Rukouspyyntö

Hei. Jälleen kerran käännyn teidän puoleenne, ystävät. Olen saanut teiltä niin paljon rukousapua moninaisiin asioihini ja rukouksistanne on ollut aina apua. Nyt pyydän ystäväni vaivaan pikaista apua Jumalalta. Ystävälläni on ollut pitkän aikaa virtsassa verta. Välillä se on poissa, kunnes ilmestyy uudelleen. Lääkärit ovat tukineet asiaa, eivätkä ole vielä löytäneet syyä. Tutkimukset jatkuvat edelleen. Olen hyvin huolissani rakkaasta ystävästäni ja pyydän nyt teitä rukoilemaan hänen puolesta, että Jumala parantaisi hänet.
Kiitos teille, ihanaa että teidänlaisia on olemassa. Kiitos siitä Jumalalle ja myöskin tästä sivustosta, on hyvä että on olemassa tällainen sivusto, jossa voi pyytää apua toisilta uskovaisilta.
471481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Muistan teitä: ystävää ja sinuakin. Jokin kivi voi olla virtsateissä tai haavauma? Ei välttämättä aina vuoda eikä ole sitä pahinta.

Äänestä

muistakaa minua rukouksin olen ahdistunut kun työssäni ollaan minua vastaan!!en jaksa sitä enää. ja, että aviop mies olisi minua kohtaan kunnollisempi on ollut paha ja ilkeä! kiitos!

Äänestä
  • Hei sun pitää päästä tuon kaiken yläpuolelle, tuon, mitä esim sun työpaikalla tapahtuu. Jumala ei ole tarkoittanut meitä ahdistukseen tai masennukseen.

    Kuuntele tämä: Jeesuksessa on voitto masennuksesta ym...!

    Ja tämä: Täysin uusi elämä Kristuksessa! (Marttala, Tampere)

    Löytyy tältä sivulta:
    http://www.jukkapartala.fi/saarnat.php

    Äänestä

  • Rukoukset eivät muuta aviomiestäsi.

    Avioero auttaa paljon varmemmin, ja lähestymiskielto, jollei hän jätä sinua rauhaan.

    Kun hankkiudut eroon aviomiehestäsi, jaksat paremmin työpaikallasi. Kun ei ole kahta voimiasi kuluttavaa harmia, voit löytää keinon kiusaamisen vähentämiseksi, tai vaihtaa työpaikkaa.

    Äänestä

  • Avioero ei varmastikaan auta vaan pahentaa tilannetta. Varsinkin jos teillä on lapsia niin joutuu eroon vanhemmistaan ja se on lapselle raskasta. Oletko itse uskossa jos et ole ja tahdot tulla uskoon pyydä Jeesusta elämäsi herraksesi pyydä syntejäsi anteeksi mene johonkin seurakuntaan ja rukoile myös itse se auttaa varmasti.

    Äänestä

  • alistumaton kirjoitti:

    Rukoukset eivät muuta aviomiestäsi.

    Avioero auttaa paljon varmemmin, ja lähestymiskielto, jollei hän jätä sinua rauhaan.

    Kun hankkiudut eroon aviomiehestäsi, jaksat paremmin työpaikallasi. Kun ei ole kahta voimiasi kuluttavaa harmia, voit löytää keinon kiusaamisen vähentämiseksi, tai vaihtaa työpaikkaa.

    Rukoillaan et menette jollekin perheneuvojalle tai leirille etsimään apua ja yhteyttä toisianne. . Siun

    Äänestä

rukouspyyntö olen 36 vuotias mies jolla on kasvain pääs ja painaa ääni jänteesee. eikä lääkeri ala laikaamaa sitä ., mutta uskon ja luotan taivaan isää että hän voi mut parantaa ., 4kuu on mulla uuset mangetti kuvaukset kotkassa.,

Äänestä
  • Siunausta ja voimia Taisto.... vie puhdas puuvillainen pipo seurakuntaan siunattavaksi (esim. Paikallinen Helluntaisrk.) Kerro paimenen koko tilanteesi ja anna koko srknta siunattavaksi ja rukousten alle. Ja pidä pipoa ulkona toisen pipon alla kovilla pakkasilla ja yöllä päässä kun menet nukkumaan (siks puuvilla pipo) ja luovuta kokonaan sen jälkeen Taivaan Isän ja Jeesuksen lävistetty ihan käsiin, sillä hän kantoi myös tämän sairauden ristillä Jes 53:4,5

    Äänestä

Tulin kokouksesta, jossa moni sai sanan, jotta paranee vaivoistaan. Jumalalle ei ole olemassa vakavia sairauksia ja Hän tahtoo aina parantaa. Puhuttiinkin siellä, että ihmiset pitää suurena ihmeenä sitä, kun Jumala parantaa jonkun. Mutta vielä suurempi ihme on se, jos Hän ei parantaisi. Veljen saama psalmi sinulle, tuomaan toivoa.
PSALMI LOPELLA 24.1.2013 (Herra antoi)
Nyt Herran kansa, katso Kristukseen, sieltä verensä ihmeinen virta puhdistaa, parantaa.
Oi, veressä silta rakennettu taivaaseen on, siihen armosta sydän heikko heittäytyä saa, Kristuksen syliin.

Oi, kun itses hänelle annat, kuinka ihmeellisen sydämen Herra sinulle antaa.
Veren voima puhdistaa, puhdistaa sydämen.

Ajatus-maailma muuttuu, Herran Henki, kun jälleen siunaa kansaa, se riemuun puhkeaa.
Sydämet avautuvat taivaan kirkkaalle virralle! Oi ihmeitä, vastauksia, Herra antaa kansallensa.

Riemun, kiitoksen, ylistyksen mielen Herra vuodattaa, oi taivaasta se vuotaa,
kalliista, oi Herrastamme.
Nardusöljyn Hän laskee sydämes päälle, oi vaivat paranevat, riemuun syttyy sydämesi!

Siis Herran kansa kiitä, ylistä armoansa suurta!
Oi Hengellä taivaan täyty nyt, sillä Jumala kansaansa pukee aseisiin,
Hengen miekkaan, oi lahjoihin, kykyihin, joita Hän yksin jakaa.

Oi, Herran kansa, kiitä, ylistä Jumalaasi, Vapahtajaasi, Herra heikot nostaa, oi nostaa ylös sieltä. Oi, kiittämään, ylistämään, todistamaan Jumalan suuruutta kertomaan, siis vaivasi paranevat.

Siis kiitoksella nyt antautukaa Hänelle, avatkaa te sydämenne, vastaanottakaa, mitä taivaasta annetaan.
Siis Kristuksen luokse tulleet olemme tässä, Hän meitä haluaa hoitaa,
laitumillensa rakkaille,vihreille! Ei maailmallisille, ei kuiville, ei murheen kyyneleisiin, ei huoliin murheisiin,vaan Hengen laitumille, jossa lapset vapaana ovat.

Kristus näin kirkastuu omien kautta, Hän oikein asuu omiensa sydämessä.
Sinä saat riemuita, kun tunnet Kristus asuu sinun sydämessäsi.

Herra läpimurron antanut on, näin kansallensa valmistanut, siis kiitä, kiitä, ylistä! Herra jakaa ihmeitänsä!
Siis ei mikään ihme, vaikka sairaskin terveeksi tuleekin, koska Herran Henki siunaa omiaan.

Oi, siis sydän avaa Hänelle, kaikki! Oi, ympäriltäsi silmät sulje! "Nään vain Kristuksen",
sinä sanot! Silloin voima taivaallinen tulee!

Siis murheet heitä pois päältäsi!
Oi, ne ryysyt, vaatteet, riisu Golgatalle, vaihda ne jo uuteen, että sydämessäsi juhla alkaa!
Oi, tänään sinä itse ratkaiset siunaukset suuret elämääsi, ne tänään sinua odottavat.

Herra oikein astiansa kanssa haluaa kaataa, siis ilolla käy, kun pelastuksen lähteestä saat, ammentaa toisille!
Oi Jeesus lähteestä, oi toisille rukouksissa kaatamaan!

Sinä kädet ylhäällä kiität ja ylistät rakkaiden puolesta
ja näin lasket Herran siunauksen heidän yllensä, Herran voiman. Kuin Mooses, kätesi ojenna ja Herran kansa voiton saa!
Jumalan voima vaikuttaa, oi rukouksissa, kiitoksissa!

Elämäsi kautta siis kanavaksi antaudu, Jumalan työntekijäksi Herralle,
ja sinä riemuitset, kun astia on hyödyllinen ja jalo.

Oi, juhlaan suureen, Herra kutsuu häihinsä omiansa nyt. Hääpukua tahtoo, että jokainen kantaa ja pukee! Oi kiitokseen, ylistykseen mielensä!
Koska taivaallisissa juhlissa kiitetään ja ylistetään Karitsaa! Oi siis huulet tottukoot jo lausumaan Jeesus, Jeesus, kiitos,kiitos Jumalalle!
Sillä juhlissa suurissa veisataan kiitosta, ylistystä! Herra juhlakansaansa täällä valmistaa, morsiantansa, oi taivasta varten!

Äänestä
  • Siellä on hautausmaa täynnä ihmisiä, joita jumala ei jaksanut, ehtinyt parantaa vaikka kovasti rukoiltiin.
    Eikö tämä teitä ihmetytä?

    Miksi ihmeessä meillä on koko terveydenhuoltojärjestelmä, jos rukoilulla taudit häviäisivät?

    Aika turhauttavaa lukea näitä rukoilu ylistämiä kun alan ammattilaisena tiedän niiden olevan täysin toimimattomia.

    Uskovaiset kiskovat lääkkeitä ihan samaan tahtiin kun ei-uskovat ja kuolevat ihan samalla lailla.
    Ikäväkseni olen huomannut, että enemmistö uskovaisista on hyvin masentuneita vaikka ravaavat tapahtumissa ja rukouspiireissä.

    Uskonto lisää ahdistusta ja hidastaa paranemista. Muut uskovaiset lietsovat vieressä, että jos et parane...olet huono ihminen, et rukoillut tarpeeksi ja jumala haluaakin sinun kuolevan. Hyvin surullista.

    Äänestä

  • Kaikkien on kuoltava sanoo raamattu. Mutta uskova uskoo, että hänellä on paremmin, kun hän pääsee tästä ns tomu majasta ja hän muuttuu henki luomukseksi johon mikään sairaus ei pysty. Kuolema ja sairaus on ehkä tarkoitettukin hänelle jonka on sairastuttava ja kuoltava. Jumala on määrännyt hänen elinpäivänsä niin. Hän jonka kuolema jo tiedetään olevan lähellä, hän on osansa tehnyt siinä elämässä, jonka Jumala hänelle on antanut. Uskovan tulisi joka tilassa luottaa Jumalaan, siten, että ymmärtää, että Jumalalla on tiedossaan hänen kulloinenkin tilansa, tälläinen ajattelu antaa turvan tunnetta kuitenkin. Jumalan tarkoitusta kaikessa on ihmisen vaikea ymmärtää, hän tietää mikä meille kullekkin on tuleva ja mikä on kenenkin osa tässä suuressa kokonaisuudessa elämässä.

    Äänestä

  • Uskonto masentaa kirjoitti:

    Siellä on hautausmaa täynnä ihmisiä, joita jumala ei jaksanut, ehtinyt parantaa vaikka kovasti rukoiltiin.
    Eikö tämä teitä ihmetytä?

    Miksi ihmeessä meillä on koko terveydenhuoltojärjestelmä, jos rukoilulla taudit häviäisivät?

    Aika turhauttavaa lukea näitä rukoilu ylistämiä kun alan ammattilaisena tiedän niiden olevan täysin toimimattomia.

    Uskovaiset kiskovat lääkkeitä ihan samaan tahtiin kun ei-uskovat ja kuolevat ihan samalla lailla.
    Ikäväkseni olen huomannut, että enemmistö uskovaisista on hyvin masentuneita vaikka ravaavat tapahtumissa ja rukouspiireissä.

    Uskonto lisää ahdistusta ja hidastaa paranemista. Muut uskovaiset lietsovat vieressä, että jos et parane...olet huono ihminen, et rukoillut tarpeeksi ja jumala haluaakin sinun kuolevan. Hyvin surullista.

    Hautausmaalla+ja+vielä+eläviin+on+tosi+paljon+jotka+ei+koskaan+ole+edes+turvautunut+Jeesukseen,+ja+jos+jotain+jopa+kirkkoon+kuuluvista+itseään++kristityksi+kutsuvieraat+alkaa+puhumaan+Jeesuksesta,+niin++nokatsotaan+on+rypyssä+ja+sanotaan+En+mä+Jeesusta.......En+tarkoittanut+nyt+uskovia,+vaan+kaltaisiasi,+jotka+sanoo+olevansa+kristitty.+USKOVA+ymmärtää+Jeesuksen+ja+hänen+merkityksen.Joten+kaikki+ei+todellakaan+ole+turvautunut+Jeesukseen.Itse+tiedän+omasta,+an+perheen+elämästä,+Rukouksen+voiman+esim.+Sisareni+paloi+50%+kuumalla+vedellä.+5+plastikkakirurgia+suunnittelivat+leikkausta,+kun+sain+samaan+aikaan+Raamatusta+Jumalalta+sanan...."+Minä+Olen+nähnyt+hänen+tiensä.......+mutta+Minä+parannat+hänet+ja+johdata+häntä+ja+annan+jälleen+lohdutuksen+hänelle+ja+hänen+surevillensa.++Minä+luon+huulten+hedelmän,+rauhan+kaukaiselta+ja+läheisille,+Sanoo+Herra+ja+minä+parannat++hänet."+Jes.57:18,19+Kahden+kk+kuluttua+pääsi+kotihoitoon+ja+vajaa+7kk+tapahtumasta+palasi+työelämään,+kun+lääkärien+mukaan+paranemisia+ois+ollut+2v.Ihmiset+ei+parantaneet,+minä+en+tehnyt+muutakin+käynnistin+rukouksen+ympäri+maata+uskovien+keskellä+(Lämmin+kiitos+esirukoilijoille,++jos+olit+16.v+sitten+rukouksessa+asian+puolesta),+Mutta+Herra+antoi+mulle+sanansa+kun+odotimme+tuon+kirurgian+suunnitelupalavetin+tulosta,+ennen+kun+mitään+oli+tehty...+Herra+antoi+sanansa+ja+Täytti+lupauksensa.+Uskon+ystäväni+on+2x+parantunut+syövästä.Toinen+ei,++on+nyt+Herran+luona+Taivaassa.++Jlan+päättää+mitä+Hän+tekee,+se+ei+todellakaan+tarkoita+et+kaikki+paranee,+sillä+sana+sanoo,+että+meidän+päivät+on+määrätyt+ennenkuin+yksikään+niistä+on+tullut.Joidenkin+aika+on+lyhyempi+täällä+ajassa+ja+Herra+ottaa+pois.Ja+jotkut+todella+ovat+kärsineet+kauan+sairauksien+kanssa,+rukoillen+ja+uskoen,+ei+he+ole+sen+tähden+huonompia+uskovia+tai+ihmisiä+vaan+Jumala+on+Jumala+ja+Hän+tekee+niinkuin+Hän+parhaaksi+katsoo...+me+ei+voida+rukouksella+pakottaa+vaan+Me+käännytään+Hänen+puoleensa+ja+uskotaan,+ett+Jlan+tahto+on+hyvä+ja+hän+tekee+niinkuin+hän+parhaaksi+näkee+kunkin+ihmisen+kohdalla.Hän+ei+ole+rukousautomaatti,+et+me+saadaan+aina+se+mitä+,me+pyydetään+vaan+Hän+on+Taivaan+Isä,+joka+voi+sanoa,+Kyllä,+Ei,+tai+Odota.+JA+JOKAINEN+VANHEMPI+TIETÄÄ+ET+JOSKUS+ON+SUUREMPAA+RAKKAUTTA+SANOA+LAPSELLE;++EI.HÄN+on+Jumala+ei+me.Tutkimattomat+on+Hänen+tiensä,+mutta+silti+hänen+tahtonsa+ja+rakkautensa+on+hyvä,+vaikka+me+ei+todellakaan+sitä+aina+ymmärretä.Itse+olen+vaikean+elämän+kautta+tullut+uskoon,+taistellut+mielenterveyden+kans...Ja+päässyt+vapaaksi+lääkehoidoista+ja+masennuksesta+ensimmäisen+kerran+vapautti+ylistyksen+kautta.Ihminen+ei+ole+mielen+alueelta+kone,+et+kaikki+asiat+vois+kerralla+ruuasta+kuntoon,Vaan+tulee+prosesseja+ja+itselle+kaikki+kokemana+auttaa+ymmärtämään+vaikeissa+elämän+tilanteissa+olevia+sisältäpäin+...+Herra+itse+sanoi+kerran+minulle,+et+sinä+...kaikkea+tätä+tarvitse+itsesi+tähden,+mutta+sinä+olet+lähtenyt+etsimään+sieluja....+kondoolihississä+ei+opita+vuori+kiipeilyn+läksyjä.+..Eikö+Jumalan+rakkaus+ole+silti+ollut+kanssani,+vaikkei+hän+minua+ole+helpolla+päästäytkään....+?+Kouluttaa+maailman+pomotkin,+niin+myös+Jlan+omansa.VIISAUS+YKSIN+JUMALAN,+HALLELUJA.

    Äänestä

>>Uskonto masentaa

Äänestä
  • Tuo psalmi on ihmisen kirjoittama loru.
    Usko ei paranna ketään sairaudesta, rukoilu ei poista kipua.
    On hyvin turhauttavaa hoitaa ihmisiä, joiden usko murenee kun todellisuus valkenee.
    Muut uskovaiset jaksavat höpötellä vieressä ja lupailla mielikuvitus jumalan suulla yhtä ja toista.

    Jos jotain paranemista tapahtuu, hoidon ja lääkkeiden avulla juostaan siitä jumalaa kiittämään...usko ei sitä paranemista aiheuttanut vaan lääke ja ammattilaisen työ.

    Äänestä

ETTÄ TALOUTENI TULISI KUNTOON!!!!

Äänestä

Herra antakoon sinulle viisautta ja voimia!
Pelko pois ja murhe, Herra on voimallinen tekemään sinulle suuria!
Omassa elämässäni sain Sanan, joka omien töpeksimisien jälkeen kantoi.
Viisi vuotta siinä meni, mutta lopuksi oli täysin toteutunut:

Joel 2:25

Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.

Jumalan valtakunnassa pätee laki: vihollisen on korvattava kaksinkertaisesti. Niinpä koittaa aika, jolloin saat iloita kaikesta mikä nyt on menetetty, sillä Herran kasvoista koittaa sitä suurempi riemu!

Äänestä

jumala on ihmeiden jumala sillä hän todella kin pitää omista huolen ettei meille tapahu mitää pahaa sillä me olemme kaikki jumalan lapsia ja kaikki saman arvasia rotuun katsomatta .

Äänestä

Rukoilen edelleen avioliiton säilymisen puolesta sellaisena kuin se meille ihmisille alun alkain luotiin ja annettiin; naisen ja miehen välisenä julkisena liittona. Siunaa että viesti koskettaisi meistä mahdollisimman montaa ja että olisimme valmiit tuomaan rohkeasti esiin ajatuksemme esim. netissä oleva adressin kautta. Anna myös päättäjille viisautta asian suhteen. Kiitos Taivaan Isä että kuulet rukoukseni!

Äänestä

http://en.wikipedia.org/wiki/Interstitial_cystitis itselläni on tämä. todella harvoilla (yksi sadasta tuhannesta) on tämä, joten hyvin vaikea diagnosoida. ongelma on krooninen, eikä siihen ole muuta parannusta kuin ruokavalion muuttaminen.

ihan ensimmäisenä poistaa happoisat juomat ja ruoat. Eli EI MISSÄÄN NIMESSÄ sitä KARPALOMEHUA.!! emäksistä ruokavaliota, paljon vettä, kun kohtaus alkaa niin heti pitäisi saada ainakin se 1.5 litraa juotua, että tasoittuu mahd nopeasti.

Jumalan siunausta.

Äänestä

Pyydän esirukousta vaikeaan elämän tilanteeseeni joka on sietämätön. Avioliitossa ongelmia, sairastelua ja monenlaisia ongelmia paljon. Toivon, että asiat ja asiamme selviäisi. Olen todella väsynyt ja ahdistunut, sekä voimat on aivan lopussa. Jeesus auta.

Äänestä
  • Rakas Taivaallinen Isä, näet tämän rukousaiheen. Tiedät tuon kaiken murheen ja ahdistuksen, mitä kirjoittaja on joutunut käymään elämässään läpi. Eheytä ja anna apua avioliiton ongelmiin. Kosketa parantavalla kädellä. Herra laske haavoitetut kätesi hänen yllensä ja anna kokea tervehtyminen. Anna apua ja johdatusta elämän ongelmiin ja kysymyksiin. Nosta ja kanna vaikeiden aikojen yli. Anna uusia voimia, toivoa ja iloa elämään.
    Kiitos, Herra, että kuulet ja näet esirukouksen esittäjän ja olet rukouksia kuuleva Jumala. Hän saa jäädä Sinun siunaaviin käsiisi. Isä, Jeesuksen nimessä. Aamen.

    Äänestä

Avioliitto on kaatumaisillaan. Mies on kovettanut sydämensä täysin ja ei ole valmis ottamaan apua vastaan. Maailma kiinostaa, mutta vaimo ja lapsi on ilmaa. Herra näytä sun kirkkautesi. Muuta mieheni. Isä rakas auta minua, auta avioliittoani ja pidä perheeni kasassa. Herra tätä pyydän. Tarvitsemme sinun suurta kirkkauttasi! Vaikuta tuohon mieheen Herra, vaikuta!

Äänestä

Muistakaa minua rukouksin olen masentunut ja ahdistunut mies kiusaa ja halveksii. Muistakaa rk. Että ei enää minua kiusaa. Olen masentunut . Ja että pääsen irti ns.somesta etten aikaani siellä kuluta. Kiitos jos muistatte. Siunausta. Minun on nettiriippuvuus kun olen hylättynä yksin. Olen yksin vaik minul on aviopuoliso .siu.

Äänestä
  • Mikä on tilanteesi nykyään onko miehesikin uskossa vai onko hän ei uskovainen tästä viestistäsi on kauan mutta ajattelin kysyä?
    Toivottavasti sulle kuuluu parempaa.

    Äänestä

  • Kiitos kun kysyit. Eipä ole tilanne paljoa muuttunut. Ahdistus lyö päälle paljon, ei ole kiva asia ollenkaan mies käyttäytyy mua kohtaan todella ikävästi. Ei ota minun tunteitani huomioon. Olen ajatellut että lähden vielä omille teilleni. En jaksa sen välinpitämätöntä käytöstä ollenkaan. En todellakaan. Olen ihan loppuun palanut tällä hetkellä. Sairauksia on. Haluaisin käydä mun kuntoutustyössä mutta en ole pystynyt käydä siellä, sairauksia on paljon. Kiitos jos muistat. Olen laittamassa vielä oman asunnon saantia eteenpäin. Ei ole kiva asia. Juha ei tule enää muuttumaan tuosta mitä on . Siunausta Toivon tähän viikonloppuun. T.m

    Äänestä

Muistakaa Perhettäni tilanteet aikavaikiat vain j>eesus voi meitä auttaa

Äänestä

Ottakaa vastaan sillä Jeesus sanoo meille tänäänkin: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".
(Luuk.7)

Äänestä
  • Nyt voit uskoa että Jeesus on vastaanottanut sinut ja antanut sinulle Hänen vanhurskautensa ja täydellisen pelastuksensa lahjana suuren rakkautensa tähden. Voit nyt luottaa Häneen, elää Hänen kanssaan ja kasvaa Häneen. Tämä on mahdollista, koska raamattu sanoo: Room. 10:13: Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

    Jumalan pelastussuunnitelma toimii nyt sinun hyväksesi. Jeesus on tullut sinun elämääsi. Hän elää sinun sisimmässäsi Pyhän Hengen kautta. Sinun henkesi on syntynyt uudesti ja päässyt yhteyteen Jumalan kanssa. Pyhä Henki alkaa opettaa, johtaa ja muuttaa sinua. Hengelliset silmäsi ovat avautuneet ja voit ymmärtää Jumalan Sanaa, Jumalan valtakunnan periaatteita ja ohjeita. Voit alkaa vastaanottaa Pyhän Hengen ohjauksessa johdatusta ja siunauksia elämääsi.

    Kerro ratkaisustasi joillekin ystävillesi! Mitä enemmän puhut muille siitä, mitä Jeesus on tehnyt sinulle, sitä nopeammin kasvat uskossasi. Suusi tunnustus tekee sinut lujaksi ja rohkeaksi samalla kun saat lisää Hengen vapautta päästä niihin Jumalan valtakunnan ulottuvuuksiin, jotka Jumala on rakkaudessaan tarkoittanut sinulle.

    Sinun on myös tarpeen etsiytyä elävien uskovien yhteyteen, jossa voit kasvaa, vastaanottaa opetusta ja jakaa elämäsi muiden Jumalan lasten kanssa. Sinä olet nyt tiellä, joka johtaa sinut taivaaseen. Jeesus on peittänyt elämäsi verellään, joka on aina ja kaikkialla pelastuksesi perustus. Opi tuntemaan lisää Jeesusta ja anna Pyhän Hengen muuttaa sinua lisää Hänen kaltaisekseen. Opettele tuntemaan lisää Pyhää Henkeä ja toimimaan Hänen kanssaan yhteistyössä.

    Joh. 8:12: Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."

    Olet jatkuvassa kasvuprosessissa, missä voit saavuttaa yhä uusia siunauksia Jumalassa. Jeesus on avannut sinulle kokonaan uudet suunnitelmat ja mahdollisuudet jo täällä maailmassa. Hän kutsuu sinua palvelemaan muita ihmisiä ja jakamaan heille niitä siunauksia, mitä olet itse vastaanottanut.

    Äänestä

  • Todella ihanasti ja rohkaisevasti Herran sanaan tukien osaat kertoa rakastatavvasta Jeesuksestamme. Olen ollut uskossa jo melkein kymmenen vuotta. Silti aika ajoin on aikojakun pelkää että on päässyt kylmenemään eikä olekkaan uskossa enää ollenkaan,vertailee itseään "hyviin" uskoviin ja heidän palvelutehtäviinsä. Ja sitten muistan että taivaaseen menen yksin armosta, uskomalla Jeesukseen. Kaipaisin kuitenkin rukousapua, jotta saisin oikein tuntea olevani käytössä, edelleen uskossa. Kiitos Jeesus!

    Äänestä

Muistakaa minua rukouksin..olen masentunut ja ahdistunut. En jaksa mitään..kiitos jos muistatte.

Äänestä
  • Jumala ei muista, ja ompas pitkä itseriittoisia tekstejä yllä ihmisiltä jotka ottavat Jumalan nimen nimimerkikseen.

    Rukousyhteydessä ongelmia, tiedot eivät päivity. Kokeile rukoilla uudestaan tästä.

    Äänestä

  • Minä en ole alla olevaa kirjoittanut..joku oli mun nimim. Kirjoittanut. Erittäin ikävä ja paha asia..ilkeää....

    Äänestä

Ps. 91:15 
Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.

Äänestä
  • Jaa ja nyt voit olla hiljaa ellet pysty omia ajatuksiasi ilmaisemaan ilman Kirjaa

    jvc kd-pdr61 käyttöohje:
    Oikealta löydätte JVC KD-R422 käyttöoppaan. Teillä ollessa kysyttävää Autoradio, olkaa hyvä ja ilmoittakaa meille asianne tämän sivun alalaidassa.

    Verkkokauppa Hinta Katsaus

    JVC HA-KD5 kuulokkeet

    Äänestä

Muistakaa edelleen minua rukouksin, olen niin paljon masentunut ja ahdistunut, en tiedä onko tämä edes oikea paikka kirjoittaa rukouspyyntö.,mutta kiitos jos muistatte minua. Ole armollinen Jumala minulle. Kiitos jos muistatte.

Äänestä

Pyydän rukous apua 5v. Tytön puolesta että herra auttaa ja parantaa vaikeasta sairaudesta. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Äänestä

Muistakaa rukouksin. Olen masentunut ja ahdistunut. Mistään ei tuu mitään tuomasm. Eräs ilkeä tyyppi rupes mulle ilkeileen. Rukoilkaa että se loppuu..kiitos jos muistatte..t.m

Äänestä

Rukoilen puolestanne!

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta!

Äänestä

Rukouspyyntö terveyteni. Olen 6 vuotta sairastanut erilaisia sairauksia. Yksi kun parantuu, kaksi tulee tilalle. Alan olla loppu näiden vaivojen kanssa. Masentaa ja ahdistaa.

Äänestä

Jumala tässä terve.
Syöpä on levinnyt virtsarakkoon, enkä minä sile mitään voi. Sairaaloiden syöpäosastoilla hoitavat noita, sen minkä kykenevät.

Mutta jos eivät saa hoidettua, niin otan sitten vaikka tänne kokeeksi. Tutkikoot Pietari sitten sen taivas-yhteensopivuuden. Mutta jos ei natsaa, niin siten se on helvetin keikka, ystävälläsi on muistaakseni tuota historiaa, joka antaa edellytykset siirtyä suoraankin tuonne alakerran naapuriin. Kerro kaverillesi että varautuu vähän kuumempaankin ympäristöön, ettei tule liian paksut vaatteet matkalle mukaan.

Äänestä
  • Oletko Jumala ,minä uskon olevani Jeesus
    katso nimimerkkini, eioo sattumaa, Amen HALLELUJAA

    Äänestä

Voit pyytää..." Jeesus Kristus tule sydämeeni ja elämäni Herraksi. Anna kaikki syntini anteeksi Pyhän veressä tähden. Anna minulle sinun Pyhä Henkesi. Ja johdata minua aina Taivasten valtakuntaan asti. "
JA
a yhtä varmasti, jos rukoilin tuon rukouksen sydämestäsi, olet saanut syntisi anteeksi ja tie Taivasten valtakuntaan on Auki sinulle... et joudu helvettiin,
Älä pelkää...Ja pidät kiinni tästä toivosta ja Jeesuksen sovitustyöhösitä ristillä myös sinun hyväksesi.
Ja sinä olet nyt uudestisyntyt Jumalan lapsi.

Äänestä
  • Lapset heittäkää moinen Saatana alas Taivaasta ja nauttikaa.. olette itse Jumalaa
    Jumala ei osannut edes pelastaa lentokonetta Venäjällä. Hölmö!
    Minä olen Jeesus, katsokaa nimimerkkini

    Äänestä

Please pray for the betterment trillion times as god wants...

Äänestä

I beg for the my recovery.

Äänestä

Muistakaa rukouksen äitiäni keuhkosyöpä myös toisessakin keuhkossa annettu sädehoitoa ja nyt annetaan jokin tabletti hoito kaikkee ei voi hänelle antaa kun yks munuainen et löytys lääke mikä tuhoaa tuon syövän se mikä lääkäreille mahdotonta Jumalalle ei kiitos Jeesus et äitini voittaa sinun nimessäsi tuon syövän ja parantui myös veljeäni että pelastuu

Äänestä

Pyhä Henki antaa voiman elää voitollisesti ja myös parantuminen tulee ja sinäinen eheys ja tässä linkissä tämä Jumalan voima vaikuttaa. Jeesus näkee kaikki rukousaiheet ja haluaa koskettaa. https://www.youtube.com/watch?v=hpqed71eUTQ

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ystävä hädässä kirjoitti:

Hei. Jälleen kerran käännyn teidän puoleenne, ystävät. Olen saanut teiltä niin paljon rukousapua moninaisiin asioihini ja rukouksistanne on ollut aina apua. Nyt pyydän ystäväni vaivaan pikaista apua Jumalalta. Ystävälläni on ollut pitkän aikaa virtsassa verta. Välillä se on poissa, kunnes ilmestyy uudelleen. Lääkärit ovat tukineet asiaa, eivätkä ole vielä löytäneet syyä. Tutkimukset jatkuvat edelleen. Olen hyvin huolissani rakkaasta ystävästäni ja pyydän nyt teitä rukoilemaan hänen puolesta, että Jumala parantaisi hänet.
Kiitos teille, ihanaa että teidänlaisia on olemassa. Kiitos siitä Jumalalle ja myöskin tästä sivustosta, on hyvä että on olemassa tällainen sivusto, jossa voi pyytää apua toisilta uskovaisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu