EU-vaalit

Äänestin eurovaaleissa, mutta se ei merkitse että olisin siirtynyt EU-jäsenyyden kannattajaksi. Monikaan ei tule ajatelleeksi kannattavansa Suomen poliittista järjestelmää, vaikka eduskuntavaaleissa äänestääkin. On kysymys henkilöistä, puolueista ja mielipiteistä - ei itse järjestelmästä.

Sokerijuurikkaan tuotanto on seuraavana EU:n tappolistalla, mitähän sitä seuraavaksi... Kotieläimet syötetään susille, tervan käyttö ja itämeren silakankalastus, grillit ja saunatkin taisivat olla tähtäimessä, kaikki menee MENKÖÖN, jos niin on kirjoitettu ja aika on tämä, mutta pidätän oikeuden olla kumartamatta sinne pirun mekkaan päin Brysseliin.

Monet EU:ta kannattavat päättäjämme näyttävät kääntyneen islamin uskontoon, kun Kalastajatorpalta päin lähtiessään kumartavat Mekkaan päin.
12643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mikset sinä ota asioista selvää? Siinä se taas nähdään, että monet EU-vastustajat eivät välitä lainkaan tosiasioista, vaan ovat valmiita levittelemään kaikenlaisia huhuja, jotka miellyttävät heitä itseään.

"Torstaina 10. heinäkuuta 2003 Kauppalehti, sivu 2

Grillauskielto on vain yksi esimerkki siitä, miten EU-tieto voi matkalla vääristyä. Syytä on myös EU:ssa itsessään.

EU:n komission päätiedottaja Reijo Kemppinen torjui tiistaina antamassaan tiedotteessa suomalaisissa tiedotusvälineissä kiertäneet jutut EU:n suunnittelemasta grillauskiellosta. Kemppisen mukaan komissio on yhdessä EU-maiden kanssa kerännyt tietoa syöpää aiheuttavien PAH-yhdisteiden esiintymisestä ruuassa. Yhdisteitä voi syntyä ruokaa kuumennettaessa, esimerkiksi savustettaessa. Mahdollisista toimista päätetään tutkimuksen valmistuttua, mutta grillausta ei kielletä.

Suomessa mutkat vedettiin kuitenkin suoriksi. Erityisesti iltapäivälehdet ovat herkutelleet asialla. Menetelmä on ollut tuttu ja hyväksi koettu: tunnettu julkkis, jolla ei ole asiasta mitään tietoa, päivittelee Brysselin byrokraattien touhuja ja ilmoittaa sitten, että hän ainakin aikoo jatkaa grillaamistaan.

Grillauskielto on vain yksi esimerkki siitä, miten tieto matkalla vääristyy. Suomen EU-jäsenyyden aikana on saatu lukea juttuja ainakin nakkikioskien sulkemisesta, kondomien mitoista ja vahvuuksista, Kultapossukerhon, lakritsipiippujen, silikonirintojen ja savolaisveneiden kielloista. Nakkikioskit ovat yhä olemassa, kondomien mitoista sovittiin Euroopan standarditoimikunnassa CEN:ssä, Kultapossukerhokin on olemassa, Suomi on itse kieltänyt karkkitupakat, eivätkä savolaisveneetkään ole myyntikiellossa.

EU-myyttien äitinä voi pitää kurkkudirektiiviä, joka muka kieltää käyrien kurkkujen myynnin. Keskustelu lähti kuitenkin liikkeelle tuottajien omasta toivomuksesta pakkaamisen helpottamiseksi. Käyriä kurkkuja saa edelleen kasvattaa ja myydä.

Väärien tietojen levittäjänä on kunnostautunut erityisesti brittiläinen populäärilehdistö, joka keksii jatkuvasti olemattomia direktiivejä banaanien koosta, vessapöntössä olevan veden määrästä tai kaksikerroksisten bussien kieltämisestä. Esimerkeillä pyritään kuvaamaan EU:n komission toimien epäoikeudenmukaisuutta. Tavoitteen voi vielä ymmärtää, mutta menettelyä ei.

EU saa syyttää väärinkäsityksistä myös omaa mutkikasta päätöksentekoaan ja direktiivitehtailuaan. Mikään viranomainen ei voi väittää, että päätökset on aina tehty moitteettomasti. EU-kielessä tutun subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteen toteuttaminen jokapäiväisessä toiminnassa ei suinkaan ole ongelmatonta.

Tässä mielessä EU-tasolla tapahtuvaa lainsäädäntöä on syytä tarkastella kriittisesti ja miettiä tarkkaan, milloin asiat hoituvat paremmin yhteisön ja milloin jäsenmaiden tasolla."

Äänestä

Kotimaa

EU antanee jatkoaikaa tervan käytölle
29.06.2004 22.00

Puuveneiden kulttuurihistoriallisuus kysymysmerkki

Suomalaiset saavat todennäköisesti tervata puuveneensä entiseen malliin vielä kuusi vuotta. Vuodesta 2010 eteenpäinkin mäntytervan puunsuojauskäyttö on sallittua kulttuurihistoriallisesti merkittävissä kohteissa, kuten kirkkojen paanukatoissa ja museorakennuksissa, jos direktiivin muutos hyväksytään Euroopan unionissa.

Tervan puunsuojauskäyttöä käsiteltiin tiistaina unionin toimivaltaisten viranomaisten kokouksessa Brysselissä. Eri maiden edustajista koostuva työryhmä tulee esittämään tervan käytölle jatkoaikaa Suomen ja Norjan hakemuksesta.

EU oli aiemmin asettanut syksyn 2006 ajankohdaksi, jolloin veneiden ja rakennusten tervaus pitäisi lopettaa.

-!Nyt päivämäärää lykättäisiin ensin toukokuulle 2010, johon mennessä eliöntorjunta-aineita koskevaa direktiiviä muutettaisiin niin, että kulttuurihistoriallisesti välttämättömään tervan käyttöön tulisi pysyvä poikkeussääntö, ylitarkastaja Eeva Nurmi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

-!Puuveneiden tervaus on tässä rajatapaus. Meidän mielestämme se voitaisiin lukea kulttuurihistorialliseksi käytöksi, hän lisää.

Nurmi pitää erittäin todennäköisenä, että joulukuun toimivaltaisten viranomaisten kokous hyväksyy vuoteen 2010 ulottuvan jatkoajan.

Tervapastillit eivät uhan alla

Mäntytervan käyttöön on EU:ssa puututtu siksi, että se kuuluu eliöntorjunta-aineisiin eli biosideihin, joiden ympäristö- ja terveysvaikutuksia tutkitaan entistä tarkemmin. Mäntytervasta on löydetty ympäristölle ja terveydelle haitallisia yhdisteitä.

Terva estää lahottajasienten kasvua puurakenteissa, ja sillä on käsitelty kirkkojen ja muiden rakennusten paanukattoja Suomessa jo satoja vuosia. Kanta-Hämeenkin keskiaikaisten kirkkojen kattoja tervataan säännöllisesti.

Tervan korvaajiksi ehdotetut modernit kyllästysaineet ja menetelmät eivät monien mielestä sovellu historiallisiin rakennuksiin esteettisistä, teknisistä ja historiallisista syistä.

EU:n direktiivi koskee ainoastaan puunsuojausta. Tervan valmistus, köysien tervaus ja tervapastillit eivät ole uhan alla.

Hämeen Sanomat

Noora Alho

http://www.hameensanomat.fi/Article.jsp?article=1755&main=25

Äänestä

tulee,

"EU:N komissio varoittaa Suomea siitä, että se ei ole pannut riittävän nopeasti täytäntöön kaikkia EU:n päästökaupan toimia. Komissio antoi Suomen lisäksi kirjallisen varoituksen kymmenelle muulle jäsenmaalle siitä syystä, että ne eivät ole siirtäneet päästökauppadirektiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Direktiivi olisi pitänyt panna täytäntöön jo 31. joulukuuta 2003.

Suomen osalta tilanne on kuitenkin hoidossa, sillä eduskunta hyväksyi päästökauppalain kesäkuun lopussa. Laki tulee todennäköisesti voimaan elokuussa, joten kun EU-komissio seuraavan kerran syyskuussa palaa päästökauppasäädösten toteuttamiseen jäsenmaissa, ei Suomen osalta liene enää ongelmia."(STT)

Miten päästökauppa vaikuttaa talouksiin ja työpaikkoihin, yrityksiin, siitä on ollut jonkin verran keskustelua muualla...

http://www.talentum.com/doc.ot?d_id=105655

Äänestä

Hesarissa oli tällä viikolla oikein hyvä artikkeli suden roolista (ja muidenkin Suomen petoeläinten) roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Olipa EU:a tai ei, se pani miettimään mikä suomalaisissa mättää kun joku laji pitää tappaa muutaman kapisen piskin ja ylituotantolehmän vuoksi. Kaiken kaikkiaan hyvin surullista, että maalla asuvat ihmisetkin ovat vierottuneet ympäröivästä luonnosta niin koviv, että kehtaavat valittaa.

Äänestä
  • EU:sta ,siis siitä yhteiskuntaamme orjuuttavasta ja rasittavasta puljusta on erottava HETI.
    Mitä h-ttiä siihen puljuun yleensä mentiinkään,josta ei tule mitään hyvää? Itse äänestin suuren EI:n ja sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua. Työttömyyskin on lisääntynyt EU:n takia ja kansa köyhtynyt, sekä eriarvoisuus lisääntynyt.
    Sudet hyysättäköön rekoilla pääkaunkiseudulle sikäläisten hienosrouvien ihailtavaksi ja herrojen ihmeteltävksi.

    Äänestä

  • työtön kirjoitti:

    EU:sta ,siis siitä yhteiskuntaamme orjuuttavasta ja rasittavasta puljusta on erottava HETI.

    Pääosin omaa saamattomuutta. Työttömyys.
    V*****ako se on yhteiskunnan vastuulla käytkö sinä töissä vai et?
    Ja tietysti EUta voi syyttää kaikesta pahasta, mitä yhteiskunnassamme ja sinulle yksilönä tapahtuu! Sehän on PAHAN ruumiillistuma. Vaikkei sen tuomista hyödyistä mitään ymmärrä, niin ainahan voi avata leipäläpeänsä tuuleen ja syyttää sitä vaikka susista.
    Susien pitää elää siellä missä ne luonnostaan elävät. Voivoi, että itse sattuu asumaan jossain susirajalla! Sopeudu tai kuole!
    Kettuja täällä etelässä muuten onkin runsaasti.

    Äänestä

  • työtön kirjoitti:

    EU:sta ,siis siitä yhteiskuntaamme orjuuttavasta ja rasittavasta puljusta on erottava HETI.
    Mitä h-ttiä siihen puljuun yleensä mentiinkään,josta ei tule mitään hyvää? Itse äänestin suuren EI:n ja sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua. Työttömyyskin on lisääntynyt EU:n takia ja kansa köyhtynyt, sekä eriarvoisuus lisääntynyt.
    Sudet hyysättäköön rekoilla pääkaunkiseudulle sikäläisten hienosrouvien ihailtavaksi ja herrojen ihmeteltävksi.

    Miten työttömyys on lisääntynyt Unionin takia?

    Äänestä

  • Teppo kirjoitti:

    Miten työttömyys on lisääntynyt Unionin takia?

    No kuuntele uutisia ja tarkastele miten firmat karkaavat Kiinaan. Missä ovat ne EU:n huumassa luvatut sadat tuhannet työpaikat? - HÄH?

    Äänestä

  • Toinen vastustaja kirjoitti:

    No kuuntele uutisia ja tarkastele miten firmat karkaavat Kiinaan. Missä ovat ne EU:n huumassa luvatut sadat tuhannet työpaikat? - HÄH?

    Miten ne firmojen karkaamiset EU:hun liittyvät?

    Minä ainakin olen työllistynyt EU-aikana, työttömyys on tippunut -> katso esimerkiksi tilastoja vuonna 93-94 ja 2002-2003.

    Äänestä

  • Teppo kirjoitti:

    Miten ne firmojen karkaamiset EU:hun liittyvät?

    Minä ainakin olen työllistynyt EU-aikana, työttömyys on tippunut -> katso esimerkiksi tilastoja vuonna 93-94 ja 2002-2003.

    ... on EUn vika. Sehän on selvää.

    Äänestä

  • Toinen vastustaja kirjoitti:

    No kuuntele uutisia ja tarkastele miten firmat karkaavat Kiinaan. Missä ovat ne EU:n huumassa luvatut sadat tuhannet työpaikat? - HÄH?

    Näköjään EU:n vastustaminenkin on joillekin kuin huume. Fanatismin pilke vähäjärkisissä silmissä juostaan asiasta toiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EU-vastustaja kirjoitti:

Äänestin eurovaaleissa, mutta se ei merkitse että olisin siirtynyt EU-jäsenyyden kannattajaksi. Monikaan ei tule ajatelleeksi kannattavansa Suomen poliittista järjestelmää, vaikka eduskuntavaaleissa äänestääkin. On kysymys henkilöistä, puolueista ja mielipiteistä - ei itse järjestelmästä.

Sokerijuurikkaan tuotanto on seuraavana EU:n tappolistalla, mitähän sitä seuraavaksi... Kotieläimet syötetään susille, tervan käyttö ja itämeren silakankalastus, grillit ja saunatkin taisivat olla tähtäimessä, kaikki menee MENKÖÖN, jos niin on kirjoitettu ja aika on tämä, mutta pidätän oikeuden olla kumartamatta sinne pirun mekkaan päin Brysseliin.

Monet EU:ta kannattavat päättäjämme näyttävät kääntyneen islamin uskontoon, kun Kalastajatorpalta päin lähtiessään kumartavat Mekkaan päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu