Matti Klinge, tuo Suomen ruotsalaisuuden ylin profeetta Suomessa, sanoi 1.4.2012 Arto Nybergin ohjelmassa, että Suomessa verot putosivat rutkasti, kun Venäjä valtasi maamme. Lisäksi verot käytettiin Suomen hyväksi, eikä viety enää Tukholmaan entiseen tapaan.
http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1465654
Esitetty: Su 1.4.2012 klo 19.45 YLE TV1
Haastateltavina professori emeritus Matti Klinge, kohdasta 22.45 eteenpäin suitsuttaa Venäjän erinomaisuutta Suomen valtion synnyssä ;=)
Kohdassa 32.00 on tuo verotuskohta: - muutenhan verotus väheni koko Venäjän vallan ajan verrattuna Ruotsin vallan aikaan...
Klinge oikein nuoli ryssiä Nybergin ohjelmassa
9
397
Vastaukset
- kaasuputki pate
Oliko läsähtänyt Venäjän tiedeakatemian rahat viime viikolla Matille tilille. Se onkin hyvä käyttää viagraan ja palkkioksi saatuun Ludmilaan.
- det glinger in
Klingehän on tunnettu saksalaisuusmies. Muistelen, että ruotsinkieliset närkästyivät hänelle, kun hän oli kertonut, että Suomen vaikuttaa eniten Saksan politiikka, eikä Ruotsin. Toisaalta, Klinge hehkuttaa autonomista aikaa, eikä sitä ihanaa ruotsinvallan kurjuutta.
- KlingonXtra
Huomasiteko kuinka Klingon nuolaisi kömpelösti sen 1. naisen kättä, tai ainakin yritti sitä, mutta toista se ei enää muistanutkaan lipaista...
- Janos
Klingen historian oppituoli Helsingin yliopistossa oli ruotsinkielinen. Hän tosiaan arvostaa 1800-lukua, jolloin Venäjän takaaman autonomian suojassa Suomi alkoi muotoutua kultturisesti, taloudellisesti ja politiittisesti. Klinge on tuonut joskus julkisuuteen kielivapautta puolustavan näkemyksen, joka suututti ruotsinkieliset. Hän on korostanut varsinkin saksan ja ranskan kielten tärkeyttä.
Totta on että suomen kieli olisi marginalisoitunut, jos maamme ei olisi saanut autonomiaa ja tukea Pietarista. 1800-luvulla koko Euroopassa vallitsi "kansallinen herätys"; niin Venäjän monikansallisessa imperiumissa kuin esimerkiksi Itävalta-Unkarissa. Pirstaloituneet Saksa ja Italia yhdistyivät kansallisaatteen siivittäminä. Ruotsissa vallitsivat skandinavismi ja rotuopit, ja niitä ajatuksia edusti Suomessa surullisenkuuluisa Freudenthal.
Harmittelen usein, että en osaa Venäjää. Olisinpa voinut opiskella ruotsin sijasta Venäjää, koska sitä kieltä puhuu noin 200 miljoonaa ihmistä Vainikkalasta Vladivostokiin. Henkinen perspektiivi kapeutuu, kun kansankunta pakotetaan opiskelemaan ruotsin kaltainen pikkukieli (puhujia 9 miljoonaa). - KlingonXtra
Ainakaan blogisti-professori Jukka Kemppinen ei oikein tykkää Klingonista lainsinkaan:
"Illan naurettavimmasta pukeutumisesta vastasi jälleen kerran Matti Klinge."
http://kemppinen.blogspot.com/2006/08/otavan-kauden-avajaiset.html
Ad S. Liuhto:
"Minuun teki suuren vaikutuksen mm. 1920-luvun tyylinen olkihattu kesäasukokonaisuudessa, joka olisi ollut Marcel Proustin aikana "comme il faut", raskaan juhlallisin ilmein kannaettuna, toinen tai kukaties molemmat korvat terästettynä ottamaan vaarin historian siipien mahdollisesta havinasta.
Paikalla oli puolen kymmentä historian professoria. Me teimme kaikki nöyrästi tietä miehelle, joka arvelee olevansa Kölnin katedraali, joka on asettunut yhteisen kansan ihailtavaksi.
Odotan syksyä. Ehkäpä Klinge flaneeraa jäleen Esplanadilla helmenharmaassa knallihatussa ja antaa tilaisuuden nähdä, millainen on yhden miehen juhlakulkue."
http://kemppinen.blogspot.com/2007/03/sukupiiri-i.html
"Matti Klinge on kuvissa samanlainen kuin luonnossa. Huulilla on ystävällinen hymy, mutta silmät ovat jääkylmät.
Aikoinaan suunnittelimme jossain vallattomassa seurassa, että mepä rupeamme myymään ylioppilaille muiden vappuvarusteteiden ohessa Matti Klinge-naamareita. Hanke raukesi tuloksettomana.
Tämä on hiukan julmaa. Luullakseni tuo joskus ikäväksi tulkittu katse on samaa perua kuin eräät harvinaiset käyttäytymispiirteet. Kai se on pelkoa.
Kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus valepukeutua, sanoi nyt Helsingin kaupungin järjestyssääntö asiasta mitä tahansa. "
http://kemppinen.blogspot.com/2011/12/kainot-koyhat.html
On meistä tullut myöhemmin hyvinkin herraskaisia. Olin oikein ylpeä, kun Matti Klinge nuhteli minua hiljan kirjaston rotundassa – ”ja suoraan metsästä?” oli viittaus takkiini ja osoitus, että Homeroskin nukahtaa, Takki on Barbour, jonka rinnalla kollegan oma kamelinkarvainen kaljasaavin peitto on matalaotsaisen rahvaan vaate. En raaskinut mainita erehdyksestä. - PIIKKI LIHASSA
Matti Kilnge on kaukaisessa historiassa elävä snobi joka pitää kiinni vanhoista käsitteistä jotka ovat menettäneet merkityksensä aikaa sitten. Sairain piirre Klingessä on Saksan uhriuttaminen II maailmansodan aikana ja voittajavaltioiden, lähinnä USA.n ja Britannian ankara kritisointi. Klingen höpinät siitä, että Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksen, rakenesi massiivisen sotakoneiston ja alkoi hyökkäillä täysin aiheetta naapurimaihin ajatellakseen vain saksalaisen veronmaksajan parasta, on käsittämätöntä puuta heinää. Hitler fantasioi hulluuksissaan tuhatvuotisesta valtakunnasta ja sitä asuttavasta arjalaisesta superrodusta (joka oli muuten hänen itsensä täydellinen vastakohta) jonka tieltä piti raivata ns. "ali-ihmiset" pois. Klinge ja monet muut ovat väittäneet että holokausti johtui siitä, että juutalaiset istuivat rahasäkin päällä eikä 1930-luvun suuri lama vaikuttanut heihin. juutalaisia haukuttiin ahneiksi kieroilijoiksi ja häikäilemättömiksi koron kiskureiksi. Tosiasia on kuitenki se, että kaikki juutalaiset eivät suinkaan olleet rikkaita kroisoksia. Saksassa, Hollannissa, Ranskassa ja Itävallassa oli vauraita juutalasissukuja joiden mittava omaisuus ryöstettiin ja realisoitiin Kolmannen valtakunnan hyödyksi mutta esim. Romaniassa, Puolassa ja Neuvostoliiton alueilla tapetut juutalaiset olivat enimmäkseen köyhiä ja vaatimattomissa oloissa eläneitä ihmisiä. Lisäksi on syytä muistaa, että holokasutissa murhatuista ihmisistä juutalaisten osuus on karkeasti arvioituna reilu 6 miljoonaa ja loput 5 miljoonaa olivat romaneja, slaaveja, uskonnollisista tai poliittisista syistä vainottuja, seksuaalivähemmistöjä, prostitoituja, rikollisia, mielisairaita, kehitysvammaisia ja työkyvyttömiä ihmisiä. Matti Klinge halveksii ja mitätöi amerikkalaisia koska vanhan mantereen tapaan Amerikka ei ole tunnettu satoja vuosia sitten kuolleista säveltäjistä, taidemaalareista ja filosofeista. Eikä Amerikka ole väärällään homeisia museoita joiden kellarit vilisee rottia. Se että Yhdysvallat on suorittanut kuulennon, lähettänyt tutkimusluotaimia Marsiin, kehittänyt satelliittijärjestelmät, Internetin ja luonut sellaisia mahtitekijöitä omassa luokassaan kuten Hollywood, MGM, Paramount, Universal. GM, Ford, Microsoft, IBM, Facebook ja Twitter, ei ilmeisesti merkitse yhtään mitään vaikka koko nykyaikainen sivilsaatio elää noiden pohjalta. Juutalaisten suurin "rikos" taas näyttää olevan se, että he ovat lahjakkaampia kuin muut. Juutalainen tuntee rahan arvon paremmin kuin kukaan. He ovat lyömättömiä liikeneroja eivätkä juuri tee virhesijoituksia. Maailman musiikin, kirjallisuuden, teatteri- ja elokuvataiteen ehdottomat huiput ovat juutalaisia.
- Ei tekstipötköä kiitos!
KAPPALEJAKO!!! TEKSTIPÖTKÖSI ON TÄYSIN LUKUKELVOTONTA!!!!
- Huom!
Klingehän juuri todisti, että Ruotsin valta oli suomalaisille huono ja siirtyminen Venäjän vallan alle hyvä asia. Sehän oli oikeastan koko suomalaisuuden pelastus!
Ei pidä katsoa KUKA puhuu, vaan MITÄ puhuu. Me fennot emme ole svekojen tapaisia fakki-idiootteja. - PIIKKI LIHASSA
Millä helkkarin lihaksilla suomalainen arvostelee ruotsalaisia. Ruotsi on vauras suvereeni kunigaskunta. Suomi taas talutushihnasta toiseen kytketty piski joka on aina joutunut menemään sinne minne isäntä käskee. Ensin keppiä heitti Ruotsi, sen jäleen Venäjä ja jonkin verran myös Neuvostoliitto ja nyt EU. Ruotsi kuuluu Euroopan unioniin mutta toimii sen puitteissa huomattavasti vapaammin ja itsenäisemmin kuin Suomi. Euroonhan he eivät lähteneet ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203