hyvä kolumni

Anu Silfverbergiltä oli taas viime perjantaina hyvä kolumni HS Nyt-liitteessä. Siteeraan tähän kolumnin alun, koska se liittyy läheisesti palstan aiheeseen:

"Viime viikonloppuna amerikkalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään helmikuussa ammutun floridalaisen teinipojan puolesta. Poika oli kävellyt valkoisten alueella, ja koska hän oli musta, valkoinen ampuja oli pitänyt häntä vaarallisena. Kaduille kerääntyneet kansalaiset olivat pukeutuneet pojan tavoin collegehuppareihin. Sillä he halusivat ilmaista, että huppari ja ihonväri eivät ole peruste murhalle. Me olemme kaikki hän, he sanoivat, ja jos meinaatte listiä kaikki hupulliset mustat, tässä olisi vähän enemmänkin jengiä."

Me kaikki olemme tosiaan samaa maata, väriin katsomatta.
33124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

ihan totta! päkä voi ketoa lisää!

Äänestä

Olisihan ne voineet kulkea t-paidassa demonstroimassa ettei valkoistakaan ihmistä saa tappaa.

Äänestä
  • jos valkoisten tappaminen ilman aihetta olisi USA:ssa jokin ongelma joskus ollut.

    Äänestä

  • Olisivat varmaan kirjoitti:

    jos valkoisten tappaminen ilman aihetta olisi USA:ssa jokin ongelma joskus ollut.

    "The official rate at which Blacks killed Blacks in 1994 was 876 times greater, and the rate at which they killed Whites was 164 times greater, than the rate at which Whites killed Blacks."

    http://www.fathersmanifesto.net/genocide.htm

    Äänestä

  • ei ongelmia? kirjoitti:

    tilastoa? Onhan kaikille selvää USA:n rasismin pitkä ja synkkä historia. Toki parempaan päin on jo menty, 20 vuotta sitten tuskin kukaan olisi voinut kuvitellakaan että USA:ssa on musta mies presidenttinä.

    kerrankin oikeata asiaa!
    -se on harvinaista taalla uutinmuurin sisalla..

    Äänestä

  • ei tuoreempaa kirjoitti:

    tilastoa? Onhan kaikille selvää USA:n rasismin pitkä ja synkkä historia. Toki parempaan päin on jo menty, 20 vuotta sitten tuskin kukaan olisi voinut kuvitellakaan että USA:ssa on musta mies presidenttinä.

    eise mikaan kunnon mustaa oo,sekarotunen .

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    eise mikaan kunnon mustaa oo,sekarotunen .

    kaikki amerikkalaiset on, varsinkin eteläamerikkalaiset. Ilmankos ne on niin kauniita.

    Äänestä

  • Niinhän melkein kirjoitti:

    kaikki amerikkalaiset on, varsinkin eteläamerikkalaiset. Ilmankos ne on niin kauniita.

    ilmankos olet ksenofiili

    Äänestä

  • jaa .. kirjoitti:

    ilmankos olet ksenofiili

    mikä se on, on jo vaikeampi kysymys

    Äänestä

  • UPDATE_9920940

    - mutta kirjoitti:

    mikä se on, on jo vaikeampi kysymys

    Äänestä

  • Niinhän melkein kirjoitti:

    kaikki amerikkalaiset on, varsinkin eteläamerikkalaiset. Ilmankos ne on niin kauniita.

    eise oo edes kunnon amerikkalainen,ensimaisen polven hyysatty .
    juu, kauniita ne baaanivaltioiden e-amerikkalaiset,futista pelaavat ja kokaa tislaavat .

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    mikä se on, on jo vaikeampi kysymys

    se on humanisti

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    se on humanisti

    se herättää kunnioitusta

    Äänestä

  • no ilmankos kirjoitti:

    se herättää kunnioitusta

    baby

    Äänestä

  • in your dreams, kirjoitti:

    baby

    ilmaista tosiaan myös lainaamalla hänen sanojaan, nyt kun hänen nimimerkkiään ei enää voi lainata

    Äänestä

  • sitä voi kirjoitti:

    ilmaista tosiaan myös lainaamalla hänen sanojaan, nyt kun hänen nimimerkkiään ei enää voi lainata

    ei kukaan sinua kunnioita, höpsö

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    ei kukaan sinua kunnioita, höpsö

    sinä luulet, höpsö

    Äänestä

musta poika oli rikollinen ja ampuja ei ollut valkoinen

Äänestä
  • Jep. Kannattaa lukea hyvin tarkkaan, ettei tuudittaudu vain hyysäreiden versioon.

    Ampuja oli monikulttuurinen mies, latino, juutalainen, mestitsi ym. -

    Tosin hän on valkoisempi kuin hänen ampumansa jenginuori.

    Ja se, jos mikä sopii erittäin hienosti hyysäreiden propagandaan.

    Äänestä

huppari ja ihonvari ei, mutta miksi ha meni valkoisten alueelle ollenkaan?

esim. mina en mene mustien alueelle, enkas valkoistenkaan alueelle sopimattomaan aikaan, ainoastaan varastamistarkoituksessa kun ei ole valoisaa..

hyva trappi on laittaa ulko-oveen lappu, etta tulen takaisin kahden tunnin kuluttua. sitten jaat oven taakse vain odottaman. haulikon kanssa.
talla tavalla olen saanut viisi rosvoa kiinni kuukauden aikana..

-arvaapa minka rotuisia , ja minka varisia, ja mika heidan uskontonsa on?

Äänestä
  • onko täällä mustien alueita? No eipä ole.

    Äänestä

  • trikki;

    viisatuneet vaqrkaaty koputtavat ensin ovelle nahdakseen onko isanta kotona. silloin ala mene ovelle ollenkaan. jos koputtaJA ON VAras
    tms. niin viiden minuutis sisalla han murtautuu sisalle. silloin lyo kirveella tai ammu surutta.

    keino tepsii afrikkalaisten kohdalla 90% ja valkoisten kohdalla n. 3%
    suomalaisten persujen kohdalla en ole onnistunut kertakaan.

    Äänestä

  • arvaapa kirjoitti:

    onko täällä mustien alueita? No eipä ole.

    ..ohko suomessa mustin alueita?
    -niin, suomessahan ei saa erotella rotuja..telttaasi et saa pystyttaa 150 m. vieraan talon pihasta, paitsi lahioalueilla, ellet ole musta..

    .letko muuten sokea TAI LIIKUNTAKYVYTON?
    -ET NAHTAVASTI OLE MAMU KOSKA SINULLA EI OLE AUTOA ETKA AJAA KUNNAN TAXILLA..-etta nakisit ymparillesi..

    -arfikkalsiset ova toissA tyoaikaan, ja yolla ylitoissa.. siksi et heita nae..

    Äänestä

  • rotupoliisi kirjoitti:

    ei ole mustien asuinalueita. Muuten en saanut viestistäsi tolkkua että mitä yritit sanoa.

    Äänestä

  • Niin, Suomessahan kirjoitti:

    ei ole mustien asuinalueita. Muuten en saanut viestistäsi tolkkua että mitä yritit sanoa.

    se sano, että lähiössä, jossa talot ovat alle 150 m etäisyydellä toisistaan, voi musta ja valkoinen rotu telttailla ihan vierekkäin.

    Äänestä

  • salakytta kirjoitti:

    trikki;

    viisatuneet vaqrkaaty koputtavat ensin ovelle nahdakseen onko isanta kotona. silloin ala mene ovelle ollenkaan. jos koputtaJA ON VAras
    tms. niin viiden minuutis sisalla han murtautuu sisalle. silloin lyo kirveella tai ammu surutta.

    keino tepsii afrikkalaisten kohdalla 90% ja valkoisten kohdalla n. 3%
    suomalaisten persujen kohdalla en ole onnistunut kertakaan.

    eikös se vähän koske, jos lyö kirveellä?

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    se sano, että lähiössä, jossa talot ovat alle 150 m etäisyydellä toisistaan, voi musta ja valkoinen rotu telttailla ihan vierekkäin.

    me ollaan enemmän tai vähemmän ruskeita, joten missä ongelma? Väriin tuijottaminen aiheuttaa kieroon katsomista.

    Äänestä

  • Kaikkihan kirjoitti:

    me ollaan enemmän tai vähemmän ruskeita, joten missä ongelma? Väriin tuijottaminen aiheuttaa kieroon katsomista.

    juttele sinä urpo vaan väriliitujen kanssa. Me muut keskustellaan mustasta rodusta eli nееkеrеistä.

    Äänestä

  • UPDATE_9920940 kirjoitti:

    juttele sinä urpo vaan väriliitujen kanssa. Me muut keskustellaan mustasta rodusta eli nееkеrеistä.

    päättyi jo 15 vuotta sitten

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    eikös se vähän koske, jos lyö kirveellä?

    ..Lyo! -ala huido!
    ..jos se viela vikisee niin kuuntele tarkkaan mita se lausuu..

    Äänestä

Mites NEW YORK HARLEM?

Vähän lähempää löytyy RUOTSIN GÖTTA ja MALMÖ

Äänestä
  • jostain henkilön johon kaikki edellä mainitut tuntomerkit sopivat, niin oletpa varsinainen neiti etsivä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lukekaapa kirjoitti:

Anu Silfverbergiltä oli taas viime perjantaina hyvä kolumni HS Nyt-liitteessä. Siteeraan tähän kolumnin alun, koska se liittyy läheisesti palstan aiheeseen:

"Viime viikonloppuna amerikkalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään helmikuussa ammutun floridalaisen teinipojan puolesta. Poika oli kävellyt valkoisten alueella, ja koska hän oli musta, valkoinen ampuja oli pitänyt häntä vaarallisena. Kaduille kerääntyneet kansalaiset olivat pukeutuneet pojan tavoin collegehuppareihin. Sillä he halusivat ilmaista, että huppari ja ihonväri eivät ole peruste murhalle. Me olemme kaikki hän, he sanoivat, ja jos meinaatte listiä kaikki hupulliset mustat, tässä olisi vähän enemmänkin jengiä."

Me kaikki olemme tosiaan samaa maata, väriin katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu