Tuo ei ole kovinkaan suuri yllätys, mutta onko asiasta otettu opiksi niin se onkin mielenkiintoista seurattavaa. Yleensähän käy niin että jonkun aikaa tälläisten tapahtumien jälkeen kaikki on kunnossa, mutta eipä kulu kovinkaan pitkää aikaa kun liikkeenpitäjät palaa takaisin entisiin tapoihinsa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lihakohu kaatanut ainakin kolme kebab-ravintolaa
Turun Sanomat
.
Turkulaisesta lihaliikkeestä alkaneessa kebab-kohussa on paljastunut uusi käänne. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran julkistamaa listaa lihaliikkeen asiakkaista ei poliisin mukaan ollut tarkoitettu julkisuuteen. Evira julkaisi tammikuussa listan ravintoloista, joihin oli toimitettu epähygieeniseksi epäiltyä lihaa. Yritysten nimet Evira sai virka-apuna poliisilta, joka ei halunnut niitä julkisuuteen.
– Nimilista oli kerätty meidän rikostutkintaamme varten. Lista oli tarkoitettu Eviralle alustavasti tiedoksi, vahvistaa rikoskomisario Nina Karapuu keskusrikospoliisista.
Tietojen julkaiseminen on aiheuttanut yrityksille huomattavaa vahinkoa. Ainakin kolme kebab-ravintolaa on joutunut lopettamaan toimintansa. Lisäksi moni taloudellisia tappioita kokenut ravintola on myytävänä. Evira on myöntänyt listan puutteelliseksi. Viraston tavoitteena oli suojella kuluttajien terveyttä ja poistaa elintarvikemääräysten vastaiset tuotteet myynnistä mahdollisimman nopeasti.
Evira ja kebab-yrittäjät kiistelevät yhä listasta julkaisemisesta. Yrittäjiä edustavan lakimiehen Ossi Niirasen mukaan osapuolet ovat erimielisiä siitä, toimiko Evira riittävän huolellisesti julkaistessaan listan, vai olisiko esimerkiksi yritysten nimiä pitänyt selvittää tarkemmin.
– Meidän mielestämme on selvää, että Evira on toiminut lain vastaisesti, Niiranen toteaa.
Evira kiistää väitteet.
– EU:n ja Suomen lainsäädäntö velvoitti meitä toimimaan juuri sillä tavalla kuluttajien suojaamiseksi. Jos olisimme jättäneet toimimatta, olisimme syyllistyneet virkatehtävien laiminlyöntiin, vastaa Eviran lakimies Jorma Pitkänen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä TEKOSYY yrittää rahastaa jo muutenkin "liipasimella" ja heikossa "hapessa " olevilla kebapliikkeillä ja saapa nähdä missä vaiheessa vetävät sen RASISMIKORTIN hihastaan ????
tuo sitten oikein tarkoitti?
Viranomaisetko ne onkin syyllisiä kun edes yrittävät pitää jonkunlaista lakia yllä jopa kebabin myyjille.
En ole koskaan tajunnut hälälläh lihan suosiota, siis silloin kun se oli suosittu ehkei enää...
En edes tiedä mitä sellainen " hälälläh liha " onkaan, mutta kebab on hyvää.
hälälläh= maahanmuuttajaperkelevuoleetangostajotakipaskaa
Tuo on persun mielipide ja sillä nyt taas ei ole mitään merkitystä hyvän ruoan kanssa.
olipa hirveä loukkaus uskomatonta enole mikäänpersu!
hieman kiertäen yritin sanoa että hygieniapassi ei ole vaatimus suomen ulkopuolella.
Suomessa on ehkä maailman puhtain safka ja olisi kiva pitää se linja.
ei tosiaankaan ole hygieniapassi voimassa, ja pahasti epäilen etteivät ole edes kuulleet sellaisesta. Ei siinä mitään..se on kokonaan heidän ongelmansa mutta asian tekee arveluttavaksi se että sellaisista maista Suomeenkin muuttajilla lienee täsmälleen yhtä korkeat tiedot ja mitä se tarkoittaa käytännössä, niin jokainen voi omassa mielessään sitä miettiä.
Lopultakin nuo rät-tipäät saa opetalla syömään normaalia Pohjoismaista ruokaa.
Perunaa ja ruskeaa sianlihakastiketta. Sillä on tämä maa rakennettu, ja sillä täälä eletään jatkossakin.
Eikä millään salmonellaisilla, pystyvartaassa pyöritettävillä lampaanlihan patukoilla. Kunnon ruokaa islamistiväestöllekin lopulta.
Ei tuu ikävä ulostekebabbia! Pthyi!
Sais kaikki karvakäsien räkälät sulkea!