Puolueen kulukorvauksilla maata kiertävä

Väyrynen näyttää nyt raaan alastomalta kenttäpostitoimistoineen, johon kuuluvat

Rantakangas ja Korhonen sun muut , jotka manipuloivat ja puhuvat erottamatta mustaa valkoisesta ja lähettävät eri viestejä kuin puoluehallitus.

Mari Kiviniemen ero oli erittäin taitava ja seurauksiltaan järeämpi teko kuin se, että hän sai puolueensa kannatuksen nousuun , vaikka Paavo ja Mauri potkivat nilkoille koko ajan.

Korhonen puheineen vaikuttaa vieläkin paatuneemmalta kuin joutuessaan jättämään puolusihteerin tehtävät.

Keskustapuolueella on vielä toivoa, jos keski-ikäiset/vanhat, luonnehäiriöiset miehet saadaan johtopaikoilta pois. Katkeruutensa menestymättömyydestä voi purkaa vaikka metsätöihin, oman puolueen hajottaminen ja kilpakumppaneista valehteleminen on kaiken arvostelun alapuolella.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ennen oli tapana sanua että joku on vanahuuen höpäkäsä sillon ko meni
puurot ja vellit sekasin

Äänestä
  • Ovatko paavo ja Mauri menettäneet kokonaan arvostelukykynsä? Kumpikin on ollut liian kauan vallan huipulla, eikä kumpikaan malta luopua.
    Se on suruillista heidän itsensä kannalta.

    Minun mielestäni tuon ikäisten vallanpitäjien tulisi keskittyä isompiin kysymyksiin,puheenjohtajuuden tavoittelu on heille kyläpolitikointia.

    Mihin voisivat keskittyä ? Esim. "auttamaan" ihmisparkoja, surkeita siirttyöläisiä, joilla ei ole yhtään mitään, ja joita työvoimana jymäytetään rikkaissa maissa, ja jotka palavat kuoliaiksi jossain peltiparakeissa, kuten nyt Moskovan liepeillä.

    Äänestä

  • Isommat kierrokset kirjoitti:

    Ovatko paavo ja Mauri menettäneet kokonaan arvostelukykynsä? Kumpikin on ollut liian kauan vallan huipulla, eikä kumpikaan malta luopua.
    Se on suruillista heidän itsensä kannalta.

    Minun mielestäni tuon ikäisten vallanpitäjien tulisi keskittyä isompiin kysymyksiin,puheenjohtajuuden tavoittelu on heille kyläpolitikointia.

    Mihin voisivat keskittyä ? Esim. "auttamaan" ihmisparkoja, surkeita siirttyöläisiä, joilla ei ole yhtään mitään, ja joita työvoimana jymäytetään rikkaissa maissa, ja jotka palavat kuoliaiksi jossain peltiparakeissa, kuten nyt Moskovan liepeillä.

    Kas, Aleksanteri pisti tuppinsa isoon soppaan, romanian ja bulgarian yhteiskunnallisiin oloihin. Hänpä ei pelkää haasteita, eikä alennu "puheenjohtajataistoihin".

    Romania on niin sairas , laiton, korruptoitunut ja rikollinen yhteiskunta ihmishirviö Chausescun jäljiltä, että Tuppisella on nyt haastetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi miesparat kirjoitti:

Väyrynen näyttää nyt raaan alastomalta kenttäpostitoimistoineen, johon kuuluvat

Rantakangas ja Korhonen sun muut , jotka manipuloivat ja puhuvat erottamatta mustaa valkoisesta ja lähettävät eri viestejä kuin puoluehallitus.

Mari Kiviniemen ero oli erittäin taitava ja seurauksiltaan järeämpi teko kuin se, että hän sai puolueensa kannatuksen nousuun , vaikka Paavo ja Mauri potkivat nilkoille koko ajan.

Korhonen puheineen vaikuttaa vieläkin paatuneemmalta kuin joutuessaan jättämään puolusihteerin tehtävät.

Keskustapuolueella on vielä toivoa, jos keski-ikäiset/vanhat, luonnehäiriöiset miehet saadaan johtopaikoilta pois. Katkeruutensa menestymättömyydestä voi purkaa vaikka metsätöihin, oman puolueen hajottaminen ja kilpakumppaneista valehteleminen on kaiken arvostelun alapuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu