Jotakin valtakuntamme kapitalistisesta ilmapiiristä kertoo syntynyt niin sanottujen yrittäjien mökellys presidentti Halosesta ja hänen väitetystä suhtautumisestaan yrittäjiin. Vaikka olenkin suhtautunut Halosen presidenttiyden loppupuoleen kriittisesti, niin hänen suhtautumisessaan
yrittäjyyteen en näe mitään ihmeellistä. Kyllä yrittäjyyden ja yhteiskunnallisen kehityksen välillä on selkeä ristiriita. Ei tätä valtiota yritykset johda. Ei siitäkään huolimatta, että kapitalistinen yhteiskunta rahaan perustuukin. Eivät yrittäjät mikään yhteiskunnan moottori ole, vaikka joillekin yrittäjille on yrittäjän status hattuun näköjänsä noussutkin.
Yhteiskunta voi toimia vallan hyvin ilman yrittäjiäkin. Neuvostoliitto oli tästä mainio esimerkki. Monia muitakin vaihtoehtoja on, kunhan ihmiset istuisivat alas miettimään asiaa. Jo nyt valtakunnassamme toimii niin sanottu kolmas sektori, jolla ei ole varsinaisen yrittäjyyden kannalta mitään tekemistä, mutta joka vapaaehtoisuuteen perustuvana alkaa olla merkittävämpi yhteiskunnallinen tekijä kuin nämä suureen ääneen suutaan pieksevät niin sanotut yrittäjät.
Sitä paitsi ei yhteiskunnallinen arvostus suinkaan kasva sillä, että mennään aukomaan päätä asioista, joista ei mitään ymmärretä. Yrittäjä ei tosiaankaan ole mikään tasavallan presidentti tai edes presidentin arvostelija. Yrittäjän tehtävä on hoitaa yritystään lakien, asetusten ja hyvän tavan mukaisesti. Sen sijaan mölyäminen ja presidenttien haukkuminen päinvastoin alentaa haukkujan statusta. Toki ihmisillä on oikeus arvostella ja esittää mielipiteensä, jos kysymyksessä tosiaan on mielipide, mutta kun mitään mielipidettä ei näissä ex-presidentin haukkujaisissa ole näkyvissä, niin kysymys on yksinkertaisesti vain kuran heittämisestä.
Olisi mediankin hyvä harkita, keitä se julkisuuteen ylipäätään päästää. Tavallinen kansalainen, jolla on vähän rahaa eikä tunnettavuutta ei
mediaan yleensä pääse. Mutta näköjään nämä popkeisarit, kaikenmaailman
hiphopparit ja julkisuussairaat yrittäjät ovat haluttua mediassa. Jostakin
käsittämättömästä syystä. Tosin luulen, että medialla on tässä oma lehmä
ojassa, koska nämä yksinkertaiset pikkukapitalistit vinoutuneine maailmankuvineen edesauttavat myös kapitalistisen median rahantekomahdollisuuksia.
Onneksi keskustalaiseen aatemaailmaan ei tuollainen kurakapitalismi sovi
alkuunkaan. Vain nousukasmainen, umpisivistyksettömyys voi tuottaa
tuollaista kuraa, jota presidentti Halosen suuntaan on heitetty.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.