Mitä mieltä olet..

Tälläinen pikku kysymys että mitä mieltä olette yleisesti siitä että käy hellareiden kokouksissa vaikka kuuluu luterilaiseen kirkkoon? Ja millä perusteilla siitä pitäisi erota ja liittyä helluntaiseurakuntaan?
4179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei. Olen itse liittynyt hellareihin kolme vuotta sitten, mutta en ole eronnut luterilaisesta kirkosta, johon minut vauvana liitettiin. Oon pohtinut itsekin, että eroanko? Kun maksan "kymmenykset" hellareihin ja lisäksi menee niin kuin ylimääräisenä palkasta "kirkollisvero". En ole kuitenkaan hätiköinyt. Sinänsä siinä ei ole mitään ongelmaa, jos kuulut kirkkoon ja haluat silloin tällöin käydä hellareissa. Jotkut saattavat moittia, mutta niistä ei kannata piitata.

On hyvä kun käyt seurakunnissa,missä uskovia tapaa. Tee, niin kuin sydämessäsi tahdot...Mutta älä lakkaa kulkemasta seurakunnassa. Uskovien yhteys on tärkeä. Jos seurustelee vain "jumalattomien" kanssa, niin "maailmallisuus" tarttuu kuin spitaali.

Äänestä
  • En virallisesti kuulu hellareihin mutta käyn ainoastaan siellä. Luterilaisessa olen viimeksi ollut ripille pääsiessäni. Ja siitä on jo hyvä tovi aikaa...

    Äänestä

ihmiset kuuluu kirkon-sanoisinko, kirjoihin, mutta eihän se todista sitä, että olisit tunnustava lutherilainen, tarkoitan tällä sitä,että et tunnusta luterilaista uskoa kuitenkaan, kuulut vaan nimellisesti lapsikasteen kautta kun on aikanaan liitetty.

Sinun tulisi mennä esille siellä helluntailaisten kokouksessa, ja jättäytyä julkisesti Herralle, näin tunnustaisit uskon Jeesukseen, ja sitten kasteelle ja liittyminen seurakuntaan, ei ole yhdentekevää, kuuluko johonkin seurakuntaan vaiko ei.
Sanoisin, että terveen uskon kannalta on Raamatullista ja oman hengellisen kasvun kannalta erittäin tärkeää kuulua paikallis-seurakuntaan.

Äänestä
  • Eihän kaikki helluntalaisetkaan ole kuin nimellisesti helluntalaisia. Tunnen monia jotka kuuluvat helluntalaisiin, mutta ovat sen ulkopuolella, eli eivät käy heidän tilaisuuksissa.

    Kyllä luterilaisissa on tunnustavia uskovia,eikä tartte mennä uudestaan kasteelle, sinun ei tarvitse kun uskot että Jeesus on sinun edestäsi kuollut ja rukoilet isämeidän rukouksen, ja käyt ehtollisella ja hakeudut uskovien yhteyteen. Kirkossamme on monen laisia tilaisuuksia, varmaan löydät sieltä oman paikkasi uskovaisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo_na kirjoitti:

Tälläinen pikku kysymys että mitä mieltä olette yleisesti siitä että käy hellareiden kokouksissa vaikka kuuluu luterilaiseen kirkkoon? Ja millä perusteilla siitä pitäisi erota ja liittyä helluntaiseurakuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu