Todistajuudessa on monessa kohtaa keskeisellä sijalla erilaiset ennustukset. On kuvauksia ja näkyjä raamatun kertomuksiin pohjautuvista jättimäisestä savi/kivijalkaisesta/pronssisesta/jne kuvapatsaasta, ilmestyskirjan pedosta jne jne, joita sitten koitetaan sovittaa jollakin tavalla soveltuvaksi nykyaikaan.
Tulee mieleen se todistajien laulukirjassa "Me o-lem-me roh-keat Je-ho-van to-dis-tajat. Kor-kein kun lau-suu en-nus-tuksen, var-ma on täyt-tymys sen" tai jotenkin sinne päin.
Ennustamisesta tulee mieleen jonkinlainen "ennustajaeukko", joka lausuu murisevalla äänellä, kenties jonkinlaisia vastaavia symbolisia kielikuvia käyttäen sen, mitä tulee tapahtumaan.
Kun muinoin raamattuun on kirjoitettu tällaisia ennustuksia, niin voin kuvitella että tuolloin henkilöt (jotka ilmeisesti pääosin tuolloin olivat miehiä), suunnilleen samalla tavalla esittivät tulevaisuuden tapahtumia tapahtuviksi, näkivät unia jne.
En ole koskaan käynyt "ennustajaeukolla" enkä välttämättä menekään, mutta mietin, että mikä olisi se konkreettinen ero nykyajan ennustelijoiden ennustuksissa, ja muinoin raamatun aikoina tapahtuvissa ennustuksissa on.
Kummassakin tapauksessa esitetään jotakin tapahtuvaksi jonakin aikana. Sitten aika tulee, ja jotain tapahtuu. Sitten mietitään että miten tämä tapahtuma liittyy siihen mitä ennustaja oli lausunut.
Kummasta saan varmempaa tietoa tulevaisuudesta, ottamalla selvää seuran raamatun ennustuksiin liittyvistä tulkinnoista, vai soittamalla maksulliselle ennustajan puhelinlinjalle 10 euroa per minuutti?
Ainahan jotain tulee tapahtumaan, mutta oleellinen ero olisi se, kuinka vahva ja kuinka uskottava yhteys tapahtuneen ja esitetyn ennustuksen välillä on.
Koetteko, että seuran tulkinnat olisivat jollain tavalla uskottavampia, ja jos koette niin, niin miten sitten perustelisit sen?
Jos uskot vaikka tuohon seuran tulkintaan tuosta "kuvapatsaasta" ja siihen liittyvästä ennustuksesta, niin perustele miksi tuollaisiin tulkintoihin luottaminen olisi järkevämpää kuin kenen tahansa "ennustaeukon" ennustuksiin. Mikä ero on seuran ja "ennustajaeukon" kyvyillä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä ja aiheellinen kirjoitus!
Vartiotorniseuran ennustusten toteutumisprosenti koko seuran historian aikana on tasan 0%. Tälläistä ennustelijaa ei normaalilla järjellä varustettu ihminen voi ottaa vakavasti. Vielä kun muistamme että raamattu itsessään sanoo että väärän profeetan tunnistaa siitä ettei sen ennustukset toteudu.
Seuran uskottavuus on murskaantunut täydellisesti väärin ennustusten ja oppimuutosten takia. On vieläpä sellaisia oppimuutoksia jossa on palattu takaisin entiseen opetukseen. Kaikki nämä oppimuutokset todistajan tulee uskoa kyseenalaistamatta sillä uhalla että erotetaan seurakunnasta ja kaikki läheiset alkavat karttamaan. Seura on itse oikeudessa tunnustanut että yhtenäisyys on seuralle tärkeämpää kuin rehellisyys opeissa. Millaisessa totuudessa voisi olla niin että yhtenäisyys on tärkeämpää kuin totuus ja rehellisyys?
Vain mielenhallinnassa oleva ihminen ei kykene ja uskalla kyseenalaistaa tälläisiä päivänselviä asioita vartiotorniseurasta jotka osoittavat sen valheellisuuden.
Näin olen juu ymmärtänyt, että seuran tulkinnat ennustuksiin liittyen ei ole oikeen aina menneet ihan silleen miten niistä olisi voinut ymmärtää.
Ja sitten toinen on, että kuinka yksiselitteisesti joku asia on voitu osoittaa tapahtuvaksi samalla tavalla kuin on esitetty etukäteen, ettei ennustusten tulkinnat mene sellaiseksi monimutkaiseksi tuhatsanaiseksi kikkailuksi mikä on kuvaannollista ja mikä on kirjaimellista.
Yksiselitteinen, ja selkeästi ymmärrettävä ennustus olisi mielestäni esimerkiksi se, että kerrotaan viikon päästä olevat loton numerot.Henkilön, tahon tai auktoriteetin joka ennustuksia osaa tehdä, voisi kuvitella voivan esittää tulevat tapahtumat selkeästi. Seuran monisivuisista kuvaannollis/ei-kuvaannollis savi/kivijalka yms tulkinnoista ja pitkistä selostuksista tuntuu jotenkin uppoavan ihan hämmennyksen suohon.
Vissiin on kuitenkin niin, ettei tulevaisuutta todella pysty ennustamaan, näin sen näkisin. Ellei sitten tulevaisuudessa voisi katsoa jonkinlaisen "madonreiän" läpi tulevat lottonumerot jos tiedemiehet keksisivät sellaisen, mutta siinä vaiheessa varmaan lottoaminen loppuisi.
Perustelu minuspisteelle, kiitos.
Korjataan jos joku meni mönkään.
en tiedä sitten, jos joku ei tykännyt tuosta vertauksesta ennustelijaeukkoon, mutta se vaan tuli mieleen kun eikös nuo ole juuri sellaisia, että lausuvat kaikenlaisia ympäripyöreyksiä, joita voi tulkita sitten vähän miten sattuu
eli sillä tavalla rinnastus, 'ympäripyöreys'-tasolla, ei suinkaan tai välttämättä muussa merkityksessä, tienestin hankkimisessa, tai mielikuvassa lasipalloa tutkistelavasta ja matalalla äänellä murisevasta, kaapuun pukeutuneesta ennustelijasta herää
Ja sitten nämä seuran hirvittävän pitkät selostukset, esim. miten jonkin henkilön näyssä näkemää kuvapatsasta, sen kuparista vatsaa ja reisiä ja rauta/savi-jalkoja pitäisi tulkita, ja miten tuollaisessa pitäisi nähdä jonkinlainen täyttymys nykyaikana seuran esittämän tulkinnan mukaisesti
Jos joku tietää tulevasta jotain, niin pitääkö sitä oikeasti tavallisen kansalaisen alkaa miettiä tuollaisia hirvittävän pitkiä, vaikeasti ymmärrettäviä outoja seuran tulkintoja, joista ainakin minä menen aivan ymmälle.
Rauta/savijalat, ilmestyksen peto jolla on mponta päätä???
..".Rauta/ savijalat, ilmestyksen peto jolla on ..." -
Täytyy tässä sanoa, että tämä Danielin kirjan ennustus on myös kreikkalaisen historioitsija Hesiodoksen kirjoituksissa.
Sitten , eivät kaikki raamatun kirjoitukset ole ennustuksia ylistäviä. VT ; ssa puhutaaan enemmän näitä ennustajia vastaan , mm, Jesajassa,; "
" ..Ja Maa tuli täyteen ennustelijoita, ja ymmärtämätön kansa kukistuu..."
muistelen myös jostain, että jossain paikkaa raamatussa olisi ennustaminen tuomittu, ja sillä tavallahan ihan järkevää kun nykytiedon valossa ennustaminen on mahdotonta
>> muistelen myös jostain, että jossain paikkaa raamatussa olisi ennustaminen tuomittu,
Ainakaan oheinen Raamatun periaate ei jätä harmaata aluetta Jumalan puhetorven roolissa lausuttujen ennustuksien suhteen.
"Mutta sen profeetan, joka julkeaa puhua minun nimessäni sanan, jota en ole käskenyt hänen puhua, tai joka puhuu muiden jumalien nimessä, sen profeetan on kuoltava. 21 Ja jos sanot sydämessäsi: ”Mistä tiedämme, mitä sanaa Jehova ei ole puhunut?”, 22 niin kun profeetta puhuu Jehovan nimessä eikä se sana tapahdu eikä toteudu, se on sana, jota Jehova ei ole puhunut. Julkeuttaan se profeetta sen puhui. Et saa pelästyä häntä." (5. M. 18:20-22)