Kuolemanrangaistukset Venäjällä ja V-Venäjällä?

Onko muissa Euroopan maissa kuolemanrangaistus käytössä kuin Venäjällä ja Valko-Venäjällä?
7152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eipä taida sellaisia olla demokraattisissa maissa, vain Venäjällä, Kiinassa ja Amerikoissa.

Äänestä

  • Venäjällä EI anneta kuolemantuomioita. Tai siis jos annetaan, tulee automaattosesti armahdus. Eli ei pijä paikkaansa. Amerikoissa paljon. Plus tietysti laittomasti kidutetut ja tapetut ulkomailla ja leireillä.

    Äänestä

  • sepeteus kirjoitti:

    Venäjällä EI anneta kuolemantuomioita. Tai siis jos annetaan, tulee automaattosesti armahdus. Eli ei pijä paikkaansa. Amerikoissa paljon. Plus tietysti laittomasti kidutetut ja tapetut ulkomailla ja leireillä.

    Itse muistan lukeneeni muutama vuosi sitten, että Venäjän rikoslaista ei olla poistettu kuolemanrangaistusta, mutta käytännössä ketään ei milloinkaan tuomita kuolemaan - ei edes kymmeniä ihmisiä tappaneita sarjamurhaajia.

    Valko-Venäjä taas on sellainen Euroopan friikkimaa, että siellä on kaikki mahdollista.

    Äänestä

Venäjän lain mukaan kuolemanrangaistus ei ole käytössä. Näin kai se oli Stalininkin aikana? Mutta edelleen oikeutta jaetaan, aiemmin "lain" puitteissa niskalaukauksin, nykyisin ilman oikeudenkäyntiä, varsinkin "isänmaan viholliset" vain ammutaan porttikäytävissä. Toimittajat ja tsetseenit ovat kohteina.

Äänestä

Euroopan maista vain Valko-Venäjällä on kuolemanrangaistus käytössä. Venäjällä se ei ole ollut käytössä ehkä suunnilleen viiteentoista vuoteen.
Venäjää rajoittaa EU:n lainsäädäntö. Liittyessään Euroopan Neuvostoon, Venäjä luopui kuolemanrangaistuksesta.

Äänestä

Avara kyselee täällä nyt aivan homona kaikkea, kun muuten pyyhkiytyy..... sen rasismi a hyökkäys venäläistä väestöosaa vastaan....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AnttiN kirjoitti:

Onko muissa Euroopan maissa kuolemanrangaistus käytössä kuin Venäjällä ja Valko-Venäjällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu