Kolmen kopla?

Epä.tietoinen.

Täältä yläperspektiivistä ja aika tavalla sivusta katsellen ihmetyttää kovasti tuon usein näissä keskusteluissa mainitun ns. kolmen koplan hankkima valta Lapualla. Tekisi mieli kysyä, millä ansioilla he ovat tuon vaikutusvaltansa ansainneet ja millaiset piirit heitä tukevat ja äänestävät?

21

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi aikoja!

      Tämä kokoomuksen kolmen koplahan anasti aikoinan kokoomuksessa vallan liittoutumalla ja käyttämällä kyynärpäätaktiikkaa noustakseen puolueessa ja kunnallispolitiikass johtaville paikoille.
      Esim. Matti Antila oli silloin puolueensa ääniharava, mutta hänet syrjäytettiin kaikista johtotehtävistä, joihin normaali demokratiassa hän olisi ollut oikeutettu.
      Onhan tämä johtokopla sitten porskuttanut takkiauki lapualaisessa kunnallispolitiikassa. Milloin on koekairattu Simpsiöltä kultaa satojentuhansien eurojen työkulujen edestä, suunniteltu konsulttien toimin 10 000 ihmisen pesäpallo/väestösuojaluolaa Simpsiön uumeniin tai rakennettu vaarallista kaasuvarastoa ihmisten keskelle.

      Joku saisikin laskea, että mitä nämä kunnallispoliittiset päätökset on lapualaisille on tullut maksamaan vuosien mittaan. Miljoonia euroja on virheelliset päätökset tulleet maksamaan. Vatuustossa on monella muullakin peiliinkatsomisen paikka, kun kunnan tehtävien priorisointi on epäonnistunut pahasti. Harrastustoiminnan parannukset on ajanut koulujen rakentamisen ja saneeraamisen edelle. Nyt koulupommi on )))R Ä J Ä H T Ä N Y T((( arvoisien päättäjien silmille.
      Onneksi ei sentään Tehokaasun kaasupommi ei pääse räjähtämään keskustan aluaeella ja KIITOS siitä kuuluu kansalaisaktivisteille!

      • Ihmet.ellen

        Tämä veronmaksajien rahoen haaskauspointti näihin suurisuuntaisiin ja lähtökohdiltaankin kyseenalaisiin hankkeisiin oli oikein hyvä. Varmaan niitä löytyy lisääkin.

        Edelleenkin kiinnostaisi ne kannattajat.


    • seminaari kertoo

      Piittaamattomuus koulujen korjaamisesta näyttää todella räjähtävän käsiin. Tuli vissiin yllätyksenä valtuutetuille.

      • ???????????

        Olisi hyvä tietää kaupungin kiinteistöpäällikön ja terveystarkastajan tekemiset tai tekemättä jättämiset koulujen kuntoarvioinnis.
        Kuinka koulujen kuntoa/terveellisyyttä on seurattu ja onko niistä annettu raporttia/muistutuksia päättäjille?


    • vallan kolmijako

      Pönden mukaan "Lapualla ei valtaa anneta, vaan se otetaan".
      Toisaalta täytyy muistaa, että valta rappeuttaa. Ehdoton valta varsinkin.

      • 046789hk

        Millähän lihaksilla? Typerää ajattelua!


    • .yrjö.

      Erikoista, että teillä lapualaisilla ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, ketkä tuota kolmen koplaa kannattaa ja millä lihaksella ne valtansa pitää?

      • ihmettelen kans

        Totta puhut. Olen tällä sivulla kysellyt aiemmin asian perään enkä saanut mitään vastausta. Ilmeisesti niitä ei täällä käy. Liekö facebookissa vain vaan Nesteellä.


    • Virk Kähmiät

      Nyt on koulujen vuoro. Kun on maksettu virkiän velat

    • EI kokoomus!

      Sitä on hyvä ihmetellä, että minkälaiset ihmiset heitä kuitenkin jatkuvasti äänestävät!! Ainoa järkevä selitys on se, että he ovat täysni tietämättömiä puoluepolitiikasta ja kunnallispolitiikasta. Lapualla on olemassa harhaluulo, että kun äänestää kokoomusta, on ikäänkuin "hieno" ihminen. Kokoomus EI OLE KOSKAAN ollut tavallisen ihmisen asioita ajamassa, ainoastaan omia etujaan ja suurpääoman etuja. Mutta ovat kettuja vaalien alla ääniä kalastaessaan asioista tietämättömiltä! ja vielä häikäilemättömästi sen tekevätkin, olen sattunut paikalle!

      • Niin jotta

        Typeryys näköjään kiinnostaa ja panee äänestämään. Ei muualla onnistuusi. Naurattaa koko touhu.


    • Vastaamisen vaikeus?

      Nostin tämän aloituksen uudestaan ylös, koska minuakin kiinnostaa vastaukset aloituksessa esittettyihin kysymyksiin.

      • tiedostamisen vaikeu

        Samaa minä olen kysynyt jossain ketjussa joskus, mutta vastausta vaille jäänyt. Yksi asia on kuitenkin varma kuin luonnonlaki: tahdottomat tarvitsevat johtotähtiä ja auktoriteetteja eikä riittävää vastavoimaa ole ollut näköpiirissä.


      • Näin on

        Kepu jyrää


    • Pähkinän purija¤¤¤¤¤

      Päällepäsmärihän on kaupunginjohtaja, häntähän ei äänestämällä valita.Hänhän se johtaa tätä "liikelaitostaan" ja päättää kaikesta,ja sehän on aivan väärin, mistään demokratiasta ei voi Lapualla puhua yhtään mitään.---Veroeuroja on lentänyt taivaan tuuliin hurjasti tämän koplan utopistisiin suunnitelmiin.Sitten vielä itse itseään kehuu maakunnan ilmaislehdissä..että sellainen päsmäri kyseistä hyväveli-äijäkööriä on pyörittänyt vuosia.Tämä kaikki on toistoa Lapuan liikkeen ajan politiikasta.-jotkut vaan ottaa vallan ja tekee mitä tahtoo siinä on turha pullikoida vastaan--asioista äänestetään niinkauan että ne menee läpi.

    • T.T.

      kaupunginjohtajako se olikin?

      • väärin nähty

        Ei tietenkään ole. Ei tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että Latva-Raskun jälkeen tasan sama peli tulee jatkumaan.


      • Kysyn vaan
        väärin nähty kirjoitti:

        Ei tietenkään ole. Ei tarvitse olla ennustaja tietääkseen, että Latva-Raskun jälkeen tasan sama peli tulee jatkumaan.

        Ja miksi


      • pönde+historiantieto
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Ja miksi

        Koska Pönde, Pande "me haluamme olla kokkareita ja lapuanliike kovajuttu pelkäämme vasemmistoa neukkulaa" äänestäjät


    • neukut+kok

      Eikös kokkarit ole jo saavuttaneet neukkulan, eli yhden totuuden, aseman Lapualla?

      • ismi kun ismi .....

        mutta tämä pelko on näille kokkareille jäänyt ikuisiksi ajoiksi.. Totalitärismi on perseestä ja itse perkeleestä, paitsi jos se kokkarivetoista tai ameriikasta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4990
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1119
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1053
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      927
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe