Kepu on totaalisessa sekasorrossa. Vanha Paavo on jo nitistänyt citykepun. Uskottavuus puolueelta on mennyt muutoinkin jo iät ajat sitten. Kiviniemelle nauravat naurismaan aidatkin. Vanha Paavo jyrää ja puolueen jätteet sinkoilevat perussuomalaisiin ja kokoomukseen turvaan pahimmilta pommiuhilta.
Paavo Väyrynen kepun kauhu!
tähtien sota-
1083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
On hyvä asia se että Paavo tekee vanhoilla päivillään yhden (ja ainoan) hyvän työn, tuhoamalla kepun.
Kepu tuhosi itse itsensä. Jatkuva kahdella tuolilla istuminen ei kertakaikkiaan onnistu, edes kepulta. Väyrysilmiö tuo sen vain hyvin räikeällä tavalla esiin. Kyllä demareillakin samaa ongelmaa on, mutta demareiden"Väyrynen" on tehokkaasti ennaltaehkäisty. Demarit antava omien väyryjensä siirtyä perussuomalaisiin.
Katainen ja Urpilainen tekevät kansanpetoksen suomen ennätystä. Demaripuolue on täysin matemaattisesti lahjatonta sakkia, tai sitten järkevät ja kriittiset heitetään porukasta ulos. Kokoomuksen toimintahan on normaalia riistokapitalismia, ei kokoomusta voi siitä moittia, että työväestöä ryöstävät, sehän on heidän ideologiansa.
Kyllähän tämä juttu alkoi siitä, että keskutalaiset puukkotivtiat Annelia selkään ottamalla muistamattoman munamiehen Annelin tilalle..
Ja Mari oli kieli ruskeana, siinä puolueessa ministerit vaihtui aika vikkelästi ,,kukaan ei puolusta omiaan.
Paavollakin alkaa jo olla dementiaa.
Mutta keskustalla ei löydy enää uutta nuorta tekijää joka uskoisi nousuun,, mutta en tarkoita Maria,Hän menetti mahdollisuutensa mustan Audin penkillä.
Fifi räksyttää nyt, vaikka vuosi sitte luuli olevansa susikoira.
Rehellisyyttä kansa kaipaa,,,mutta löytyykö sitä enää mistään.
tämähän on aatteensa myyneen puolueen luonnollinen lopputulos.
Pahanlaatuinen vapaasti leviävä syöpä on yleensä aika tuhoisa.
eurobyrokratia on maailmanlaajuinen syöpä. Hitlerin kolmas valtakunta jäi keskoseksi. Nyt saksa käyttää uutta taktiikkaa ja taas suomi on täynnä upeita nuorisojärjestöjä, ties millä salanimillä. Urheilu on vanhanaikaista ja liian hidas toimintatapa. Uudet pikajärjestöt toimivat toisin.
Paavo Lipponen on yksinkertaisesti Kepun kauhu.
VÄYRYNEN VOITTAA AINA!
heheheheh paavostako ministeri :D:D:D