Nikodemus kysyi, kuinka ihminen voi vanhana syntyä.
Jeesus vastasi viitaten Vanhan testamentin kirjoituksiin.
Jokainen, joka uskoi ilosanoman vaskikäärmeestä,
nosti katseensa siihen ja pelastui varmalta kuolemalta.
Ja näin minäkin synnyin uudesti ylhäältä.
näin minutkin siirrettiin kuolemasta elämään.
Tuossa hetkessä sain lahjaksi uskon.
Minä elän nyt Jumalan Pojan uskossa (Gal 2:20).
Tuossa jakeessa oleva genetiivi ei jätä mitään kalamoksen varaan.
Kalamoksen oma usko ei kantaisi askeltakaan.
Kalamoksen oma vanhurskaus on kuin tahrainen vaate.
Kalamoksen oma pyhyys on mahdottomuus,
sillä kalamoksessa itsessään ei asu mitään hyvää.
Kalamos itsessään on syntinen, vailla Jumalan kirkkautta,
eikä alunperin etsinyt Jumalaa.
Mutta Isä veti minua Poikansa tykö (Joh 6:44).
Se oli siis Jumalan teko, että minä uskoin Jeesukseen (Joh 6:29).
Ja nyt minä kuulun siihen joukkoon, josta Paavali sanoo:
"Me olemme pyhitetyt
Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (Hepr 10:10).
Hänen verensä sai jo 2000 vuotta sitten aikaan
tuon iankaikkisen lunastuksen (Hepr 9:12),
jonka perusteella minut on nyt pelastettu pimeyden vallasta
Hänen Rakkaan Poikansa valtakuntaan (Kol 1:13).
Ikuista elämää ei voi saada muulla tavalla
kuin tulemalla Jeesuksen tykö (Joh 5:39-40).
Kun olemme tulleet Jeesuksen tykö, meillä on iankaikkinen elämä,
emmekä joudu tuomittaviksi,
vaan olemme siirtyneet kuolemasta elämään (Joh 5:24).
Jumalan armolahja on ikuinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme (Room 6:23).
Golgatalle pystytetyn elämän puun juurella
nostin katseeni puuhun ripustettuun Uhrikaritsaan.
Tuosta katsekontaktista alkoi suhde Kalamoksen ja Jeesuksen välillä.
Se suhde, jossa Jeesus tuntee minut ja minä Jeesuksen.
Ja juuri tämä suhde on yhtä kuin ikuinen elämä.
Ja vain tuntemalla tämä Jumalan tyköä lähetetty Pelastus,
Jesus Kristus, meillä voi olla suhde myös Isän kanssa.
Ja nyt kun minut on siirretty kuolemasta elämään,
elän hengellistä elämää. Ja minua pyhitetään.
Mutta täydellinen olen vain ja ainoastaan sen teon tähden,
joka tapahtui Golgatalla 2000 vuotta sitten.
"Sillä Hän on yhdellä uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne,
jotka pyhitetään" Hepr 10:14.
Kun nostin katseeni vaskikäärmeeseen, minä pelastuin.
Tarkkaan ottaen tuossa hetkessä minä synnyin uudesti ylhäältä Hengestä.
Ruumiillisestihan en ollut vielä edes kuollut. Minun henkeni pelastui.
Mitä sieluuni tulee, niin Jumala on tehnyt tuosta hetkestä alkaen
pelastavaa/parantavaa/eheyttävää työtään minun rikkinäisessä sielussani.
Ja aivan viimeiseksi pelastetaan myös minun raihnainen ruumiini,
sen lunastus pannaan täytäntöön ylösnousemuksessa.
Kuinka ihminen voi vanhana syntyä
11
85
Vastaukset
* TOSI hyvä todistus Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen täydellisestä työstään jokaisen uudestisyntyneen elämässä. Uskokaa tämä, Raamattu on juuri tätä syntiselle ja syntisyytensä tunnustavalle, Jumalan kirkkautta vailla olevalle , pelastusta tarvitsevalle, katuvalle ihmiselle. Kiitos ja hyvää huomenta, ja hyvän Sanan tarjolle asettamista tälle sunnuntaipäivälle.
- täyttä sellasta
Hölynpölyä!
- eenokki 12
En huomannut avauksesta mitään huomauttamista ja taitaa se hölynpöly olla jotenkin tarttunut turkkiisi kun et tahdo sietää sitä?
- 1 Kor 1:18
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat,
mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."
- keveakuorma
Itse otsikko on kyllä harhaan johtava sisällön suhteen..
- Usko Toivonen
Kiitos sinulle "kalamos".
Kiitos toivon sanomasta Herrassa Jeesuksessa!
Ei ole muuta tietä, kuin itse Herra, ei ole muuta auttajaa kuin Jeesus, ei ole meille mitään toista nimeä annettu, kuin Jeesus, jossa armo kirkastuu.
Kiitos Herra Jeesus, että sinä joka olit rikas tulit meidänkin vuoksi köyhäksi, ihmiseksi, jotta meillä elämä olisi.
9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
2. Kor. 8.
Minun henkeni iloitsee ja riemuitsee tällaisista aloituksista, joissa pelastuksen
evankeliumi loistaa kirkkaana.
Jeesus olkoon Herra! Tarkkaan ottaen Jeesuksen vastaus otsikon kysymykseen oli:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:
jos joku ei synny vedestä ja Hengestä,
ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä,
mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Tämän jälkeen Nikodemus kysyi: "Kuinka se voi tapahtua".
Ja tähän kysymykseen Jeesus vastasi
viitaten tangon päähän korotettuun vaskikäärmeeseen.
Eli joka tapauksessa. Me synnymme uudelleen ylhäältä Hengestä,
kun meidän silmiemme eteen on kuvattuna Jeesus Kristus ristiinnaulittuna,
ja me suostumme nostamaan katseemme Häneen.
Kun uskoin Jeesukseen, minun synteihin kuollut henkeni syntyi uudelleen.Tämä oli vastaus nimimerkille keveäkuorma.
Eli tosiaan hiukan oikaisin otsikon kysymyksestä
yhden välivaiheen yli Jeesuksen vastaukseen.
- näin se menee
Ei se Kalamos noin mene. Kyllä sinunkin täytyi uskoa ensin Jumalan Sanaan ja piti ottaa se vastaan, jotta vanha sai uudistuksen.
Kun me myrkkykäärmeen pureman saaneet kuoleman omat
saamme kuulla pelastuksemme evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta,
aivan samoin kuin Israelilaiset saivat kuulla ilosanoman vaskikäärmeestä,
niin meidän todellakin pitää uskoa tuo pelastuksen evankeliumi
eli nostaa katseemme Häneen, joka on korotettu ristinpuuhun.kalamos kirjoitti:
Kun me myrkkykäärmeen pureman saaneet kuoleman omat
saamme kuulla pelastuksemme evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta,
aivan samoin kuin Israelilaiset saivat kuulla ilosanoman vaskikäärmeestä,
niin meidän todellakin pitää uskoa tuo pelastuksen evankeliumi
eli nostaa katseemme Häneen, joka on korotettu ristinpuuhun.PS
Nyt ei ole kysymys vanhan uudistamisesta,
siis jostakin ihanjalostuksesta tms.
Vanha ihmisemmehän on jo Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja haudattu.
Tuo katse Golgatan ristille saa aikaiseksi siis ihan uuden Elämän.
Me olemme tuon hetken jälkeen uusia luomuksia Kristuksessa.
Me elämme nyt Kristuksessa olevaa ylösnousemuselämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71026Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981
