Perintönä köyhyys

selkeää

Voin ennakkoon kertoa ohjelman sisällön. Laiskat ja osaamattomat valittavat rahapulaansa. He syyllistävät toisia, eivätkä tunnusta omaa välinpitämättömyyttään. Ahneutensa vuoksi he haluavat toisten rahat tekemättä mitään itse asian eteen. Uskon myös jokaisen olevan lihava, mikä johtunee luonteenpiirteistä.

16

332

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuck you hurri

      On hur-ri lehmällä taas mielipiteet HAH HAH HAAA!!

      Ämmä olevinaan yliopistossa ja tyhmä kuin per-se.

      Jos hurr-rit eivät saisi joka paikkaan säälipisteitä tämä paskahurri ei olisi päässyt edes leikkikouluun.

      • puupenni.

        Eiköhän lie aika selkeää, että köyhyys kyllä periytyy. Köyhän lapsella ei ole välttämättä samoja harrastusmahdollisuuksia kuin vähän rikkaammalla ja vaatetus voi olla myös tekijä, joka erottaa porukasta ym ym .....

        Ei ole mahdollisuuksia käydä kouluja samoin kuin hyväosaisella. Pitää olla aika vahva, että kestää kaiken syrjinnän, mitä koulumaailmassa osoitetaan köyhää lasta kohtaan. Joku kestää ja saa jopa siitä ponnen, että jaksaa muuttaa asiat omalta kohdaltaan, ettei se köyhyys periydy eteenpäin.

        Onhan näitä syitä, miksi köyhyys periytyy, vaikka kuinka paljon. Aina ei ole syy yksilössä, vaan yhteiskunnassa ja sen rakenteissa.
        Tämän kyllä ymmärtää, jos "vähänkin viittii tsiigata ympärilleen."

      • jaa??
        puupenni. kirjoitti:

        Nimimerkille "puupenni": en todellakaan ole tuo avauksen laatinut, että ei kannata käydä vainoharhaiseksi ainakaan; kerron heti, mutta tuosta "vaatteet erottaa"- jutusta tulis mieleen, että on kyllä kakaroiden vanhempienkin päässä vikaa, jos eivät opeta lapsilleen sitä, että ei se ole vaatteista kiinni, se että miten hyvä ihminen on... Kun siis puhuit tosta, että muka on jotenkin kauhean keskeistä, että millaiset vaatteet on ihmisellä, että miten muka menestyy. On varmaan monia kakaroita, jotka ei voisi käyttää niin halpaa ja vanhaa kännykkää, kuin esim. minä omaan, mutta se on niiden kasvattajien päässä vikaa, jos pitää ottaa pikavippejä ja muuta, saadakseen lapsilleen samanlaiset trendikuteet ja kännykät ja muut, kuin rikkaaampien pewrheiden lapsilla ja muuta. Arvomaailmassa kasvattajilla siinä tapauksessa paha vajaus: moni kolmikymppinenkin on niin kakara, että kuuluisi itse kasvatuslaitokseen, eikä kasvattamaan lapsia, mitä nyt voi julisuudesta pahasti ylivelkaantuneista monista tekojupeistakin lukea....

        Miten muka tausta sen sanelee, että kuka voi menestyä? Mun oma äiti ainakin oli viiden lapsen sodassa kaatuneen miehen köyhän yksinhuoltaja- mökinmummon lapsi ja siitä tuli ylemmän keskiluokan edustaja. Ihan älyllä, eikä rahalla,pärjäsi, eli kun kouluja pystyi käymään, pääsi fiksuna yliopistoon ja meni pitkälle siinä. Olen kauhean kiitollinen, kun olen kuunnellut niitä juttuja, kuinka kaapissa oli usein vain yksi suolakurkku, eikä mitään syötävää muuta, että mulle mun vanhemmat on taanneet lapsuuden ja nuoruuden ja mahdollisuudet, missä ei ole sosiaalituilla ollut elämä kiinni. Joskin raivoa koen siitä, että Suomessa ilmeisesti ei saa köyhä sosiaaliapua, vaan tässä yhteiskunnassa sun tausta määrittelee, saatko edes toimeentulotukea, vaikket olisi edes rikkaasta taustasta. Yhteiskunta maksaa kaiken maailman turhakkeille palkat, jotka sitten " auttaa" niitä, jotka valikoi auttamisen arvoiseksi.

        V*ttu mä ainakaan ole koskaan tuennyt ketään, jolla muka koukujen käyminen olisi rahasta ollut kiinni. Lukionkin käymiseen käsittääkseni vähävaraisten perheiden lapset saa jopa opintotukea.

      • retu7978097900
        puupenni. kirjoitti:

        Eiköhän lie aika selkeää, että köyhyys kyllä periytyy. Köyhän lapsella ei ole välttämättä samoja harrastusmahdollisuuksia kuin vähän rikkaammalla ja vaatetus voi olla myös tekijä, joka erottaa porukasta ym ym .....

        Ei ole mahdollisuuksia käydä kouluja samoin kuin hyväosaisella. Pitää olla aika vahva, että kestää kaiken syrjinnän, mitä koulumaailmassa osoitetaan köyhää lasta kohtaan. Joku kestää ja saa jopa siitä ponnen, että jaksaa muuttaa asiat omalta kohdaltaan, ettei se köyhyys periydy eteenpäin.

        Onhan näitä syitä, miksi köyhyys periytyy, vaikka kuinka paljon. Aina ei ole syy yksilössä, vaan yhteiskunnassa ja sen rakenteissa.
        Tämän kyllä ymmärtää, jos "vähänkin viittii tsiigata ympärilleen."

        Ei köyhyys periydy vaan laiska saamaton asenne. Minun suvussani on ollut aina köyhiä mutta tuollaiseen laiskuuteen kuten kyseisen dokkarin haastateltavat en ole mennyt eikä sukunikaan. Hävettää haastateltujen puolesta.

        Suomessa on ilmainen koulutus ja tukiverkko hyvä. Kyllä täällä on mahdollisuus kaikilla jos älyään käyttää.

        En minäkään ole mitään ilmaiseksi saanut vaan jatkoopintoihin olen käyttänyt valtion lainaa. Jonka sitten maksanut pikkuhiljaa. Ja valmistuin 95 vuonna suoraan lamaan. Ja silti olen pätkätöillä elantoni tienannut pikkupalkalla omaa koulutustani vastaavaa työtä kun en saanut.. INhottaa tuollainen turha valitus.

        Lapsena meillä ei ollut edes suihkua vaan kävimme naapurissa ja asuntomme oli halpa varastotila joka muutettiin asunnoksi, ja joskus ei ruokaa kunnolla ollut, vaatteet ei ollut merkkituotteita, alkohioliongelmaa oli vanhemmalla jne..so what-kasvattavaa en olisi halunnutkaan elää pumpulissa. Osaan ottaa asiat paremmin ja ymmärrän asioita laajemmin

        Elämme silti Suomessa jossa mahdollisuuksia jos sen itse oivaltaa. Luku ja kirjoitustaito on jokaisella. Koulutus.

        Laiskuutta ja tekosyiden hakua inhoan. :(

    • buuuu!!

      Aika sairas avaus toi. Huolimatta, että jos vaikka avaaja olisi miljonäärikin tai mitä lienee, tulisi siinä tapauksessa vain sääli, mutta miljonääritkaan ei varmaan todellakaan istu Suomi24:n tällaisilla keskustelupalstoilla v*ttuilemassa köyhille, jos ja kun on kiinnostavampaakin tekemistä, mitä rahalla voi saada.;) Olisin mäkin nyt juuri mieluummin kuntosalilla tai personal trainerin ohjeistuksessa ja terveysravintolassa syömässä kahdenkympin välipalaa, jos mulla olisi varaa, mutta valitettavasti olen vain köyhä opiskelija, jonka ainoita iloja usein on ilmainen nettini.:) Silti en auo naamaa hädänalaisille, enkä kehtaisi.

      Mä luulen, että aika moni keskiluokan edustaja ei edes tajua, että miten v*tusti on yhteiskunnalta sosiaalitukia saanut, ja tän sanon sillä, että itse olen taustasta, missä pystyi kakarana harrastamaan kalliita harrastuksia ja kaapissa oli viidetkymmenet Levikset - joskaan mä en saanut niitä sosiaalitukina, vaan vanhempien raadannalla ja rikas en ole ollut koskaan, vaan nyt uppoköyhä, ennen kuin menen töihin.

      On varmaan - mikäli empatiasta ja arkijärjestä joillakulla on suurellista puutetta - v*tunkin hienoa joillekin aukoa naamaansa köyhille. Naurettavaa se on sitten, jos uikuttaja ja omahyväinen olisi esim. tapaus, joka on vetänyt äitiyspäivärahoja, kotihoidontukia, vuorotteluvapaarahoja, isyyysrahoja ja läpä läpä kaikkia iulmaissosiaaliavustuksia mielin määrin: siinä ainakaan sellaisten on turhaa aukoa naamaansa kenellekään leipäjonokansan edustajille, koska nämä ovat saaneet korkeintaan puolet siitä, mitä sossutuki- alempi keskiluokka valtiolta. Suomi kun on yhteiskunta, joka sosiaalituilla tukee lähinnä rikkaita.

      • LLLL &&& MMM

        Joo.. Tämä avauksen kirjoittaja on häiriintynyt suomenruotsalainen nainen jonka todella törkeitä kommentteja suomalaisista köyhistä meillä on ollut ilo jo pitkään lukea.

      • buuuuu!!!
        LLLL &&& MMM kirjoitti:

        Joo.. Tämä avauksen kirjoittaja on häiriintynyt suomenruotsalainen nainen jonka todella törkeitä kommentteja suomalaisista köyhistä meillä on ollut ilo jo pitkään lukea.

        Kuule. Mä voin sanoa, että koen äärimmäisen arveluttavaksi ja _epämiellyttäväksi_ tällaisella nimettömällä palstalla kaikenlaiset vihjailut siitä, että millainen tai mikä tai mahdollinen olisi minkäkin nimettömän avauksen laatija... Selvää on, että esimerkiksi minun älykkyysosamäärälläni ei koskaan tuollaisia sairaita ja epäkiinnostavia avauksia keskustelupalstoille laadittaisi, mutta oli avauksen laatinut kuka vain, EN ole kiinnostunut veikkailuja sellaisesta lukemaan. Netiketin vastaista käytöstä on nimettömällä palstalla esittää vihjauksia, luuloja tai olettamia tai väittämiä tekstien kirjoittajista ja sen jokainen normaalijärkinen tietää, koska käytös on täysin epätarkoituksenmukaista, jos tointinta on sitä.

      • huh huh....
        buuuuu!!! kirjoitti:

        Miltä planeetalta sinä nössö tänne älykkyysosamäärinesi tupsahdit? Vai kasvoitko ehkä kukkaruukussa?
        Mitä opiskelet? Kertotaulua vai aakkosia?

      • buuuu!!!
        huh huh.... kirjoitti:

        Miltä planeetalta sinä nössö tänne älykkyysosamäärinesi tupsahdit? Vai kasvoitko ehkä kukkaruukussa?
        Mitä opiskelet? Kertotaulua vai aakkosia?

        Onko kivaa aukoa naamaa nettipalstalla? Joo oli typerää käyttää termiä "älykkyysosamäärä", kun olisi pitänyt puhua vain älykkyydestäni. Se voi varmaan häiriintyneiden mielestä olla jotakin muuta, kuin häiriköintiä, alkaa tällaisella nimettömällä nettipalstalla arvuutella kaiken maailman järjettömien tuotoksien laatijoiden henkilöitä, mutta järkeä siinä toiminnassa ei ole ja sellainen häiritsee lukijaa, jos siis on vähän älykkäämpi ja siihen minä puutuin.

        On aika ärsyttävää sekin käytös, mihin usein tällä foorumilla olen törmännyt, että sekopäät alkaa höpöttää kaiken maailman "itselleen vastailijoista" ja muista: jos on päässä järjenvalo tallella, niin jokainen tajuaa, että sellaisia(kaan) puheita ei voi esittää minkäänmuunlainen kuin hörhö, joka itse harjoittaa ko. sairasta käytöstä nettifoorumilla... Minun ei sitä edes tarvitsisi sanoa, että minä ainakaan en häiriityneitä avauksia tälle foorumille laadi ja taitaa olla niin, että sairaimmat kirjoittajat eivät edes itse tajua, kuinka tööt ovat...

        Millään tavalla tän foorumin kirjoittajille ei kuulu, että mitä minä esimerkiksi opiskelisin... Uteliaisuuttanne voitte tyydyttää muulla tavalla ja tällaiset netin keskustelupalstat eivät ole sitä varten. Samatenkaan mikään nähdäkseni tossa avauksessa ei kerro, että kuka tai mikä olisi avauksen laatija. Mistä sinä ylipäätään edes tiedät, että olenko minä opiskelija vaiko mikä? Minähän voisin olla aivan mitä vain ja en ole päänaukojille typeriin kommentteihinne velvollinen kommentoimaan mitään.

        Ihmeellisiä harrastuksia joillakin kirjoittajilla tällä foorumilla: pilata asiapitoisia keskusteluja epätarkoituksenmukaisella kommentoinnilla... Ei taida siinä olla vielä kertotauluakaan opittu, tai edes Aapiskukkoa luettu aikanaan.

      • Oooouuuu jeeee
        buuuu!!! kirjoitti:

        "en ole päänaukojille typeriin kommentteihinne velvollinen kommentoimaan mitään."

        Oletko niin sekaisin ja tyhmä että et älyä tekeväsi juuri sitä?
        Olemmeko saaneet palstallemme uuden akateemisen idiootin? Nämä nörtit luulevat akateemisen vapauden tarkoittavan sitä että voivat kirjoitella vapaasti älyttömyyksiä esim. tälle palstalle.

      • älä naurata
        buuuu!!! kirjoitti:

        Onko kivaa aukoa naamaa nettipalstalla? Joo oli typerää käyttää termiä "älykkyysosamäärä", kun olisi pitänyt puhua vain älykkyydestäni. Se voi varmaan häiriintyneiden mielestä olla jotakin muuta, kuin häiriköintiä, alkaa tällaisella nimettömällä nettipalstalla arvuutella kaiken maailman järjettömien tuotoksien laatijoiden henkilöitä, mutta järkeä siinä toiminnassa ei ole ja sellainen häiritsee lukijaa, jos siis on vähän älykkäämpi ja siihen minä puutuin.

        On aika ärsyttävää sekin käytös, mihin usein tällä foorumilla olen törmännyt, että sekopäät alkaa höpöttää kaiken maailman "itselleen vastailijoista" ja muista: jos on päässä järjenvalo tallella, niin jokainen tajuaa, että sellaisia(kaan) puheita ei voi esittää minkäänmuunlainen kuin hörhö, joka itse harjoittaa ko. sairasta käytöstä nettifoorumilla... Minun ei sitä edes tarvitsisi sanoa, että minä ainakaan en häiriityneitä avauksia tälle foorumille laadi ja taitaa olla niin, että sairaimmat kirjoittajat eivät edes itse tajua, kuinka tööt ovat...

        Millään tavalla tän foorumin kirjoittajille ei kuulu, että mitä minä esimerkiksi opiskelisin... Uteliaisuuttanne voitte tyydyttää muulla tavalla ja tällaiset netin keskustelupalstat eivät ole sitä varten. Samatenkaan mikään nähdäkseni tossa avauksessa ei kerro, että kuka tai mikä olisi avauksen laatija. Mistä sinä ylipäätään edes tiedät, että olenko minä opiskelija vaiko mikä? Minähän voisin olla aivan mitä vain ja en ole päänaukojille typeriin kommentteihinne velvollinen kommentoimaan mitään.

        Ihmeellisiä harrastuksia joillakin kirjoittajilla tällä foorumilla: pilata asiapitoisia keskusteluja epätarkoituksenmukaisella kommentoinnilla... Ei taida siinä olla vielä kertotauluakaan opittu, tai edes Aapiskukkoa luettu aikanaan.

        Terppis buuuu!!!

        Sinähän olet kirjoitellut noita "viisauksia" ja itse kehuja tänne jo monta vuotta, nyt sitten yrität taas esiintyä toisena henkilönä.

    • Köyhästä perheestä

      Monesti se ns köyhänperheen lapsi pärjää maailmalla paremmin ja on taitavampi ja ahkerampi kuin rikkaan lellitelty kakara joka on tottunut saamaan kaiken tekemättä mitään. Köyhässä perheessä lapset osallistuvat kaikkeen kodin askareisiin, siivoukseen, ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin yms yms ja kun taas rikkaiden kersat saavat lojua sohvilla kun joku kodin ulkopuolinen tekee nämä asiat ja tietysti korvausta vastaan, eli lapset eivät opi mitään eivätkä osaa tehdä juurikaan mitään oma-aloitteisesti ja heillä ei ole minkäänlaisia ns kädentaitoja kun niitä ei ole tarvittu.

      • Ihmisarvo jokaisella

        Nimenomaan näin asia on!
        Pettymysten sietokyky ja samalla sisu kasvaa köyhän perheen lapsella, ja sillä asenteella kyllä pärjää tänäkin päivänä.

        Töissä käytiin opintojen ohella hammasta purren ja välillä väsymyksestä itkua vääntäen, mutta lopussa kiitos seisoi.
        Oli tutkinto ja sen jälkeen oman alan työpaikka, vakinainen sellainen.

        Nyt asiat ovat hyvin, mutta ikinä en unohda lähtökohtiani,enkä köyhiä halveksi!

    • df32

      Mikä nyt ahistaa? Ootko muistanut ottaa lääkkeesi?

      Voisit mennä vaikka johonkin köyhään Afrikan maahan, esim. Nigeriin vähän "moralisoimaan". Siellä niitä ahneita ja laiskoja vasta riittää. Turhaa sä täällä rikkaille suomalaisille köyhille vaahtoat. No ni! Laiva odottaa jo!

      • EEIIVÄT . .

        Valita rahattomuutta .

        Jaa että lihavia ? Kyllä mutta kun esim.
        4 tomaattia maksaa enemmän kun 4 lihapiirakkaa .

        Ainakin näin talvella .

      • pöh
        EEIIVÄT . . kirjoitti:

        Valita rahattomuutta .

        Jaa että lihavia ? Kyllä mutta kun esim.
        4 tomaattia maksaa enemmän kun 4 lihapiirakkaa .

        Ainakin näin talvella .

        Porkkanaa, lanttua jne. saa halvalla. Tomaatit on tarpeettomia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      179
      13494
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4920
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2843
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe