Ja varsinkinkin heidän mukaisesti tulkittuna:
"Me emme ylenkatso raamattua, vaan annamme sille sitäkin suuremman arvon, koska se — niin pian ja siinä suhteessa kuin se on asianmukaisesti oikein alkukielestä käännetty — suurimmaksi osaksi sisältää samoja asioita kuin intialaisten Vedakirjat esittävät, ja raamatussa on ikään kuin niiden toisinto, mutta raamatusta puuttuu tuo tieteelliselle perustalle nojautuva niiden tosiasioiden tulkinta, joka Vedoissa on löydettävissä.
Raamattu oli alunperin kirjoitettu vihityille, siis sellaisille, jotka olivat heränneet näkemään ja tuntemaan jumalallisen hengen läsnäolon kaikkialla sekä tiesivät ja olivat vakuuttuneet siitä, että se asusti heissä itsessään. Siitä syystä he eivät kaivanneet mitään muita näkyviä todisteita tuon olemuksen tuntemista varten.
Mutta kun raamattu joutui yleiseksi omaisuudeksi ja avain sen pyhiin salaisuuksiin vihkimättömien, epäpyhien joukossa hävisi, silloin heidät valtasi tietämättömyys ja siitä johtui se sokaistuminen, jonka seurauksena kuollut kirjain tuli hengen tuntemisen sijaan, ja tämän johdosta syntyivät päinvastaiset, väärät raamatun tulkinnat, jotka — niin kuin tiedetään — ovat vieneet ihmiskunnan mitä suurimpiin eksytyksiin.
Sen tähden vielä tänäänkin näemme, että — huolimatta kaikesta niin kutsutusta uskonnollisesta opetuksesta — "uskonnolta" puuttuu kuitenkin sen älyllinen tulkinta. Tämän seurauksena on usein se, että uskonto muuttuu haaveiluksi ja taikauskoksi..
http://www.teosofia.net/eriusk/bhagavad_gita.htm

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.