Kaveri vei miehen.. käytökseni tyhmää?

Tästä on jo yli vuosi aikaa, mutta oon pohtinut paljon asiaa ja keskustellut asiasta muidenkin kanssa päätymättä mihinkään loppuasiaan. Mainitsen alkuun vielä olevani nuori, parikymppinen nainen.

Eli aloitetaan siitä, kun eräänä yönä tapasin baarissa varsin mukavan miehen ja meillä lähti heti juttu luistamaan. Juteltiin paljon ja päädyttiinkin sitten yhdessä jatkoille kuhertelemaan. Vaihdettiin puhelinnumeroita ja tavattiin muutamia kertoja ihan ystävinä (en nyt muista tarkempaa määrää), yleensä aina samassa baarissa (baari oli miehen kantis silloin). Välillä juotiin ihan vain parikin ja ajoissa kotiin eri teille. Kerran kuitenkin olin viettämässä tyttöjen iltaa kaverini kanssa ja menimme kys. kapakkaan. Siellä tämä minun ihastus oli ja siinä illan aikana sitten nämä toisilleen tuntemattomat tutustuivat. En itse polta, joten he saivat toisistaan tupakkaseuraa. Lopulta juttu päätyi kuitenkin siihen, että he olivat lähekkäin ja juttelivat paljon. En puhunut kaverilleni ihastuksesta mitään, koska ei meillä virallisesti mitään säpinää ollut, mutta olisi varmasti syntynyt ajan kanssa. En muista oliko se kyseisenä iltana vai seuraavana, kun sitten nämä kaksi olivat jo sylikkäin ja suukottelivat. Sitten heillä syntyi niin paljon juttua, että näin heitä yhdessä ulkona muiden kavereiden kanssa ollessani.

Yksi ilta tilanne sitten kärjistyi, kun tän kys. miehen ex (parin illan hoito) suuttui miehelle ja syytti pettämisestä. Olin myös samaan aikaan paikalla ja mä sitten aloin lopulta itkeä, kun en tiennyt missä mennään. Kysyin mieheltä mitä tämä haluaa ja en suutu, kunhan saan oikeasti vastauksen mikä on jutun nimi. Mies myönsi olevansa enemmän kaverini perään. Sen jälkeen en ole ollut puheväleissä kummankaan kanssa, vaikka aluksi vaadin molempia anteeksipyyntöön tunteideni loukkaamisesta ja satuttamisesta selän takana. Nyt on kulunut jo vuosi, kun he alottivat seurustelun ja en vieläkään voi katsoa kumpaakaan silmiin. En myöskään ole puheväleissä kummankaan kanssa ja oon tehnyt sen selväksi itselleni, etten tule puhumaan kummankaan kanssa enää koskaan.

Olen suuttunut miehelle, koska se hylkäsi kylmästi mut sanomatta edes tarkempia syitä ja pyytämättä anteeksi. Kaverille taas suutuin siitä, kun ei toisten miehiä viedä ja hän ei edes tuntunut olevansa pahoillaan. Olen kyllä päässyt ns. miehen yli ja uskon saavani paremmankin. Olen aina mietiskellyt, että pitäisi olla onnellinen kaverin puolesta, joka vihdoin sai elämänsä vakaaksi miehen myötä. Kuitenkin tunnen olevani niin nöyryytetty, satutettu, loukattu ja vaikka mitä muuta, etten periaatteesta puhu kummankaan kanssa. Tuntuu, että he lähinnä naureskelevat mulle nähdessään.. Kyseinen kaverikaan ei ollut mikään sydänystävä, mutta todella hyvä kaveri kuitenkin. Onko tämä ihan tyhmää vai ei? Onko mulla oikeus tuntea näin ja olla vihainen?

En osaa kiteyttää koko tarinaa sanoiksi, mutta halusin vain purkaa tän johonkin ylös.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ole sinun arvoisesi. Olet liian hyvä minulle. Siksi mä "dokaan"

Äänestä

Eihän tunteilleen mitään voi. Itselleni on käynyt vähän samalla tavalla. Välini korjautuivat ystävääni enkä enää edes muista miksi olin ko. miehestä kiinnostunut. Sun täytyy vain yrittää jotenkin jatkaa eteenpäin. Ihmiset ovat ja asioita tapahtuu.

Äänestä

Takinkääntäjiä riittää unohda pois ja hanki oma elämä.

Ei se mikään kaveri ollut ,kaverit ei kohtele toisia tuolla tavalla.

Äänestä

Joo ei mulla mitään ongelmaa oo ollut jatkaa elämää, mutta tilanne on jämähtänyt näiden ihmisen kohtelemisen suhteen.. Mutta ehkäpä otan vinkeistä vaarin ja nautin oman elämäni hyvistä puolista murehtimatta sikoja ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mokaaja kirjoitti:

Tästä on jo yli vuosi aikaa, mutta oon pohtinut paljon asiaa ja keskustellut asiasta muidenkin kanssa päätymättä mihinkään loppuasiaan. Mainitsen alkuun vielä olevani nuori, parikymppinen nainen.

Eli aloitetaan siitä, kun eräänä yönä tapasin baarissa varsin mukavan miehen ja meillä lähti heti juttu luistamaan. Juteltiin paljon ja päädyttiinkin sitten yhdessä jatkoille kuhertelemaan. Vaihdettiin puhelinnumeroita ja tavattiin muutamia kertoja ihan ystävinä (en nyt muista tarkempaa määrää), yleensä aina samassa baarissa (baari oli miehen kantis silloin). Välillä juotiin ihan vain parikin ja ajoissa kotiin eri teille. Kerran kuitenkin olin viettämässä tyttöjen iltaa kaverini kanssa ja menimme kys. kapakkaan. Siellä tämä minun ihastus oli ja siinä illan aikana sitten nämä toisilleen tuntemattomat tutustuivat. En itse polta, joten he saivat toisistaan tupakkaseuraa. Lopulta juttu päätyi kuitenkin siihen, että he olivat lähekkäin ja juttelivat paljon. En puhunut kaverilleni ihastuksesta mitään, koska ei meillä virallisesti mitään säpinää ollut, mutta olisi varmasti syntynyt ajan kanssa. En muista oliko se kyseisenä iltana vai seuraavana, kun sitten nämä kaksi olivat jo sylikkäin ja suukottelivat. Sitten heillä syntyi niin paljon juttua, että näin heitä yhdessä ulkona muiden kavereiden kanssa ollessani.

Yksi ilta tilanne sitten kärjistyi, kun tän kys. miehen ex (parin illan hoito) suuttui miehelle ja syytti pettämisestä. Olin myös samaan aikaan paikalla ja mä sitten aloin lopulta itkeä, kun en tiennyt missä mennään. Kysyin mieheltä mitä tämä haluaa ja en suutu, kunhan saan oikeasti vastauksen mikä on jutun nimi. Mies myönsi olevansa enemmän kaverini perään. Sen jälkeen en ole ollut puheväleissä kummankaan kanssa, vaikka aluksi vaadin molempia anteeksipyyntöön tunteideni loukkaamisesta ja satuttamisesta selän takana. Nyt on kulunut jo vuosi, kun he alottivat seurustelun ja en vieläkään voi katsoa kumpaakaan silmiin. En myöskään ole puheväleissä kummankaan kanssa ja oon tehnyt sen selväksi itselleni, etten tule puhumaan kummankaan kanssa enää koskaan.

Olen suuttunut miehelle, koska se hylkäsi kylmästi mut sanomatta edes tarkempia syitä ja pyytämättä anteeksi. Kaverille taas suutuin siitä, kun ei toisten miehiä viedä ja hän ei edes tuntunut olevansa pahoillaan. Olen kyllä päässyt ns. miehen yli ja uskon saavani paremmankin. Olen aina mietiskellyt, että pitäisi olla onnellinen kaverin puolesta, joka vihdoin sai elämänsä vakaaksi miehen myötä. Kuitenkin tunnen olevani niin nöyryytetty, satutettu, loukattu ja vaikka mitä muuta, etten periaatteesta puhu kummankaan kanssa. Tuntuu, että he lähinnä naureskelevat mulle nähdessään.. Kyseinen kaverikaan ei ollut mikään sydänystävä, mutta todella hyvä kaveri kuitenkin. Onko tämä ihan tyhmää vai ei? Onko mulla oikeus tuntea näin ja olla vihainen?

En osaa kiteyttää koko tarinaa sanoiksi, mutta halusin vain purkaa tän johonkin ylös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu