Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

valkeakukkainen pensas 1B-alueelle

hallituksen pj.

Taustatietoja:
Asun alueella, jossa rakennukset ovat pääsääntöisesti 1800-luvulta. Taloyhtiömme kiinteistö on väriltään vaalea, hieman vihertävä harmaa ja viereinen kiinteistö punatiiltä. Talomme sijaitsee kallionnyppylällä ja talon pohjoispäädyssä tontti päättyy parimetriseen kallioleikkaukseen ja pihakatuun.

Toiveita:
Haluaisin talon villiintyneen pohjoispäädyn virkistyskäyttöön. Parhaiten se toimisi mielestäni istuttamalla kallioleikkauksen yläreunaan koristepensaita suojaamaan pihaa kadulta. Pensaat voisivat olla metrin korkeat ja toiveissani olisi talon väriin sointuva näyttävästi vaaleana kukkiva kasvi. Tietäisikö joku vieläpä jotain perinnekasvia, joka sopisi alueen ikään? Myös itse kallioleikkauksen voisi koristella kadulle päin vaikkapa jollain peittokasvilla. Siinä voisi olla jotain erikoista, esim. kasvin lehtien muodossa taikka värissä.

APUJA?

8

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdotuksia......

      Kun on vanha talo kyseessä ja halaut valkoisia kukkia, niin silloin valkoinen juhannusruusu olisi sopiva, tai valkoinen syreeni.

      Molemmat vanhanaikaisia ja kestäviä pensaita, joita voi myös leikata tarpeen tullen.

      Syreeneistä kuva :

      http://www.google.fi/search?q=syreeni&hl=fi&client=firefox-a&hs=pvQ&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=yth5T9jTMZT34QTiqZiGDw&ved=0CDQQsAQ&biw=1600&bih=776

      Juhannusruusu :

      http://www.google.fi/search?q=juhannusruusu&hl=fi&client=firefox-a&hs=OC6&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=z9d5T8SRL8zT4QT93837Dg&ved=0CEAQsAQ&biw=1600&bih=776

      Jos tarkoitat että jokin menisi kallionseinämää ylös tai alaspäin, silloin valkoinen köynnöshortensia olis hyvä , se kiipeää itsellään seinämää ylös. On todella kaunis.

      Köynnöshortensia :

      http://suomalainentaimi.fi/koynnoshortensia

      • hallituksen pj.

        Kiitos vinkeistä!

        Syreeni taitaa olla liian korkea, kun kallioleikkaus nousee kadulta jo parin metrin korkeuteen niin toinen mokoma kasvia peittää jo kadulta katsottuna taloakin pitkälti. Syreenit ja ruusut ovat kyllä käyneet mielessäni, mutta niitä on jo muilla puolilla taloa, syreeniä tosin liilana ja ruusuja pääosin punaisen sävyinä. Lisäksi suurin osa kukkii samaan aikaan, joten siksikin jotain vaihtelua olisi kiva saada. Myös angervoja tontilta löytyy runsaasti.

        Olin miettinyt pionia tai pallohortensiaa, syyshortensia ja lumipalloheisi taas lienevät liian korkeita. Mutta mitenkä lienee noiden kasvien historiallinen puoli? Ja kukoistavatko pohjoisella puolella? Korkeampien pensaiden juurelle kallioleikkauksen puolelle on mielessä käynyt seuraavia kasveja: vuoriarho, kuunlilja, seppelvarpu ja varjoyrtti. Myös joitain heiniä voisi harkita kallioleikkauksen juurelle. Mielipiteitä?


    • puuta heinää

      Kallioleikkaus ja "talo kallionnyppylän päällä" antaa aihetta olettaa että istutusalueella on kalliota lähellä maanpintaa. Kuinka lähellä, eli kuinka syvämultaisen istutusalueen pystytte paikalle rakentamaan? Multasyvyys rajaa kasvivalintaa jonkun verran, pensaille saisi olla 50 cm, mutta perennoille riittää 30-40, maanpeittokasveille vähempikin.
      Hortensiat ja pionit ovat kyllä perinteisiä, mutta tarvitsevat aurinkoa kukkiakseen. Samoin miltei kaikki kukkivat pensaat kaipaavat aurinkoa. Jasmike olisi kaunis valkokukkainen ja tuoksuva perinnekasvi, ja siitä löytyy matalampiakin lajikkeita, mutta sitä aurinkoa kaivataan.
      Perennoista löytyy pensasmaisia, korkeita lajeja jotka voisivat menestyä, mutta jos näkösuojaa kaivataan talvellakin, niin sitten ne ei käy. Esim töyhtöangervo on komea kasvi joka jaksaa kukkia varjoisemmmallakin puolella.
      Seppelvarpu on hyvä maanpeittokasvi, sopii rinteisiin ja reunuskasviksi. Samantyyppinen, mutta nopeakasvuisempi on lamoherukka. Kumpikaan näistä ei tosin taida kuulua perinnekasveihin.

      • hallituksen pj.

        Hyvä huomioita, kiitos!

        Näkösuojaa ei tarvita kuin kesällä, joten perennat käivisivät kyllä. Töyhtöangervo voisi olla sopiva. Mittasin maan syvyyden ja eihän sitä tosiaan ollut kuin parisenkymmentä senttiä. Mikä neuvoksi?


    • puuta heinää

      Kohopenkki maanpinnalle olisi ratkaisu. Teidän tapauksessa kasvualustaa tarvitaan lisää parikymmentä senttiä, joten jonkinlainen istutusallas pitäisi rakentaa. Toki voi tuoda paikalle vain keon multaa ja istuttaa taimet siihen, mutta vähän hassultahan sellainen multakumpu näyttää ja reunojen siistinä pitäminen on työlästä. Siis jonkinlaista reunusta laudasta, pölleistä, pajusta tai kivimateriaalista pitäisi rakentaa. Mikä materaali nyt sitten parhaiten talon ja ympäristön ulkonäköön soveltuu. Kivi on ikuista, puu lahoaa.

    • hallituksen pj.

      No niin, nyt on kasvit tilattu ja talkoot sovittu ensi kuulle. Nyt pitäisi kiireesti keksiä edullisin, käytännöllisin, helpoin ja kaunein ratkaisu tuolle reunukselle. Edullista ei ole tullut vastaan, mutta muutama muunlainen ajatus on käynyt mielessä:

      - turveharkot
      - kenttäkivet
      - liuskekivet

      Sopiikohan liuskekivi rinteeseen? Sitä olisi pihalla muutoinkin, polku talon pohjoisseinän ohi on siitä.

    • puuta heinää

      Noista nopein ja helpoin rakentaa on turveharkko reunus.Harkkoja on helppo muotoilla ja asentaa voi suoraan pohjamaan päälle. Kenttäkivellä jos tarkoitat reilun nyrkin kokoisia murikoita, niin niistä "muurin" tekeminen on vaikeaa ja kivien välit on jatkossa vaikea pitää puhtaina rikkaruohoista. Liuskekivistä tulee kaunis muuri, ja se kestää kasassa rinteessäkin kunhan pohjatyöt tekee huolella. Kallistahan se kivi on, matalaankin muuriin menee helposti monta neliötä kiviä.

      • hallituksen pj.

        Vähän tarkennuksia: en ollut ajatellut kivistä varsinaista muuria, vaan jonkinlaisen rinteen/luiskan maata sitomaan. Vähän tähän tyyliin:

        kenttäkivet: http://dy.fi/vli
        liuskekivi: http://dy.fi/vl4

        Liuskekivi tulisi siis rinteeseen tavallaan lappeellaan. Lisäksi ajattelin kivien väliin sinne tänne seppelvarpua maanpeittokasviksi. Niin että onkohan nuo käyttökelpoisisa ideoita?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2005
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1420
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1327
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      13
      1285
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe