Ensimmäinen suppea maaseutukierros tuli tehtyä. Kotipuoleen piti kuitenkin palata ruohonleikkuun ja pienten remonttipuuhien takia. Ei siis siksi, etten olisi maalla viihtynyt.
Heinäntekopuuhat oli eri puolella Suomea aloitettu. Vaan kovin on mennyt kulttuurisesti mielenkiinnottamaksi tämäkin puuha. Ei ole enää sitä Suomi-elokuvien nuorta naista, joka nostaa heiniä seipäälle. Tällaista nostalgista maaseutua ei itse asiassa ole enää pitkään aikaan ollut puolestettavana. Tilalle on tullut kaiken maailman paalutuskoneita, jotka jättävät pelloille suuria valkoisia möhkälerullia. Jotenkin näytti, ettei sadekaan haitannut tätä touhua. Onko maanviljelijän elämä tosiaan niin helppoa kuin heinänteko nykyvempeleillä? Tuossa silmänkantamankin päässä on muutama peltotilkku, jossa en ole nähnyt mitään liikettä sitten keväisen yhden päivän kestäneen kylvön jälkeen. Onko siis kohtuullista, että maanviljelijää tuetaan kokovuotisesti osavuotisesta suorituksesta?
Sokerijuurikasoja en nähnyt, koska sato korjataan talteen vasta syksyllä. Tänään pari maatalousasioihin perehtynyttä asiantuntijaa kirjoitti Hesarissa ihan käsittämättömiä sokerijuurikkaan tuotannon puolesta. Kirjoituksen sävy oli se, että Suomen pitäisi liittoutua Ranskan ja eräiden pienten maiden kanssa kehitysmaita vastaan eurooppalaisen sokerituotannon turvaamisessa. Tällainen puhe nykyaikana on kyllä melkoista siirtomaaherran puhetta. Eurooppalainen sokerituotantoprotektionismihan on nimenomaan kauppasotaa kehitysmaita kohtaan. Tällaisen kauppasodan harjoittaminen on tärkein syy kehitymaiden nälänhätä- ja muihin ongelmiin.
Sokerijuurikkaan kannattamatonta tuotantoa Suomessa ei voida perustella millään järkisyillä. Tai tietysti voidaan aina syitä keksiä. Samoilla perusteilla meillä voitaisiin aloittaa banaanien ja muiden eksoottisten hedelmien viljely ja yrittää sillä lailla eurooppalaisessa hengessä lannistaa kehitymaiden tuotantoa. Espanja kyllä tekeekin jo banaanien osalta parhaansa tämän imperialistisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Järkevintä suomalaisten olisi liittoutua maatalouskysymyksissä Englannin kanssa, koska se ajaa vapaan markkinatalouden oppien mukaisesti maatalouden vapauttamista protektionismista. Saksakin olisi Ranskaa parempi kumppani, koska Saksan pyrkimys on edesauttaa tiukan budjettikurin toteuttamista, mikä osaltaan vähentää maatalousprotektionismia. Saapa nähdä kuinka liberaali tämä uusi komissaarimme todellisuudessa on. Euroopan liberaalidemokraattinen ryhmä, johon Keskusta kuuluu, ajaa Englannin tavoin maatalouden vapauttamista. Toivotaan, että komissaarimme myös edustaa tätä liberaalidemokraattista viiteryhmää kunniaakkaasti.
Maaseudun kehittämistä ja elävöittämistä vastaan minulla ei ole mitään. Siihen pitää vain löytää paremmat ja tehokkaammat keinot kuin tehomaatalouden tukeminen. Tehomaataloushan on johtanut tilakokojen suurenemiseen ja tilojen laaja-alaiseen häviämiseen, mikä puolestaan on autioittanut maaseutua. Keskustalainen maatalouspolitiikkaa on sotien jälkeisenä aikana merkinnyt vähintään puolen miljoonan ihmisen maaltapakoa. Siksikin näitä heinäpaaluja katselee vähän surullisella mielin.
Heinäntekopuuhat oli eri puolella Suomea aloitettu. Vaan kovin on mennyt kulttuurisesti mielenkiinnottamaksi tämäkin puuha. Ei ole enää sitä Suomi-elokuvien nuorta naista, joka nostaa heiniä seipäälle. Tällaista nostalgista maaseutua ei itse asiassa ole enää pitkään aikaan ollut puolestettavana. Tilalle on tullut kaiken maailman paalutuskoneita, jotka jättävät pelloille suuria valkoisia möhkälerullia. Jotenkin näytti, ettei sadekaan haitannut tätä touhua. Onko maanviljelijän elämä tosiaan niin helppoa kuin heinänteko nykyvempeleillä? Tuossa silmänkantamankin päässä on muutama peltotilkku, jossa en ole nähnyt mitään liikettä sitten keväisen yhden päivän kestäneen kylvön jälkeen. Onko siis kohtuullista, että maanviljelijää tuetaan kokovuotisesti osavuotisesta suorituksesta?
Sokerijuurikasoja en nähnyt, koska sato korjataan talteen vasta syksyllä. Tänään pari maatalousasioihin perehtynyttä asiantuntijaa kirjoitti Hesarissa ihan käsittämättömiä sokerijuurikkaan tuotannon puolesta. Kirjoituksen sävy oli se, että Suomen pitäisi liittoutua Ranskan ja eräiden pienten maiden kanssa kehitysmaita vastaan eurooppalaisen sokerituotannon turvaamisessa. Tällainen puhe nykyaikana on kyllä melkoista siirtomaaherran puhetta. Eurooppalainen sokerituotantoprotektionismihan on nimenomaan kauppasotaa kehitysmaita kohtaan. Tällaisen kauppasodan harjoittaminen on tärkein syy kehitymaiden nälänhätä- ja muihin ongelmiin.
Sokerijuurikkaan kannattamatonta tuotantoa Suomessa ei voida perustella millään järkisyillä. Tai tietysti voidaan aina syitä keksiä. Samoilla perusteilla meillä voitaisiin aloittaa banaanien ja muiden eksoottisten hedelmien viljely ja yrittää sillä lailla eurooppalaisessa hengessä lannistaa kehitymaiden tuotantoa. Espanja kyllä tekeekin jo banaanien osalta parhaansa tämän imperialistisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Järkevintä suomalaisten olisi liittoutua maatalouskysymyksissä Englannin kanssa, koska se ajaa vapaan markkinatalouden oppien mukaisesti maatalouden vapauttamista protektionismista. Saksakin olisi Ranskaa parempi kumppani, koska Saksan pyrkimys on edesauttaa tiukan budjettikurin toteuttamista, mikä osaltaan vähentää maatalousprotektionismia. Saapa nähdä kuinka liberaali tämä uusi komissaarimme todellisuudessa on. Euroopan liberaalidemokraattinen ryhmä, johon Keskusta kuuluu, ajaa Englannin tavoin maatalouden vapauttamista. Toivotaan, että komissaarimme myös edustaa tätä liberaalidemokraattista viiteryhmää kunniaakkaasti.
Maaseudun kehittämistä ja elävöittämistä vastaan minulla ei ole mitään. Siihen pitää vain löytää paremmat ja tehokkaammat keinot kuin tehomaatalouden tukeminen. Tehomaataloushan on johtanut tilakokojen suurenemiseen ja tilojen laaja-alaiseen häviämiseen, mikä puolestaan on autioittanut maaseutua. Keskustalainen maatalouspolitiikkaa on sotien jälkeisenä aikana merkinnyt vähintään puolen miljoonan ihmisen maaltapakoa. Siksikin näitä heinäpaaluja katselee vähän surullisella mielin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäisin vielä tuohon maaseutukierrokseni havaintoihin, että varsinkin pohjoisemmassa Suomessa näytti olevan monillakin tiloilla varsin hiljaista. Ensin tuli mieleen, että isäntä on perheineen päättänyt lähteä sateita ja heinäntekoa pakoon ulkomaanmaanreissulle. Mutta kyse kuitenkin lienee siitä, että ulkomaiden sijasta kohteena on ollutkin Nivala, jonne vanhoillislestadiolaiset kokoontuivat arviolta 70 000 päisen joukon voimalla vahvistamaan uskoaan. Tämä joukko on melkoinen vaikuttajaryhmä myös eduskunnassa, sillä tähän viiteryhmään kuuluvia keskustakansanedustajia on 4-7. Ja yksi ihan ministerina.