Kärsiikö kukaan muu samasta ongelmasta kuin allekirjoittanut? Tilanteeni on nimittäin sellainen, että olen yksinäinen vasten tahtoani uudessa asuinpaikassa. Olen mukava ja hauska tyyppi, ja keskimäärin ihmiset ovat pitäneet minusta kaikkialla (toki aina on niitäkin kenen kanssa ei synkkaa, mutta se lienee normaalia).
Ongelmani on kuitenkin se, että minun on vaikeaa laajentaa ystäväpiiriäni koska vietin lukiovuoteni pienessä ja tiiviissä kaveriporukassa enkä tajunnut luoda laajempia verkostoja joista olisi hyötyä täällä pääkaupunkiseudulla. Minulla ei ole täällä kuin muutama kaveri ja tuntuu etten saa luotua uusia suhteita. On niin vaikeaa päästä eteenpäin kun ei ole suurta määrää kontakteja joita pyydellä tapahtumiin tai baarireissuille.
Haluaisin vain pitää hauskaa ja olla aktiivinen, mutta on äärimmäisen turhauttavaa kun tuntuu siltä että lähestulkoon kaikkialle joutuu lähtemään yksin. Tuntuu että yksinäisyys on kierre, jota on mielettömän vaikea katkaista. Jos olisin ollut suosittu nuorempana, olisin saanut laajan tuttavapiirin, jonka avulla taas voisin nyt päästä lentoon Helsingissä. Nyt minulla taas on suuria ongelmia päästä mihinkään kiinni.
Tuntuu niin rankalta katsoa Facebookista kuinka joillakin ihmisillä on valtava määrä kontakteja joista on hyötyä tiukassa paikassa. Minun taas pitäisi tehdä kaikki yksin ja nähdä valtava määrä vaivaa saadakseen mielenkiintoisia tuttavuuksia. Elämä ei todellakaan ole reilua, mutta aion voittaa vielä ja saada täältä hyviä kavereita.
Turhauttaa todella paljon että saan maksaa järkyttävää hintaa teinivuosistani nykypäivänäkin. Olisinpa ollut se lukion suosittu urheilijapoika jolla riittää tuttuja joka paikassa. Olin kyllä nuorena semisti nörtti jätkä, mutta nyt olen kyllä kehittynyt paljon ja voisin olla vaikka mitä kunhan vain saisin mahdollisuuden! On niin raskasta tietää kuinka menestynyt voisin olla, jos vain lätkätermein ilmaistuna pääsisin maalipaikoille tekemään maaleja. Nyt tuntuu siltä että olen jumissa jossakin keskialueella.
Ongelmani on kuitenkin se, että minun on vaikeaa laajentaa ystäväpiiriäni koska vietin lukiovuoteni pienessä ja tiiviissä kaveriporukassa enkä tajunnut luoda laajempia verkostoja joista olisi hyötyä täällä pääkaupunkiseudulla. Minulla ei ole täällä kuin muutama kaveri ja tuntuu etten saa luotua uusia suhteita. On niin vaikeaa päästä eteenpäin kun ei ole suurta määrää kontakteja joita pyydellä tapahtumiin tai baarireissuille.
Haluaisin vain pitää hauskaa ja olla aktiivinen, mutta on äärimmäisen turhauttavaa kun tuntuu siltä että lähestulkoon kaikkialle joutuu lähtemään yksin. Tuntuu että yksinäisyys on kierre, jota on mielettömän vaikea katkaista. Jos olisin ollut suosittu nuorempana, olisin saanut laajan tuttavapiirin, jonka avulla taas voisin nyt päästä lentoon Helsingissä. Nyt minulla taas on suuria ongelmia päästä mihinkään kiinni.
Tuntuu niin rankalta katsoa Facebookista kuinka joillakin ihmisillä on valtava määrä kontakteja joista on hyötyä tiukassa paikassa. Minun taas pitäisi tehdä kaikki yksin ja nähdä valtava määrä vaivaa saadakseen mielenkiintoisia tuttavuuksia. Elämä ei todellakaan ole reilua, mutta aion voittaa vielä ja saada täältä hyviä kavereita.
Turhauttaa todella paljon että saan maksaa järkyttävää hintaa teinivuosistani nykypäivänäkin. Olisinpa ollut se lukion suosittu urheilijapoika jolla riittää tuttuja joka paikassa. Olin kyllä nuorena semisti nörtti jätkä, mutta nyt olen kyllä kehittynyt paljon ja voisin olla vaikka mitä kunhan vain saisin mahdollisuuden! On niin raskasta tietää kuinka menestynyt voisin olla, jos vain lätkätermein ilmaistuna pääsisin maalipaikoille tekemään maaleja. Nyt tuntuu siltä että olen jumissa jossakin keskialueella.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Elämä on.
no meikäläinen on ollut paitsiossa suurimman osan elämästään ja siellä ollaan vieläkin tai mahdollisesti jo kentän rajalla. Nörttityttö olen vieläkin, ja en sellainen menijä, millainen toivoisin olevani vaan enemmän pohdiskelevaa tyyppiä. Juttuseuraa on vaan niin pahuksen vaikea löytää.
Facebookista lähdin vain sen takia, että oikein kukaan ei ollut kiinnostunut mun asioista ja oli rankka katsella kuinka toiset verkostuivat keskenään ja omat yritykset ystävystyä uusien ihmisten kanssa eivät johtaneet mihinkään.
Minäkin olen yleensä keikoilla yms. paikoissa aina yksin ja jotkut pitää sitä aika säälittävänä kun nainen istuu baarissa yksinään.
moro yksin istuva. Mistäpäin olet??
Tre, entäs itse?
Meikäläinen seuraa jalanjälkiäs selkeesti. Ite oon 17 täyttävä lukiolainen, joka yrittää saada jotain suhteita aikaseks ja on siinä osittain onnistunukki. Mut sitten on tietty porukka, johon haluaisin kyllä kovasti tutustua, mutta joka häätää luota jo katseellaan. Tarvitsis jotenkin saada jää rikottua ja jotakin aikaseks. :S
Jään rikkomisesta en tiedä, mutta luodilla saa ainakin oman ohimon rikki.
Menetit juuri 10 sekuntia elämästäsi, etkä saa niitä enää koskaan takaisin.