Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Suomalaistyttöjen Etelän neitsytmatakat....

Seksiturismia on pidetty kautta aikojen länsimaisten miesten paheena. Dokumentti ”Bumsters" kertoo siitä, kuinka tänä päivänä myös naiset matkustavat lomaromanssin toivossa, rikasta länttä ja köyhää kolmatta maailmaa jakavan elintasokuilun ylitse Suomesta Gambiaan. Ohjaaja Johanna Enäsuo matkusti tarkastelemaan länsimaisen ja suomalaisen naisen seksiturismia Gambiassa ja sai koottua paljastavan dokumentin aiheesta.

Länsimaalaisten naisturistien seuraa etsiviä rantapoikia kutsutaan Bumstereiksi. Dokumentti seuraa nuoria rantapoikia, jotka kertovat suomalaisista tyttöystävistään, unelmistaan ja taistelustaan irti köyhyydestä. Pojat opettelevat suomenkieltä ja pitävät itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa. He ovat huomanneet, että useat länsimaalaiset naiset viehättyvät nuoresta, treenatusta vartalosta. Usein ystävyys on aitoa ja molemminpuolista, mutta rantapojille se on kuitenkin myös kannattavaa, sillä ansaitsemisvaihtoehdot ovat heillä vähissä. Kaksi kolmesta gambialaisesta elää alle kahdella dollarilla päivässä, eikä työttömyyttä edes tilastoida. Helpon rahan houkutus on näille nuorille miehille suuri. Monille romanssi turistin kanssa voi näyttää ainoalta keinolta tavoitella parempaa elämää.

"Bumsters" dokumentti kertoo myös toisenlaisen tarinan suomalaisten naisten kertomana. Useat naiset kertovat, etteivät he olisi etukäteen uskoneet matkalle lähtiessään, että heille tulisi matkan aikana lomaromanssi gambialaisen miehen kanssa. Toisin kuitenkin kävi ja he ihastuivat paikalliseen mieheen. Samalla tavoin on käynyt myös monelle muulle Gambiassa lomailevalle naiselle. Suomalaisnaiset kertovat kuinka Gambiassa ihmisten kohtaaminen on täysin erilaista kuin Suomessa. Haastatellut naiset väittävät, että Suomessa ihmiset ovat vetäytyviä ja elävät mielellään omissa oloissaan. Naisten mukaan Gambiassa kaikki on toisin.
”Ihmiset eivät ole tunteiden ilmaisun tasolla kylmiä kuten suomalaiset, gambialaisten miehet antavat huomiota ja kuuntelevat naisia”, kertovat dokumentin naiset.
Suomalaiset naiset ovat saaneet osakseen paljon moralisointia ja tuomitsemista hyväksikäytöstä niin ulkopuolisilta kuin lähipiiriltään. Tämän vuoksi moni suomalainen nainen on päättänyt vaieta lomaromanssistaan.

"Bumsters" dokumentti nostaa esiin erilaisia kysymyksiä. Mikä saa suomalaiset naiset etsimään itselleen miesseuraa Gambiasta? Haluavatko naiset tuntea itsensä halutuiksi nuorten miesten taholta vai etsivätkö suomalaiset naiset Gambiasta aitoja tunteita? Onko naisten lomasuhteet jotenkin miehien seksiturismia oikeutetumpia, jos naiset maksavat seksin sijaan "rakkaudesta"?

http://ohjelmat.yle.fi/tositarina/bumsters
51129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täytyy olla todella tyhmä, jos suomalaisena naisena maksaa seksistä. Oli sitten minkälainen läski tai ruma tahansa, niin seksiseuraa saa aivan varmasti.

"He ovat huomanneet, että useat länsimaalaiset naiset viehättyvät nuoresta, treenatusta vartalosta."

Eivätpä ole ainakaan minusta viehättyneet, vaikka olen todella treenattu ja nuori.

"Haastatellut naiset väittävät, että Suomessa ihmiset ovat vetäytyviä ja elävät mielellään omissa oloissaan. Naisten mukaan Gambiassa kaikki on toisin.
”Ihmiset eivät ole tunteiden ilmaisun tasolla kylmiä kuten suomalaiset, gambialaisten miehet antavat huomiota ja kuuntelevat naisia”, kertovat dokumentin naiset. "

Samahan se on thaimaalaisten naisten kanssa. Kai sitä persettä nuollaan, jos on rahallinen motiivi. Suomessa miehillä ei tällaista motiivia ole, miksi heidän ei tarvitse mielistellä naisia samalla tavalla.

Äänestä

No voi haakana.

Äänestä

Seiväsmatkojen Salaisuus

Juuri kun te luulitte, että seksiturismi on vain likaisten miesten yksinoikeus, tulee Walter de Campin hämmentävä selvitys naisten seiväsmatkoista.

tässä ei ole puhe matkailusta Kreikan, Italian tai Espanjan huvittelukohteisiin, missä seksiä harrastetaan paljon ja missä naisten ei tarvitse maksaa miehistä.

Bumsterit

Leena Anttonen, olen polvillani edessäsi kiitollisuudesta sinua kohtaan, kun suostuit kertomaan minulle rehellisesti ja avoimesti naisten Gambia-kuvioista.

http://www.city.fi/artikkeli/Seiv%E4smatkojen+Salaisuus/1338/

Äänestä

Minä ainakin tykkään käydä juuri nimenomaisessa Gambiassa ottamassa paksua mokkaa mekkooni. Muistaakseni juuri tässä maassa on maailman pisimmät kikkelit ja kyllä kun sellaista Afrikkalaista parrua kokeilee niin ei tee mieli näitä suomalaisia 13.77 cm ylikypsiä makaronipätkiä. Kunnon murjaani sonni jaksaa naida kunnolla, suomalainen vätys laukeaa minuutissa.

Äänestä

Sinä korkeintaan otat mokkaa kannikoiden väliin, sillä kirjoitustyylisi kertoo että olet jannu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asadsdssdf kirjoitti:

Seksiturismia on pidetty kautta aikojen länsimaisten miesten paheena. Dokumentti ”Bumsters" kertoo siitä, kuinka tänä päivänä myös naiset matkustavat lomaromanssin toivossa, rikasta länttä ja köyhää kolmatta maailmaa jakavan elintasokuilun ylitse Suomesta Gambiaan. Ohjaaja Johanna Enäsuo matkusti tarkastelemaan länsimaisen ja suomalaisen naisen seksiturismia Gambiassa ja sai koottua paljastavan dokumentin aiheesta.

Länsimaalaisten naisturistien seuraa etsiviä rantapoikia kutsutaan Bumstereiksi. Dokumentti seuraa nuoria rantapoikia, jotka kertovat suomalaisista tyttöystävistään, unelmistaan ja taistelustaan irti köyhyydestä. Pojat opettelevat suomenkieltä ja pitävät itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa. He ovat huomanneet, että useat länsimaalaiset naiset viehättyvät nuoresta, treenatusta vartalosta. Usein ystävyys on aitoa ja molemminpuolista, mutta rantapojille se on kuitenkin myös kannattavaa, sillä ansaitsemisvaihtoehdot ovat heillä vähissä. Kaksi kolmesta gambialaisesta elää alle kahdella dollarilla päivässä, eikä työttömyyttä edes tilastoida. Helpon rahan houkutus on näille nuorille miehille suuri. Monille romanssi turistin kanssa voi näyttää ainoalta keinolta tavoitella parempaa elämää.

"Bumsters" dokumentti kertoo myös toisenlaisen tarinan suomalaisten naisten kertomana. Useat naiset kertovat, etteivät he olisi etukäteen uskoneet matkalle lähtiessään, että heille tulisi matkan aikana lomaromanssi gambialaisen miehen kanssa. Toisin kuitenkin kävi ja he ihastuivat paikalliseen mieheen. Samalla tavoin on käynyt myös monelle muulle Gambiassa lomailevalle naiselle. Suomalaisnaiset kertovat kuinka Gambiassa ihmisten kohtaaminen on täysin erilaista kuin Suomessa. Haastatellut naiset väittävät, että Suomessa ihmiset ovat vetäytyviä ja elävät mielellään omissa oloissaan. Naisten mukaan Gambiassa kaikki on toisin.
”Ihmiset eivät ole tunteiden ilmaisun tasolla kylmiä kuten suomalaiset, gambialaisten miehet antavat huomiota ja kuuntelevat naisia”, kertovat dokumentin naiset.
Suomalaiset naiset ovat saaneet osakseen paljon moralisointia ja tuomitsemista hyväksikäytöstä niin ulkopuolisilta kuin lähipiiriltään. Tämän vuoksi moni suomalainen nainen on päättänyt vaieta lomaromanssistaan.

"Bumsters" dokumentti nostaa esiin erilaisia kysymyksiä. Mikä saa suomalaiset naiset etsimään itselleen miesseuraa Gambiasta? Haluavatko naiset tuntea itsensä halutuiksi nuorten miesten taholta vai etsivätkö suomalaiset naiset Gambiasta aitoja tunteita? Onko naisten lomasuhteet jotenkin miehien seksiturismia oikeutetumpia, jos naiset maksavat seksin sijaan "rakkaudesta"?

http://ohjelmat.yle.fi/tositarina/bumsters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu