Piti tänään olla lastenpäivä sokkarilla,mutta ei ollut ku mä ja minun lapset muut oli vanhoja mummoja ja ukkia leipäjonossa.Ja siesovat kaikki teillä että ei pääse kulkemaan eteenpäin huh piti lähteä pois.Ihmiset kulkekaa eteenpäin älkää jääkö juoruamaan esteeksi.Jääkää mummot ja ukit kotia jos ette ole tulleet toisen kerran lapselliseksi.Piti olla lastenjuhlapäivä kaikkea muuta oli.Laittakaa mummojen ja ukkienpäivä erikseen.
Lastenpäivä ?
6
210
Vastaukset
Älä höpötä joutavaa on hyvä että on eri ikäisiä ihmisiä ja minäkin olin lapsen kanssa siellä ja pyrimme huomioimaan myöskin toisten lasten mahdollisuuden esim pomppulinnaan itse en sinne tukenut itseäni vaikka koskaan en ole pomppulinnassa saanut olla hyyh hyyh mutta muuta pomppimista kyllä on ollut ja heinälato se oli minun ikäisten poikien pomppulinna aikanaan kun ladon orsia pitkin juostiin ja joskus sitten sattu vahinkokin
Mutta elämä jatkuu ja kellohame heilahtaa ja rullit lentelöö joten navetan ovet säppiin jottei lehmän hännästä lähde karvat ja siten tule epäonnea taloon.Vanhoja uskomuksia ja ilkeyttä myös kansanperinteessä MK- lasse 8v
Tekstistä päätellen taisi kallo kolahtaa usiamman kerran sinne kattohirsiin.
On se hyvä kuitenkin, että on voinut viettää lapsuutta ja nuoruutta ja myöskin elämänohje oli että kunnioita isääsi ja äitiäsi ja minun lapsuudessa ja nuoruudessa ei sopinut lähteä vanhempaa ihmistä sinuttelemaan ja tönimään vaan jopa kysyä miten voin auttaa tai huomata se onko jokin henkilö tukea vailla ja muistan varsin hyvin kun oli pakkasta ja menin tapaamaan vanhaa ihmistä niin hän oli pienessä huoneessa kuumeessa ja oli hyvä kun hain puita tupaan liiteristä ja kerroin asiasta vanhemmille, tämä on minun elämänarvo vaikka sitten lassen puolesta joku kirjoitti luulisi nyt nousevan hieman puna poskille jos on häpeän tunnettaMK
- päivän paiste
lasse 8v olet alaikäinen kirjoittaja.siellä jaettiin kovaa leipää
- sokkari-kokkari
Mikä on sokkari, en oo ikänä kuullukkaan? Kysyn vain sen tautta jotta osaan tulla sinne kun on seuraava lastenpäivä.
- jhhuy98yyhoh98yyddd
Parhaat oli jonottanu viiteenkertaan, välillä vieneet leipää autolleen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756