Presidentille Muotokuvaehdotus

Helinä-keiju3

Nyt olisi hyvä hetki toteuttaa pitkäaikainen haaveeni, että Suomen tasavalta luopuisi nolosta ylhäältä alas katsovasta auktoriteettisesta tavasta ripustaa istuvan presidentin kuvia virastotyöntekijöiden työhuoneen seinälle musituttamaan ties mistä. On kamalaa, että meillä on tämmöinen henkilöpalvontaan suuntaava tapa ylipäätään ollut. Oli sangen yllättävää että tasavertaisuuden ja demokratian airuena esiintynyt Tarja Kaarina Halonenkin ripustutti naamansa jokaikiseen mahdolliseen työhuoneeseen päältäkatsomaan, ettei vaan totuus unohtuisi ja se, kuka määrää. En tiedä, mitä tuon valokuvan oli tarkoitus symbolisoida, mutta ei ainakaan kauneutta, älykkyyttä, innovatiivisuutta, rakkautta saati sitten tasa-arvoa tai demokratiaa. Hienoa, että tasavallan uusi presidentti Sauli Niinistö on keksinyt viivytellä valokuvakysymyksen toteuttamisessa. Toivon, että asia unohtuu ja kuvat jäävät toimittamatta henkilöpalvojille. Muistaisimme Niinistön olevan presidenttimme muutenkin, Tarjan kohdalla se olis voinut unohtua. Perusteluni ehdotukselleni on, että presidentti ei enää hoida sisäpolitiikkaa, kuten silloin kun Kekkosen kuva oli seinällä. :)

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naurattaa

      onko sinun salella "älykkyyttä"?

      • Sale-susi

        yksinäinen!


    • Helinä-keiju3

      Onko täällä joku, joka haluaa presidentin kuvia seinilleen? Koska Niinistö on ilmiselvästi nihkeä niitä lähettelemään, niin kuka oikein haluaa häntä siihen pakottaa. Kai nyt presidentillä sentään jokin valta on siihen, miten hänen kuviaan käytetään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      131
      7160
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      124
      4952
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4306
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      291
      1741
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1496
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe