A) Evoluutiopohjainen oppi kaiken itsestään kehittymisestä miljoonien vuosien aikana. Aika ja materia sai alkunsa alkuräjähdyksestä 12-20 miljardia vuotta sitten. Syntynyt aine on edelleen kehittynyt sattuman, mutaatioiden ja luonnonvalinnan (kilpailuttamisen) kautta.
Aineeseen ilmestyi kemiallisten reaktioiden kautta informaatio ja sitten sattumalta myös elämä, joka alkoi monistaa itseään. Ihminen on kehityksen huipentuma eikä hänen yläpuolellaan ole ketään. Ihmisen elämän tarkoitus on siirtää geeniperimä seuraavalle sukupolvelle. Kehittyneemmällä on suurempi oikeus elämiseen kuin heikommin kehittyneellä.
Sukupuuttoon kuoleminen on osa kehitystapahtumaa.Kuoleman jälkeistä elämää ei ole. Moraali ja elämänlaki on geeniperimän kautta eläimellinen. "Ihmisen historialliseksi taustaksi on nyt hyväksytty laumaeläin ja elämän tärkeimmäksi tavoitteeksi lisääntyminen ja hengissäpysymiseen liittyvä taistelu".
B) Raamatun ilmoitukseen pohjautuva oppi, jossa maailma ja avaruus sisältöineen on Jumalan luomistyön tulosta. Ihminen on vastuussa teoistaan luojalleen. Kuoleman jälkeen ihmiset joutuvat Jumalan eteen tuomiolle ja sen jälkeen jatkavat elämäänsä iankaikkisuudessa.
Jumalan ihmistä kohtaan tunteman rakkauden vuoksi Jumala uhrasi oman Poikansa syntiin langenneen ihmiskunnan lunastamiseksi. Lunastustyötä julistetaan Jumalan käskyn mukaan evankeliumina kaikkialle maailmaan.
Molemmat uskonnot - Raamatun ilmoitus eli luomisoppi ja kehitysoppi - ovat ihmistieteen ulkopuolella. Alkusyntyä ei voida kokeellisesti toistaa. Ihminen ei ollut paikalla tekemässä alkutilanteesta muistiinpanoja.
Kehitysopin kirjattu historia johtaa aikaan n. 500 eKr, jolloin itsestään syntyvää elämää pidettiin vaihtoehtona Jumalan luomistyölle. Nykyisen perusmuodon se sai 1800-luvulla. Tunnetuin kehitysopin esilletuoja oli Charles Darwin.
Luomisoppi perustuu Jumalan ilmoitukseen, joka meillä on Raamatun muodossa. Tässä tekijä itse ilmoittaa alkutapahtumat jäsenneltyinä myös ajallisesti. Luonto ja luonnon ilmiöt luonnonlakeineen ovat todisteina Luojan ilmoituksesta.
Aineeseen ilmestyi kemiallisten reaktioiden kautta informaatio ja sitten sattumalta myös elämä, joka alkoi monistaa itseään. Ihminen on kehityksen huipentuma eikä hänen yläpuolellaan ole ketään. Ihmisen elämän tarkoitus on siirtää geeniperimä seuraavalle sukupolvelle. Kehittyneemmällä on suurempi oikeus elämiseen kuin heikommin kehittyneellä.
Sukupuuttoon kuoleminen on osa kehitystapahtumaa.Kuoleman jälkeistä elämää ei ole. Moraali ja elämänlaki on geeniperimän kautta eläimellinen. "Ihmisen historialliseksi taustaksi on nyt hyväksytty laumaeläin ja elämän tärkeimmäksi tavoitteeksi lisääntyminen ja hengissäpysymiseen liittyvä taistelu".
B) Raamatun ilmoitukseen pohjautuva oppi, jossa maailma ja avaruus sisältöineen on Jumalan luomistyön tulosta. Ihminen on vastuussa teoistaan luojalleen. Kuoleman jälkeen ihmiset joutuvat Jumalan eteen tuomiolle ja sen jälkeen jatkavat elämäänsä iankaikkisuudessa.
Jumalan ihmistä kohtaan tunteman rakkauden vuoksi Jumala uhrasi oman Poikansa syntiin langenneen ihmiskunnan lunastamiseksi. Lunastustyötä julistetaan Jumalan käskyn mukaan evankeliumina kaikkialle maailmaan.
Molemmat uskonnot - Raamatun ilmoitus eli luomisoppi ja kehitysoppi - ovat ihmistieteen ulkopuolella. Alkusyntyä ei voida kokeellisesti toistaa. Ihminen ei ollut paikalla tekemässä alkutilanteesta muistiinpanoja.
Kehitysopin kirjattu historia johtaa aikaan n. 500 eKr, jolloin itsestään syntyvää elämää pidettiin vaihtoehtona Jumalan luomistyölle. Nykyisen perusmuodon se sai 1800-luvulla. Tunnetuin kehitysopin esilletuoja oli Charles Darwin.
Luomisoppi perustuu Jumalan ilmoitukseen, joka meillä on Raamatun muodossa. Tässä tekijä itse ilmoittaa alkutapahtumat jäsenneltyinä myös ajallisesti. Luonto ja luonnon ilmiöt luonnonlakeineen ovat todisteina Luojan ilmoituksesta.
Vastaukset 33
Vanhimmat
kun kukaan ei ota kantaa.
Mitä menneistä sukupolvista ja historiastamme on jäljellä? Mitä kertoo maa, johon jokainen aikanaan palaa?
Maankuori on täynnä eläinten ja kasvien kivettyneitä jäänteitä. Ihmisfossiileja on sitä vastoin löytynyt hyvin vähän. Kivettyneet luut ovat useimmiten pirstoutuneet hyvin pieniksi osiksi. Kun luunsiruista kootaan kokonaisuuden osia, voidaan tämä kokoamistyö tehdä monella eri tavalla. Vasta nyt on uskallettu tuoda tutkijoiden piirissä esille se, kuinka ihmisen menneisyyttä kartoittavien tutkijoiden omat uskomukset, ennakkoluulot ja tarkoitushakuisuus ovat ohjanneet heidän työskentelyään ja vääristäneet heidän tulkintojaan.
Kehitysoppiin uskovat ovat etsineet todisteita uskolleen -eivät siitä, mikä vastaisi todellisuutta tai tieteellisellä pätevyydellä tehtyä tutkimusta.
Siitä lähtien, kun kehitysoppi hyväksyttiin tieteen tekijöiden yhteiseksi uskonnoksi, on tutkijoiden kesken käyty myös kiivasta kilpailua. Voittajaksi kruunataan se, joka ensimmäisenä löytää puuttuvan renkaan apinan ja ihmisen välille.
Tämä kilpailu on saanut aikaan ihmeellisiä asioita.
Karibiansaarten kovat liitukivikerrokset saivat huomiota v. 1812. Kiviä louhittaessa paljastui sen sisään kivettyneenä lähes ehjä naisen luuranko. Löytö sai nimekseen Lady Guadeloupe,
Lady Guadeloupen kivettyneet luut ovat kiven sisällä. Kehitysoppineiden käyttämien ikätaulukoiden mukaan kivikerros on syntynyt n. 28 miljoonaa vuotta sitten. Luusto kuuluu kuitenkin nykyaikaiselle naiselle. (Science and Medicine Library/Toronto)
Löytöpaikan mukaan. Koska kerrostuma oli n. kilometrin pituinen ja ehjä, oli naisen täytynyt hautautua kerroksiin niiden ollessa vasta muodostumassa. Samoista kerrostumista löytyi muitakin ihmisen luurankoja.
Suuri, n. kahden tuhannen kilon kivenlohkare kuljetettiin alueelta v.1812 näytteille British Museumiin. Kiven sisästä tuli näkyviin kivettynyt ihmisen luuranko. Museon tarkoituksena oli todistaa se, miten vedenpaisumus oli kohdellut aikansa ihmistä. Tällainen todistelu oli vielä 1800-luvun alussa mahdollista. Kehitysopin uskomukset olivat vasta tulossa.
Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo.
Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo, piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle.
Calaverasin kallo on myös löydetty kiven sisältä. Ikää kivellä on yhtä paljon kuin Lady Guadaloupellakin. Kallon muoto vastaa neandertalilaisten ja nykyihmisten kallon muotoa. (Science and Medicine Library/Toronto)
Merkittäväksi tämän löydön teki se, että kallon alapuolelta löytyi runsaasti erilaisia astioiden ja työvälineiden jäänteitä, jotka osoittivat, että ihminen oli toiminut alueella ennen hautautumistaan lietteeseen.
Nämä löydöt muodostuivat pulmaksi kehitysoppia kannattaville tutkijoille, kun kehitysoppi alkoi vallata selityksineen ja uskomuksineen alaa tutkijoiden piiristä. Kun uusittu British Natural Museum v. 1881 avasi ovensa, olikin kaikki kehitysoppia vastaan oleva aineisto jo korjattu piiloon kellareihin. Vasta nyt, yli 100 vuotta myöhemmin, asiantuntijoita on päästetty tutkimaan näitäkin löytöjä.
Kehitysopin ikätaulukoiden mukaan kiven sisällä olevien luurankojen iäksi määriteltiin n. 28 miljoonaa vuotta. Pulma on edelleen siinä, että nämä "nykyihmiset" olivat eläneet n. 25 miljoonaa vuotta liian aikaisin. Siksi kivet sisältöineen pysyvät museon kellareissa.
Kilpailu apinamiehestä alkaa
Vuonna 1857 löytyivät Saksasta ensimmäiset luolaan haudatut Neandertalilaisen jäännökset. Muutama luunpala ja kallon yläosa. Juuri muutamia kuukausia aikaisemmin oli tunnettu anatomian tuntija Richard Owen määritellyt ihmisen ja apinan välimuodon "puuttuvan renkaan" ulkomuodon.
Siinä oli merkittävänä piirteenä matala kallo ja voimakkaat silmänympärysluut. Ne kehitysopin kannattajat, jotka halusivat näyttää toteen, että ihminen on kehittynyt apinasta, toivat voimakkaasti esiin uutta Neandertalin alkuihmistä.
Taiteilijoille annettiin tehtäväksi luoda ulkokuori ja ympäristö tälle "puuttuvalle renkaalle". Lopputuloksena yleisölle esiteltiin sekä museoiden että painetun sanan kautta apinamainen, matalaotsainen, alastomana ja kumarassa kulkeva, karvainen apinaihminen.
Muutaman luunkappaleen ja kallon yläosan perusteella neandertal-alkuihmiselle annettiin ulkomuoto ja elintavat. Niiden avulla ihmiset saatiin uskomaan tieteellisenä totuutena, että ihminen on kehittynyt apinasta.
Se liikkui rullaavasti apinamaisten jalkojen ulkosivuilla . Se ei osannut puhua, vaan käytti yhteydenpitoon jonkinlaista murahtelukieltä. Se oli eläimellinen ja tyhmä. Kuvien todenperäisyydestä meni takuuseen mm. ranskalainen professori M. Boule jo v.1908, vaikka käytettävissä oli silloin vain kallon osa ja muutamia luunosia jäsenistä.
Taiteilijoiden tekemään mielikuvitukselliseen luomukseen, "puuttuvaan renkaaseen" saivat miljoonat ihmiset tutustua eri puolilla maailmaa museoiden, tieteisteosten ja oppikirjojen välityksellä. Alkukantainen kuva ei muuttunut todenperäiseksi vaikka seuraavien vuosikymmenten aikana eri puolilta maailmaa löytyi uusia neandertalin ihmistä koskevia löytöjä, joiden "asukkailla" oli nykyihmisen piirteet.
Eri mieltä
Useat aikansa tunnetut asiantuntijat ja tutkijat olivat alusta lähtien eri kannalla kuin kehitysoppiaan kiivaasti puolustavat tutkijat. He havaitsivat, että nämä hautalöydöt todistivat korkeasta kulttuurista, yhteisön huolenpidosta, vapaista seksuaalisuhteista ja uskosta elämän jatkumiseen.
Ravinnon puutteellisuus oli saanut aikaan mm. riisitaudin, josta johtui luuvääristymiä ja niveltulehduksia. Myös sukupuolitaudit olivat olleet yleisiä. Näitä lausuntoja ei haluttu ottaa huomioon, koska ne eivät tukeneet kehitysoppia, vaan pikemminkin Raamatun antamaa kuvaa ihmisestä ennen vedenpaisumusta.
Vasta viime aikoina uusilla menetelmillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä yli 100 vuotta sitten esitetyt näkemykset neandertalilaisia vaivanneista puutostaudeista ja sairauksista olivat oikeita ja tieteellisen puolueettomasti tehtyjä.
Luolalöytöjen ja kaivausten yleistyessä havaittiin, että Neandertalin rotuun kuuluvia oli asunut eri puolilla Eurooppaa sekä Aasian länsiosissa. Löytöpaikkoja on yli 70 ja luujäännöksiä n. 300 yksilöstä.4 Kehitysopin uskomusten mukaan neandertalilaisia oli ollut olemassa jo 230.000 vuotta sitten, mutta ne kuolivat sukupuuttoon n. 30.000 vuotta sitten.
Tietenkin ne, jotka uskovat ihmisen apinamaiseen alkujuureen haluavat unohtaa ne aiemmin mainitut, kiven sisään hautautuneet ihmisen luut, jotka olisivat vastaavien ikälaskelmien mukaan yli 25 miljoonaa vuotta vanhoja mutta Raamattuun uskoville vahvoina todisteina vedenpaisumuksen tuhoista.
Kansainvälisesti tunnettu "Elämän Ihmeet"-kirja kuvaa aivojen koon merkitystä älykkyyden kannalta. Yllä olevaan kuvaan on annettu kirjassa seuraava kuvateksti: "Aivojen kehitys simpanssista nykyajan ihmiseen. Koko kasvaa jatkuvasti. Aivot ovat pienemmät simpanssilla, joka ihmisapinoista on älykkäin.
Sitten seuraavat järjestyksessä Jaavan apinaihminen, Piltdowin mies ja Neandertalin ihminen. Uloin ääriviiva esittää tyypillisen nykyajan ihmisen aivoja." Kirjan tarkoitus on luoda lukijalle usko kehitysoppiin. Kirja ei kerro, että neandertalilaisilla oli suuremmat aivot kuin nykyihmisillä.
Se ei myöskään kerro, että aivojen koon kasvaminen ei merkitse älykkyyden kasvamista. Tämänkään kehitysoppia tukevan kirjan kuvitus ei perustu tosiasioihin. Piltdownin mies ja Jaavan apinaihminen olivat vuosikymmeniä voimakkaita todisteita siitä, että ihminen on polveutunut apinasta. Myöhemmin paljastui, että molemmat olivat räikeitä väärennöksiä, joilla tuettiin uskoa kehitysoppiin.
Mitä useampia neandertalilaisten hautoja kaivettiin, sitä vaikeampaa kehitysopin kannattajien oli puolustella väitteitä ja uskomuksia apinamaisesta "puuttuvasta renkaasta". Eräs neandertalilainen oli haudattu yhdessä silmukkahaarniskapaitansa kanssa, toisen kallossa oli ammuksen sisäänmeno- ja ulostuloreikä, jne. Kun Filippiinien saarilta löytyi v. 1910 eläviä "neandertalilaisia" (Tay Tay-kansa) , oli "puuttuvan renkaan" kohtalo jo silloin vaakalaudalla.
Luonnollisesti näistä löydöistä ei annettu tietoa apinaihmisen lumoissa olevalle yleisölle, jota pidettiin kehitysopin uskossa ja apinan sukulaisina. Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on edelleen kehitysuskon vääristämät tiedot neandertalin alkuihmisistä.
Neandertalilainen ihminen oli huomattavasti nykyistä ihmistä rotevampi. Tämä käy hyvin ilmi kun vertaa neandertalilaisen sormiluuta nykyisen keskiverto-ihmisen sormiluuhun.
Yli 150 vuoden aikana löydettyjä luun kappaleita on nyt voitu tutkia uudelleen. Neandertalin ihmisen kallon osat ja muut löydetyt luut osoittavat, että kysymyksessä on nykyihmistä voimakkaampi ja vankempi rotu. Luusto on kookkaampaa ja aivojen koko on ollut reilusti nykyistä keskikokoa tilavampi. Elämäntyyli on ollut yhteisömyönteinen ja uskonnollinen.
Voidaankin todeta, että neandertalilainen ei eroaisi nykyisten ihmisten joukosta. Nykyisinkin on kookkaita ja kauniita ihmisiä, jotka ovat voimiltaan ja taidoiltaan muita ylempänä. Kuten esi-isämme olivat ennen vedenpaisumusta.
Että sellainen evoluutioteoria satu, sääli tulee Katolista kirkkoa joka sekin hädissään hyväsyi tuon suuren mittaluokan erehdyksen, tai ehkä sittenkin tietoisen huijauksen.
kunhan ehditään, mutta olet tainnut höyrähtää jo pahemman kerran tuonne kreationistien "tietokirjallisuuden" puoleelle noista jutuistasi päätellen?
teorioiden valheesta. Hypoteesit voidaan todistaa oikeaksi tai vääräsksi.
Harvat tiedemiehet nykyisin uskovat ns. kehtysoppiin. K. Marx lienee viimeisimpiä.
on mielesi pilannut, eihän nuo säätkään nyt niin huonoja ole olleet, että tuolle linjalle tarvitsee lähteä, paistaa se päivä viellä risukasaankin.
Tässähän ihan huolestuu jo!
Kyllä tämän täytyy olla turkulaisen omaleimaista ja originellia huumoria. Ei vaan tahdo oikein avautua.
syvällisemmissä uskon kysymyksissä sangen yksimielisiä. Kyllä minuakin ihmetyttää mikä tässä nyt mättää:)
Joulukuussa v.1912 Lontoon geologisen seuran jäsenet saivat kuulla ilouutisen. Piltdownin kylän liepeillä olevasta sorakuopasta oli löytynyt apinaihmisen luita. Vihdoin merkittäviä löytöjä myös saarivaltakunnan maaperältä. Tämä löytö vastasi juuri niitä oletuksia, joita oli tehty puuttuvan renkaan olemuksesta. Suurikokoiset aivot, mutta apinamainen ulkonäkö.
Mitä soramontusta oli löytynyt? Osia ihmisen pääkopasta ja tukevasta alaleuasta puolikas. Tässä puolikkaassa oli kiinni vielä kaksi hammasta. Kuuluiko leukaluu kalloon? Sitä ei voitu varmuudella sanoa. Tärkeä osa yhtymäkohdasta puuttui.
Eri puolilta sorakuopaa löytyi luun osia sekä osa alaleukaa. Kehitysoppineiden korkeasti koulutetut asiantuntijat päättivät, että nämä kuuluivat kaikki samalle yksilölle.
Samoin puuttui ulompi kulmahammas, jonka avulla olisi heti voitu todeta kuuluiko leukaluu apinalle. Parasta kuitenkin oli se, että löytö vastasi juuri niitä muotoja, joita oli esitetty puuttuvalla renkaalla olevan.
Kehitysidea näet edellytti, että ensin aivot suurenivat ja sitten apinamaiset piirteet kehittyivät vuosituhansien aikana enemmän ihmismäisiksi. Ja juuri näin oli tässä löydössä. Leukaosa oli apinamainen ja aivokoppa ihmismäinen.
Löytö oli maailman sensaatio. Englantilaiset saattoivat ylpeänä sanoa, että heidän alueeltaan oli apinaihminen lähtenyt maailmaa valloittamaan. Löydön takuumiehinä oli tunnettuja henkilöitä, mm.: Arthur C. Doyle, joka tunnettiin salapoliisi Sherlock Holmesin luojana, katolisen kirkon edustaja, kehitysoppia julkeasti puolustava, jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin sekä Arthur S. Woodward, G.E. Smith ja Arthur Keith. Kolme viimemainittua sai Piltdown-ansioistaan 1920-luvulla aatelisarvon.
Löytö nimettiin löytäjänsä mukaan Dawsonin aamunsarastuksen ihmiseksi (Eoanthropus dawsoni) Kansalaiset alkoivat kuitenkin kutsua "esi-isäänsä" Piltdowin ihmiseksi.
Piltdownin sorakuopasta löydetyistä luun kappaleista voitiin koota osa ihmisen kalloa. Soran joukosta löytyneen alaleuan yläosa oli murtunut. joten sitä ei voitu sovittaa kallon nivelosaan.
Mutta leukaluu sopi muuten kehitysopin ajatukseen apinamaisesta muodosta. Siksi korkeasti arvostettu asiantuntijaraati päätti, että leukaluu ja kallonosat kuuluvat samalle apinaihmiselle.
Taiteilijat saivat jälleen töitä. Piltdownin miehen tuli saada ulkomuoto, elintavat ja kaikki muu ympärilleen. Näin kautta maailmaa museot ja alan kirjallisuus saattoivat kertoa kuvin ja käyrin kuinka oikeassa kehitysoppiin uskoneet olivat olleet.
Ihmisen juuret johtivat vääjäämättä apinaan. Ne, jotka epäilivät löydön aitoutta, saivat katsoa kallon osia vain matkan päästä. Alkuperäiset osat pidettiin poissa muiden tutkijoiden ulottuvilta. Kipsijäljennöksiä sitä vastoin toimitettiin ympäri maailman ihmisten ihmeteltäviksi.
40 vuotta myöhemmin, v. 1953 kaksi tutkijaa, J. S. Weiner ja W. Le G. Clark ilmoittivat, että huolellisten tutkimusten jälkeen voitiin todistaa, että Piltdownin mies oli kansainvälistä luokkaa oleva huijaus. Piltdownin kallon osat olivat kyllä ihmisen, mutta eivät saman yksilön, leukaluu kuului orangille ja yksi hampaista simpanssille.
Hampaita oli käsitelty siten, että ne näyttivät ihmisen hampailta. Kaikkia luun osia oli värjätty ja käsitelty siten, että ne vaikuttivat yhtä vanhoilta. Tosiasiassa ne olivat hyvin eri ikäisiä. Osat oli kuljetettu paikalle todennäköisesti monesta eri paikasta.
Vuonna 1997 Lontoon luonnonhistoriallisen museon ullakolta löytyi laukku, jossa oli samalla tavalla värjättyjä luita, kun mitä Piltdownin luut olivat. Väriaineen koostumus oli myös sama. Laukku kuului aikanaan museonjohtaja M.A.C. Hintonille. Oliko hän ollut juonessa mukana? Jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin kuoli v. 1955. Hän oli viimeinen niistä, jotka olisivat voineet kertoa jotain petoksen tekijöistä.
Kunniaa ja mainetta Piltdownin takana olleet miehet saivat -aina aatelisarvoon asti. Mutta mikä oli heille tärkeintä? Kehitysopin eteneminen kaikkialle. Oppikirjojen kautta kaksi sukupolvea sai vakuuttavan näytön Piltdownin ihmisen kautta siitä, että ihminen on kehittynyt apinasta.
Kommunismin ja natsien eri ihmisrotuihin kohdistamat hirmuteot saivat taustalleen kehitysopista perusajatuksen. Rotujen eriarvoisuus, heikkojen syrjäyttäminen, vahvemman ja osaavamman erityisoikeudet - kaikki ne saivat uutta voimaa tieteellisenä totuutena pidetyn kehitysoppiuskon kautta.
Ne tutkijat sitävastoin, jotka edelleen pitivät kiinni fossiilien todistuksesta ja tunnustivat Raamatun mukaisesti, että ensimmäinen ihminen on Jumalan luoma, saivat osakseen halveksuntaa ja heiltä yhä useammin evättiin pääsy tutkijan uralla eteenpäin. Heiltä evättiin jopa tieteellisten tutkimustulosten julkaiseminen tiedelehdissä.
Tapahtuiko tässä muutos, kun petos tuli julki? Ei, päin vastoin. Tämä torjuva suhtautuminen kehitysopin kieltäjiin on jatkunut näihin päiviin asti. Viimeisimmät julkiset tapaukset ovat 1990-luvulta USA:n tiedelehtien piiristä. Siellä eräät tunnetut tiedejulkaisut ovat poistaneet toimittajiensa joukosta ne, jotka eivät hyväksy kehitysoppia uskokseen.
Kehitysopin edustajat vaativat yhä ponnekkaammin, että kehitysoppi on tuotava tieteellisenä totuutena ja pakollisena oppiaineena kaikkien omaksuttavaksi. Tavoitteena on ollut jopa se, että kehitysopista tulisi kaikkien kansojen yhteinen uskonto UNESCOn välityksellä. Meillä Suomessa kehitysoppi tuotiin pakolliseksi aineeksi kaikkiin kouluihin.
Hitaasti mutta varmasti kouluhallituksen suojeluksessa. Ilman suuria mielenosoituksia, luottaen siihen, että viisaat virkamiehet tietävät parhaiten mikä lapsille sopii. Ja mihin heidän tulee uskoa.
Kautta kehitysopin historian yhtenä johtavana ajatuksena on ollut löytää todisteita sille, että kehitys on tosiasia. Kaikki teoriat ja tieteen kaapuun puetut lausunnot ja artikkelit rakentuvat tulevan odotukseen. Oletetaan, että jonakin päivänä joku löytää pitävän todisteen, johon kehitysopin rakenteet voivat nojautua.
Maakerroksista on kaivettu yli miljoona fossiilia. Niiden joukosta ei ole vielä välimuotoja löytynyt. Eläinrotuja on jalostettu yli 2000 vuoden ajan. Yhtään uutta eläinlajia ei ole onnistuttu jalostamaan. Eläinlajeista lähes 90% on kuollut sukupuuttoon. Yhtään uutta lajia ei ole syntynyt.
Mutta usko kaiken syntymiseen sattumalta, mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta yhä elää. Mistä tämä usko saa elinvoimansa? Ei ainakaan ylhäältä, kaiken olevaisen Luojalta ja Herralta.
"Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?" 4.Moos 23:19.
Eipä tuohon kehitysoppiin enää usko juurikaan muut kuin Rooman paavi ja hänen hengenheimolaisensa. Esimerkiksi Tode ei ole koskaan kehitysoppiin uskonut, vaikka hänelle on koulussakin sitä opetettu.
Farfar taas uskoo kehitysoppiin melkein paaviakin sitkeämmin. Pappeina minun ja Kaikentietävä(?):n taas tulee kykyjemme mukaan opettaa oppimatonta rahvasta. Vai mitä?
Itse pidän totena sellaista joka on totta. Höpönä taasen pidän sellaista josta joku kertoo, koska hän arvelee näin olevan. Kalevala ja Raamattu ovat höpöä, tieteelliset faktat ovat totta.
Varsinaiset tiedemiehet ovat ajat sitten luopuneet kehitysoppi teoriasta joka on pääosin todistettu vääräksi.
Kannattaa seurata muita kuin satojavuosia vanhoja todistamattomia teorioita.
Kyllä sinä Mika olet oikeilla jäljillä, mikäli sinulla on kysyttävää joka ei tässä ketjussa tule ilmi, kysy vaan rohkeasti. Tavallisesti pystyn vastaamaan kiperiinkiin kysymyksiin.
Miksi mielestäsi Kalevala ja Raamattu ovat höpöä? Ettet nyt vain katselisi asiaa silmälapuin.
Et taida tietää, että totuus on saduissa ja tarinoissa (ja unissa).
tapasi sanoa, ettei totuuden puhuja ole koskaan yösijaa saanut. Olen huomannut hänen olleen oikeassa monessa asiassa.
Klaput silmillä vaeltelemme, uskoen olevamme oikeassa. Totuutta emme uskalla useinkaan sanoa, jos sitä edes tunnistamme.
>> Varsinaiset tiedemiehet ovat ajat sitten luopuneet kehitysoppi teoriasta joka on pääosin todistettu vääräksi. >>
>> Tavallisesti pystyn vastaamaan kiperiinkiin kysymyksiin. >>
Tiedätkö mitään palstaa, jota trollit eivät olisi vallanneet ?
trollivapaalle palstalle. Pahin kaikista on katolilaisuus palsta paitsi silloin kun itse kirjoitan sinne painavaa papillista asiaa.
>> Tavallisesti pystyn vastaamaan kiperiinkiin kysymyksiin. >>
Ei kannata kysellä kiperiä, jos vastaukset helpompiinkin ovat päin seiniä.
Samoin olisin voinut valita näiden kahden eepoksen tilalle Aku Ankan ja Suomen Madin.
Rakas turust on kaivannut esin jättiläiset joka
on elännyt joskus kauan sitten maan päällä joka raamattu kuvaa! Ja sitten sielt löytyi ihmiset ennen vedenpaisemus! Nyt kun vielä turust löytäis itelles Jeesus, olisin todella tytyväinen!! Siihen siunaan turust!!
Tämä yliluonnollinen puoli mistä ei evo tai kehitysoppi, niin sitä et turust ottanut huomioon eikä tiedemiehet! Mutta mielen mielenkiintoisia spektaakeleita sanoo venäläiset jos jotenkin kokonaiskuva pitäis antaa?
Odotan sielt mistä ihme tule! Apuva! Tiedät turust rakas mist puhun! Aika on! "minä"
Mielestäsi siis Aku Ankka ja Suomen Mad´kin ovat höpöä? Eikö mitään totuuden jyvää? Ohhoh!
Kuules nyt Mika, kyllä askelmerkkisi nyt kaipaa tarkistusta, ettei menisi yliastutuksi.
Taitaa olla totuuden etsinnän kanssa hiukan samaa, kuin kalastamisessa. Kannattaa etsiä, vaikka ei löytäisikään.
ryhtyä "kesä hihhuliksi", kun nuo säät on mitä on? Minä ainakin lähden viikolopuksi paatille ja nostan ankkurin, tuli mitä tuli niskaan.
Laita sinäkin vähäksiaikaa se Raamattusi ja kretionistien sepitelmät sivuun ja mene vaikka nuotiolle makkaraa paistamaan, saattaisi meinaan tehdä hyvää sinullekkin, tunnut nyt vähän "rasittuneelta" kun olet postannut noita raamatunjakeita ja muita sepitelmiä oikein urakalla.
Kyllä savonarola hoitaa sen puolen sillä aikaa kun rentoudut.
En tiedä, mutta tunnut saanneen tuon "EclipsE viiruksen", ainakin oireet viittavat siihen, ja se on vakava tauti jos sen jättää hoitamatta.
vastauksia luvannut. Kohtuullisen viisaan tuntusia vastauksia kyllä annan ja vieläpä mielelläni. Joskus tunnen suoranaista iloa.
Tilapäinen näkökulman muutos on joskus paikallaan. Muutoin jutut loppuvat. Ei tässä minunkaan ympäristössäni uusia juttuja tahdo paljonkaan syntyä.
kysymyksessä olevan ohimenevä näkökulman muutos.
Eikö ole hyväksi tarkastella asioita erilaisista näkökulmista?
>>..uusia juttuja tahdo paljonkaan syntyä..>>
Onhan se niinkin !
Jos olisi joku muu kysymyksessä niin sanoisin että ota ryyppy murheeseen, mutta ei taida toimia tässä tapauksessa.
Sisäkumin pykiminen on kova paikka mutta mites ne sanoivatkaan isot pojat aikoinaan kun sotaan lähtivät, 'nahkurin orsilla tavataan' ?
No minä otan vähän kantaa sanojen avulla!
Jos ihmiset löytävät luiden paloja, jotka ovat joskus kuuluneet sukupuuttoon kuolleille ihmisille
tai sukupuuttoon kuolleiden heimojen jäsenille tai muinaiselle kansalaiselle, ei siinä mitään uuttaa ole. Maailma on täynnä yksittäisten ihmisten henkilöhistorioita, joista me emme
täällä tiedä mitään, emmekä tule tietämäänkään.
Siis, ainakaan tässä, nyt eletyssä ajassa.
Eikä niissä luissa tai luurangossa ole osoitetta eikä yksilön nimeä eikä postinumeroakaan :)
Joten surunvalittelut mahdollisille jälkeläisille on näinollen mahdotonta. Ja olisivat ehkä muutaman päivän myöhässä ;)
Luomistyön pahin puute on hyvän kalenterin pois jättäminen, muuten siinä ei ongelmia esiinnykkään.
Tosin siitä myös on ollut iloa meille ihmisille joilla on liikaa vapaaaikaa ja liian vähän asioita
tai jälkeläisiä huolehdittavanaan. Sillä kuluuhan se aika mukavasti kun saa pohtia sitä ihmiskunnan ihka ensimmästä päivää ;)
Evoluutioteoria ei väitä ihmisen olevan kehityksen huippu, niin väittää Raamattu. Ihminen on aivan yhtä "hyvä" ja ympäristöönsä sopeutunut kuin kaikki muutkin lajit. Ei edes ole olemassa mitään kehityksen huippua, kaikki lajit ovat samalla viivalla.
tulee ainoastaan paavin väitetään olevan erehtymätön. Tieteessä suurinpia todettuja virheitä on juuri kehitysoppi teoria.
Surulliseksi tarinaksi voisi kuvata Eugéne Duboisin elämäntyötä. Jo nuorena poikana hän keräili luunkappaleita taskuihinsa ja seurasi innokkaana Neandertal-keskustelua. Hänen suurena esikuvanaan olivat kehitysopin kantava voima Charles Darwin ja tämän ideoiden suuret esitaistelijat kuten Ernst Haeckel.
Luettuaan lääketiedettä Dubois ryhtyi opettamaan anatomiaa. Haaveena hänellä oli kuitenkin löytää puuttuva rengas ihmisen ja apinan välille.Niitä saattoi löytyä Kaakkois-Aasiasta ja Itä-Intiasta, joissa mm. isokokoiset gibboni-apinat asustivat. Voidakseen toteuttaa haaveensa hän siirtyi hollantilaisen sotilasjoukon mukana - sen lääkärinä - Sumatralle.
Siellä Dubois ryhtyi vapaa-aikanaan kaivelemaan maata fossiilien toivossa. Sairastuttuaan malariaan hän muutti terveellisempään ilmastoon Jaavalle, jossa hän jatkoi maaperän kaivauksia.
Solojoen varrelta hän löysi v. 1880 kaksi ihmisen kalloa ja osan ihmisen hampaattomasta leukaluusta. Kaivauksista tuli laatikkokaupalla eläinten luunosia. V. 1891 löytyi simpanssin yläleuan hammas. Loppuvuodesta löytyi kallon yläosa, jonka Dubois merkitsi kuuluvan apinalle.
Elokuussa 1892 hiukan kauempana kaivauksilla runsaan eläinluuston joukosta löytyi ihmisen kivettynyt reisiluu. Uurastus ja unelmat tuntuivat valuvan hukkaan. Kirjeenvaihto kansainvälisesti tunnetun kehitysopin esitaistelijan Ernst Haeckelin kanssa muutti kuitenkin Duboisin aatemaailman. Hän keräsi kokoon vuosien aikana saamastaan aineistosta yhden kokonaisuuden.
Näin syntyi puuttuva rengas. Gibbonille kuuluva päälaki ja ihmisen sääriluu.
Taustavoimaksi uudelle idealle tulivat kehitysopin tukijat, jotka välttämättä tarvitsivat uskonsa tueksi apinaihmistä. Duboisin koosteelle antoi Haeckel nimen Pithecanthropus, johon Dubois lisäsi 1894 täydennyksen "erectus" (apinalta näyttävä kävelevä ihminen). Yleisölle markkinoitiin nimi "Jaavan ihminen".
Dubois sai kuuluisuutta ja mainetta.
Yli kahden vuoden aikana, eri paikoista löydetyt osat saivat Duboisin uskomaan E. Haeckelin vakuuttelut siitä, että löydöksistä voi hyvin koota kaivatun alkuihmisen. Petos oli valmis.
Jaavan ihmisestä tuli odotettu tuki Darwinin opille siitä, kuinka ihminen on kehittynyt apinasta. Mutta pettivätkö Duboisin hermot? Pelkäsikö hän, että petos tulee ilmi? Hän ei enää antanut muiden tutkia fossiilejaan.
Hän perui omat kertomuksensa ja ilmoitti, että kallo kuului gibboni-apinalle. Vihdoin v. 1935 hän julkaisi kirjan, jossa hän kertoi, että hänen löydöllään ei ollut mitään tekemistä apinaihmisen kanssa.
Näissä väitteissään hän pysyi kuolemaansa asti vuoteen 1940. Vaikka hän perääntyi alkuperäisistä väitteistään Jaava-ihminen jäi elämään. Se on kaikissa nykyisissä koulukirjoissa ja tieteisteoksissa esimerkkinä ihmisen kehittymisestä.
Koko sivistynyttä maailmaa kiinnosti v.1925 oikeudenkäynti, jossa syytettynä oli opettaja J. T. Scope. Hän oli opettanut kehitysoppia koulussaan vastoin Tennesen osavaltion lakia. Oikeudenkäynnistä tuli esimerkki siitä, miten lehdistö ja julkinen sana ottivat voimakkaasti kansainvälisesti kantaa kehitysopin ja luomisopin väliseen eroon, lähinnä kehitysopin puolesta.
Raamatusta ja lakipykälistä kiinnipitävät joutuivat naurun alaisiksi. Tärkeänä todisteenaan puolustaja käytti Nebraskasta
löytynyttä apinaihmisen hammasta. Tämän hampaan ympärille oli luotu kolme vuotta aikaisemmin "tieteellinen" kehyskertomus kuvineen.
Löydön ympärille rakennettiin alkuihminen. Hänelle luotiin vaimo (naaras), ympäristö ja elintavat. Asiantuntijana oli mukana mm. G. Elliot Smith, joka oli muokkaamassa myös Piltdownin tapausta Englannissa. Kauniisti kuvitettuna alkuihmisen tarina lähetettiin kautta maailman lukijoiden ihmeteltäväksi.
Tämän julkisuuteen tuodun apinaihmisen voimalla saatiin luomisoppia kannattavat syyttäjä ja hänen kannallaan olevat opetusviranomaiset näyttämään vanhoillisilta. Pääsyyttäjä ei painetta kestänyt, vaan kuoli sydänhalvaukseen pian oikeudenkäynnin jälkeen.
V. 1922 eri tiedelehdet julkaisivat kokoaukeaman kuvia Nebraskan apinaihmisistä. Kuvaus käsitti kaiken mahdollisen siten, että lukijalle ei jäänyt epäselväksi mistä ihminen on kehittynyt. Ainoa todiste, mikä julkaisijalla oli käytettävissään oli kivettynyt hammas, joka todellisuudessa kuului pahkasialle.
Jo vuonna 1928 - kolme vuotta oikeudenkäynnin jälkeen - todettiin, että Nebraska-apinaihmisen hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle sialle.
Vuonna 1972 tämä sika käveli tutkijoita vastaan Chacossa Paraguayssa. 42 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen syytetty J.T. Scope tunnusti, että koko oikeusprosessi oli etukäteen suunniteltu kehitysopin eteenpäin viemiseksi.
Ihmisen ja apinan välille on tehty runsaasti omia luomuksia. Se tutkijaryhmä, jonka löytö tulee hyväksytyksi, saa kunniaa, mainetta ja rahaa. Asiantuntijat tietävät, että kun tutkijoilta loppuu taloudellinen tuki, he tekevät heti merkittävän löydön, joka takaa rahavirran jatkumisen.
Tästä on hyvänä esimerkkinä pidetty mm. Leakeyn perhettä, jossa jo toisessa polvessa tehdään rahaa ja kunniaa ihmisen esihistoriallisilla löydöillä.
Tunnetuimmat väitteet "apinaihmisistä" on yhdistetty. Asiantuntijoiden näkemykset eivät ole yleisesti tiedossa, koska viestimiä hallitsevat kehitysopin kannattajat ja koulukirjat ovat kehitysopin puolestapuhujia. Usein tutkijoiden piirissä on erilaisia koulukuntia, joiden näkemykset eroavat merkittävästi toisistaan.
Vasta aivan viimeaikoina merkittävät tiedemiehet ovat kiistattomasti todenneet kehitysopin kestämättömyyden varsinaisessa tieteelisessä tarkastelussa.
Mihin siis tavallinen lukija voisi uskoa, kun tutkijatkin asioiden oikeellisuudesta kiistelevät?
"Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion." Sananl.12:19.
Nimenomaisesti kaikki lajit ovat samalla viivalla kuten sanoit.
Siksi piti tehdä Eeva, miehelle avuksi. Väinämöiselle kävi niin että hänen piti syntyä Sotkan munasta. Eiks sovita, että nämä muinais tarinat ovat ihmiste vilkaan mielikuvituksen tuotetta, Vai kuinka? Kun uskonta alkaa tarujen voimalla, Niin onko se luotettava. Uskonnoissa
on kyllä hyviä neuvoja, Mutta mytologia pitäisi
karsia pois, Onhan ihmisillä nykyään omaakin
järkeä; ettei tarvitse olla tekojärjen ohjattavissa! Yleensä monet asiat pystytään
ymmärtämään järjellisesti, Jeesus osasi Hypnoosin
taidon, Jolla hän sai ihmiset lumoihinsa? Eikö
asia ollutkin niin, Onhan joukko hypnoosi vieläkin toimivassa muodossa.
Ystävyydellä Aramis ::
niin mitenkäs mahtaa olla, että ihminen polveutunut apinasta?
Jospa koko juttu onkin mennyt päinvastoin, apina polveutunut ihmisestä. Lienee yhtä mahdollista, ainakin periaatteessa.
Jopa ilmeistä. Yritettäessä kokeellisesti vahvistaa darvinismi uskoon kuuluvaa kehitysuskoteoriaa saatiin tulokseksi, että ihminen kehittyy apinan kautta vähitellen pahkasian kaltaiseksi otukseksi.
Tietääkseni nykyisin on kokonaan luovuttu kokeellisista tutkimuksista kehitysopin kokeellisesta todistamisesta. Minusta kokeita pitäisi kuitenkin jatkaa. Olisi mielenkiintoista tietää koska ihmiskunnalla on kokonaisuudessaan mahdollisuus saavuttaa pahkasika.
Saksalainen luonnontutkija Max Plank totesi vuonna 1962, että "tieteellinen totuus" saadaan hyväksytyksi sillä, että uusi sukupolvi opetetaan hyväksymään se. 1960-luvulla Suomessa koulukirjoihin alkoi tulla kehitysoppia tukevaa kirjoittelua.
Nykyisin sitä pakko-opetetaan muun uskonnon tavoin kouluissa eri aineiden yhteydessä. Kehitysoppi tuodaan opiskelijoiden uskottavaksi ilman vaihtoehtoja tieteellisenä totuutena.
V. 1997 luokattoman lukion biologian oppikirja (Elämä/WSOY/1997) vakuuttaa elämän kehitys-lukuosan alkupuheessa: "Uusien fossiililöytöjen perusteella ja modernin tekniikan avulla tietomme eliökunnan muinaisuudesta ja sen monista vaiheista ovat täydentyneet nopeasti...
Siihen on liittynyt lajien välinen kamppailu, eloonjäämisten ja sukupuuttoon sammumisen kiehtova draama. Miljardeja vuosia jatkuneessa elämän historiassa ihmisen muutaman miljoonan vuoden mittainen kehitys on lyhyt kuin salaman välähdys..."
Monisivuisen, tieteellisen tuntuisen ja hyvin kuvitetun osan jälkeen tullaan kohtaan "Ihmisen evoluutio". Kirjan tekijä antaa lukijalle sen kuvan, että nykyään ihmisen kehityskaari on tieteen menetelmin ja runsain fossiilitodistein varmistettu. Seuraavat vakuuttelut antavat asiasta selkeän kuvan:
"Monen mielestä kiinnostavin evoluutiokysymys kuuluu: millä tavalla me ihmiset olemme kehittyneet, missä ja milloin? Vielä 1900-luvun puolivälissä kysymyksiin oli vaikea vastata, mutta ei enää. Tiedämme ihmisen kehityksestä jo paljon enemmän kuin useimmista muista nisäkkäistä. Tämä johtuu uusista löydöistä sekä tutkimus- ja iänmääritysmenetelmien kehittymisestä...
Polveudumme simpanssien kanssa yhteisestä kantamuodosta, joka eli Afrikassa todennäköisesti 6-7 miljoonaa vuotta sitten... Ihmisen esi-isien ja muinaisten sukulaisten fossiileja on löydetty vähitellen lisää eri puolilta Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa.
Kaikkiaan tällaisia jäännöksiä on saatu esiin useita tuhansia, ja uusia löytyy joka vuosi lisää. Fossiililöytöjen suuren määrän, DNA-tutkimusten ja luotettavien radioaktiivisten iänmääritysmenetelmien perusteella ihmisen kehityksestä on jo nyt pystytty rakentamaan varsin selkeä yleiskuva.... joistakin käteväihmisistä kehittyi noin 1,5 miljoonaa vuotta sitten pystyihminen (Homo erectus).
Tätä menestyksekkäästi laajalla alueella maapallolla elänyttä ihmislajia pidetään yleensä nykyihmisen välittömänä edeltäjänä."
"Runsaiden löytöjen ansioista tutkijat ovat pystyneet päättelemään varsin tarkasti, millaisia 20 miljoonaa vuotta sitten eläneet proconsulit olivat... Ne liikkuivat neljällä jalalla, mutta niillä ei ollut häntää."
Oppikirjat, lehtiartikkelit ja TV-ohjelmat antavat tunnetusti sen kuvan, että puuttuvat renkaat eri lajien välille on löydetty ja runsaat fossiililöydöt vakuuttavasti todistavat, että ihmisen esi-isät ovat apinaihmisiä miljoonien vuosien takaa.
Toisaalta vakavasti alaansa paneutuvat tutkijat ovat toivoneet, että kehitysoppia ei lainkaan opetettaisi kouluissa. Tässä on selvästi ristiriitainen tilanne. Miksi totuutta ei tutkijoiden mielestä saisi sanoa opiskelijoille? Vai onko tieteellinen totuus toisenlainen?
Tutkijat myöntävät, että mm. Amerikan Luonnontieteellisessä museossa ihmisen kehitystä kuvaava sukupuu on rakennettu ilman fossiilitodisteita. Se perustuu pelkkiin olettamuksiin ja mielikuvitukseen. Tri David Pilbeam kirjoitti Human Nature-lehteen tunnustuksen, että nykyisin vahvoina pidetyt näkemykset ihmisen kehityksestä perustuvat todellisuudessa oletettuihin muutoksiin, eivät todellisiin näyttöihin.
Tulkinnat tehdään siten, että ne tukevat kehitysoppia. Tunnettu ihmishistorian tutkija tri Richard Leakey tunnusti Walter Cronkiten Universe-ohjelmassa: "jos hän tekisi ihmisen kehityspuun, tekisi hän vain kysymysmerkin." Tri Willian R. Fix kirjoitti kirjan "The Bone Peddlers", jossa hän osoittaa, että kaikki todisteet, joita on esitetty ihmisen ja apinan samasta taustasta ovat todellisuudessa vain mielikuvitusta.
Oppikirjojen antamat tiedot ihmisen kehityksestä ja alan tutkijoiden piiristä tulleet tunnustukset ovat todella ristiriidassa keskenään. Mitä sanovat asiasta koulukirjojen ilmoittamat runsaat fossiilitodisteet?
Oppikirjojen mukaan ihmisapinoita muistuttavia eläimiä eli maapallolla jo 20 miljoonaa vuotta sitten ja pystyssä käveleviä esi-isiämme 2-3 miljoonaa vuotta sitten. Jos laskemme yhden kävelevän esi-isämme keski-iäksi esim. 30 vuotta, on maapallolla elänyt 100.000 sukupolvea.
Jos kunkin sukupolven määrä olisi ollut vakio, esim. 10 miljoonaa, on eläneiden esi-isiemme määrä ollut yhteensä 10.000.000.000.000 "henkilöä, eli 1013. Näin suuresta määrästä on maankuoreen jäänyt varmasti runsaasti todisteita - näin voidaan olettaa. Ja tämän kuvan antavat myös oppikirjat ja alan lehdistö.
Lyall Watson kirjoittaa Science Digest -lehdessä: "Fossiilit, joita esitetään ihmisen "kehityspuussa" ovat niin niukat, että niitä on vähemmän kuin niiden tutkijoita. Merkittävä tosiasia on, että fyysiset todisteet, joita meillä on ihmisen menneisyydestä voidaan sijoittaa tilaa säästämättä yksinkertaiseen ruumisarkkuun."
John Reader kirjoittaa New Scientist-lehdessä: "Koko käytössämme oleva ihmisolentoa koskeva fossiiliaineisto mahtuisi biljardipöydälle..."
Professori, tri Wilbert Rusch on tutkinut ihmisfossiileja vuosien ajan. Hänen yhteenvetonsa asiasta on: "Aina kun on löydetty ihmiseen liittyvä fossiili, esiintyvät sen rinnalla samanaikaisesti myös ns. oletetut ihmisen kehityksen esiasteet.
Näin ihmisen kehittyminen on enemmän kuin kyseenalaista eikä mitään todisteita kehityksestä ole löytynyt. Sitävastoin selvä rinnakkaisilmiö on, että ihmisen kehitysketju puuttuu niin pitkälle kuin fossiilirekisterissä mennäänkin."
Monet asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikki esille tuodut ihmiseen liittyvät kivettyneet osat (hampaat, pääkopat, luuston muut osat jne.) ovat hautautuneet maaperään ja kivettyneet viimeisen 4.500 vuoden aikana. Ne ovat osa tunnettua ihmisen historiaa - vedenpaisumuksen jälkeiseltä kaudelta.
Lopputulokseksi jää tyhjä pöytä. Ei lainkaan fossiilitodisteita ihmisen kehittymisen tueksi. Kysymyksessä on todellinen ristiriita. Koulukirjoissa ja yleisölehdissä annetaan kuva todisteiden suuresta määrästä ("jäännöksiä on saatu esiin useita tuhansia, ja uusia löytyy joka vuosi lisää"), mutta alan tiedemiehet ilmoittavat että ihmisfossiileja ei ole käytettävissä. Missä on oikea, uskottava tieto?
Leakeyn perheen kaivauksilta D.Lohansonin keräämistä apinan luuosista muotoiltiin kuuluisaksi tullut "LUCY". Sen väitettiin olevan ihmisen alkumuoto. Tutkijat kuitenkin totesivat sen olevan nimensä "Australopithecus"(etelän apina) mukaan oikea apina, ei ihmisen kehitysvaihe.
Koulukirjoissa oppilaille annetaan se kuva, että Lycy on tieteellisesti todettu ihmisen kantamuoto, joka eli yli 3 miljoonaa vuotta sitten. Kuva vertailee nykyihmistä Lucyyn..
Kun kaikki fossiiliaineisto otetaan mukaan, koostuu sen sisältö seuraavasti:
95 % on matalan veden eliöstöä (koralleja, kuoriaiseläimiä, simpukoita, kotiloita, niveljalkaisia jne).
4,75% leväkasvillisuutta, kasveja ja planktonia jne (pääosa kivihiilen alkuperästä)
0,25% selkärankaisia (kalat, matelijat, sammakkoeläimet, linnut ja nisäkkäät)
Nisäkkäiden osuus koko määrästä on vain 0,0025%. Määrällisesti esim. eri kokoisten sauruseläinten luurankoja on n. 2.000. Useimpien lajien fossiilitodisteena on vain yksi luu, hammas tai nivel.
Löydetyistä luuosista tehdään runsaasti jäljennöksiä. Ne toimitetaan eri puolille maailmaa esim. museoiden käyttöön. Tämä antaa ihmisille kuvan siitä, että fossiililöytöjä on tehty runsaasti.
Kerrostuneet maalajit, joista fossiiliesiintymiä löydetään, ovat syntyneet veden liikkeiden seurauksena. Tutkijat ovat hyväksyneet teorian tulvailmiöstä. Tämä koko maailmaa kohdannut hävitys hautasi alleen ensimmäisenä matalan veden eliöstön.
Ne eläimet, jotka pääsivät tulvaa pakoon löytyvät kerrosten ylemmistä osista. Aivan pintakerroksiin joutuneet eliöt tuhoutuivat verrattain nopeasti, koska löysän kerroksen läpi pääsi pilaantumista edistävä hapekas vesi ja muut syövyttävät aineet. Veden varaan joutuneet eläimet turposivat ja kelluivat pinnalla kunnes hajosivat tai joutuivat vesieläinten ravinnoksi.
Kaikki orgaaniset aineet, jotka joko kivettyivät tai tislaantuivat öljyksi tulvan vyöryttämien maamassojen ja tuliperäisten purkausten kuumuudessa ja puristuksessa olivat elossa maan pinnalla yhtä aikaa. Fossiiliaineisto on siis otos eliöstöstä, joka eli ja kasvoi maapallolla erittäin otollisissa olosuhteissa ennen vedenpaisumusta. Tähän tulokseen ovat tulleet yhä useammat alan tutkijat.
Fossiililöytöjen mukaan ihmisestä ei jäänyt mitään jäljelle. Myös hänen kulttuurinsa jäljet tuhoutuivat. Tähän täydelliseen tuhoon löydämme selityksen tulvan syystä:
"Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmi set maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ´Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni." 1.Moos: 6-7.
Opiskelijoille ja tavallisille kansalaisille annetaan fossiileista ja niiden määrästä totuuden vastainen tieto. Kysymyksessä on tahallinen ja uskomattoman räikeä tavoite saada ihmiset vääristetyn tiedon ja valheiden avulla ateistisen uskonnon valtapiiriin.
Mitä nuorempana tähän kahleeseen ihminen saadaan, sitä varmemmin hän tekee työtä tämän jumalattoman maailman hyväksi, mutta tietämättään omaksi tuhokseen.
Olipa hyvä, että tuli puheeksi. Minusta näyttää vahvasti ihmisen kehitysopin johtavan aluksi apinaan - pahkasikaan, mitä sen jälkeen? Odotan hartaana darvinisti uskovien vastausta.;)
Erityisesti pelkään kutsua Harvardin yliopistoon luennoimaan aiheesta. Olen jo raihnainen mies ja kammoksun pitkiä lentoja.
Tukevasti istumaan päästyäni puhun kyllä leukavia aivan entiseen tapaani.
Häiritseeköhän lukijoitani tällaiset lyhyet katkelmat. Olisiko parempi kirjoittaa vaikkapa tuhat sivua kerralla, jonka lukijat voisivat tulostaa ja tallentaa helposti omalle koneelleen?
>>Mihin siis tavallinen lukija voisi uskoa, kun tutkijatkin asioiden oikeellisuudesta kiistelevät?
kun kerran luvattiin.
>>A) Evoluutiopohjainen oppi kaiken itsestään kehittymisestä miljoonien vuosien aikana. Aika ja materia sai alkunsa alkuräjähdyksestä 12-20 miljardia vuotta sitten. Syntynyt aine on edelleen kehittynyt sattuman, mutaatioiden ja luonnonvalinnan (kilpailuttamisen) kautta.
totesimme erään viisaan kirjoittajan kanssa ihmisen voivan darwinismiuskon mukaan voivan kehittyä vaikka pahkasiaksi.
Muutoin on käsittämätöntä, että maassamme jossa pitäisi olla uskonvapaus darwinismiuskon opetuksesta ei voi kieltäytyä.
Tarkastellaampa hieman darwinismiuskon mukaista lintujen kehitystä.
Peruskoulu opetuksemme siis perustuu uskonvaraiseen darvinismiin. Steiner koulut tekevät tässä positiivisen poikkeuksen jossa opetus on monipuolisempaa virikkeellisempää ja näköaloja avartavampaa.
Vähän myöhemmin kuin itse olen aloittanut silloisen kansakoulun, 50 vuotta sitten Suomeksi julkaistussa "Elämän ihmeet" nimisessä kirjassa ylistetään liitukiven sisältä Baijerin alueelta v. 1861 löydettyä linnun fossiilia liskon ja linnun väliseksi puuttuvaksi renkaaksi.
Tämän harakan kokoisen linnun kivettyneet jäännökset olivat niin hyviä, että "yksinpä sulkien yksityiskohtainen rakenne on nähtävänä". Kehitysopin mukaan linnut ja nisäkkäät olivat kehittyneet matelijoista, jotka olivat kehittyneet vesieläimistä jne. Tarinan mukaan linnut polveutuivat lähinnä pienikokoisista hyppyliskoista.
Ei siis ihme, että liitukiven sisältä löydettyjä lintufossiileja alettiin kutsua liskolinnuiksi (Archaeopteryx). Kehitysopin edustajat ilmoittavat, että liskolinnut olivat eläneet jurakaudella n. 180-150 miljoonaa vuotta sitten. Sillä oli mateliamaisia piirteitä mm. pitkä häntä, siiven taipeissa kolme kynnellistä "sormea" ja hampaalliset leuat mutta sulkapeite kuten nykyisillä linnuilla.
Tällä ilmoituksella haluttiin vahvistaa kehitysopin mukaista uskomusta, että linnut ovat ilmaelämään mukautuneita matelijoita.
Jo ensimmäisten löydösten jälkeen alkoi kilpailu siitä, kuka voisi kehittää parhaan kehitysopin mukaisen tarinan siitä, miten lisko muuttuu linnuksi. Tarinan tuli olla uskottavan tuntuinen. Olihan kysymyksessä täydellinen muodon ja toimintojen muutos, joka koski mm. seuraavia asioita:
luusto muuttui ontoksi,
sydän muuttui nelilokeroiseksi, tunnetusti tehokkaimmaksi verenkiertojärjestelmäksi
hapenottojärjestelmä muuttui keuhkojen ja ilmapussien yhteisjärjestelmäksi,
veren koostumus ja lihasten toiminta muuttuivat,
tukirakennelma muuttui täydellisesti sekä toimintansa että rakenteensa puolesta,
aistit muuttuivat sekä rakenteensa että toimintatapansa osalta,
ruumiin lämmönsäätöjärjestelmä muuttui vaihtolämpöisestä tasalämpöiseksi,
liikkumistavat muuttuivat ja laajenivat käsittämään maan ja veden lisäksi myös ilman,
saalistustavat, muuttovaistot ja viestitystavat muuttuivat ja
ulkomuodon lisäksi ihopinnan suomut muuttuivat suliksi ja höyheniksi.
Sulka ja höyhen ovat rakenteellisia ihmeitä. Suurennokset osoittavat jokaisen höytyliistakkeen olevan kuin pienoishöyhen. Höytysäteissä on pienet, koukkumaiset väkäset, jotka kiinnittyvät seuraavaan höytyliistakkeen alarivin väkäsettömiin höytysäteisiin. Jos nämä irtoavat toisistaan voi lintu puristaa ne jälleen yhteen nokallaan. Sulan runkona on ontto "kynä", joka jatkuu lujarakenteisena ruotona.
Sen molemmilla puolilla kasvaa höyty. Lentävillä linnuilla sulan muoto on epäsymmetrinen. Rakenne on hyvin kevyt ja kestävä. Tiedemiesten laskelmien mukaan sulka ei voi olla kehityksen tulos.
Nykyiset linnut poikkeavat kokonsa ja näkönsä puolesta suuresti toisistaan. Pienimmät ovat peukalon pään kokoisia kolibri-lintuja ja suurimmat siipien väliltään yli 2 metrisiä albatrossi-merilintuja. Noin 8.600 erilaista lintulajia on edelleen elossa.
Jotkut lajeista ovat lentokyvyttömiä, jotkut elävät pääasiassa vesielämää. Kaikki ovat kehitysopin mukaan kehittyneet samasta liskotyypistä.
Muutosvaatimus liskosta linnuksi osoittautui niin vaikeaksi ja monimutkaiseksi tehtäväksi, että kehitysopin edustajat päättivät keskittyä tarinoissaan pääasiassa lentotaidon kehittymisen kuvaamiseen. Seuraavat tarinat ovat kaikki vielä voimassa. Ne ovat tieteellisen totuuden nimissä mm. tämän päivän oppikirjoissa ja tieteellisissä julkaisuissa kuvaamassa liskon muuttumista linnuksi:
Biologian oppikirjoissa annetaan oppilaille mielikuva, että liskolintu on todiste evoluutiosta. Luokattoman lukion Biologia/WSOY 1997 todistaa: "Keski-Euroopasta on löydetty kuusi täydellistä liskolintufossiilia. Tämä jurakaudella elänyt siivekäs, mutta myös hampaallinen ja hännällinen eläin oli sulkien peittämä. Se oli todellinen matelijoiden ja lintujen välimuoto."
Otavan v.1996 kustantama Koulun Biologia väittää: "Kuuluisin välimuoto on liskolintu. Sillä oli selviä matelijoiden piirteitä, mm. hampaat ja häntä."
Aluksi lintujen kantamuoto oli nopeasti kahdella jalalla juokseva maapeto, jonka eturaajojen suomujen koko alkoi kasvaa ja rispaantua. Suomujen kasvaessa tarpeeksi suuriksi niitä saattoi käyttää kärpäslätkän tavoin pienten hyönteisten pyydystämiseen. Ne yksilöt, joille näitä kasvaneita suomuja ei ilmestynyt, kuolivat kilpailussa nälkään ja elämään jääneet saivat enemmän jälkeläisiä.
Suomujen koon edelleen valintapaineen vuoksi kasvaessa ne vähitellen alkoivat muistuttaa sulkia. Näihin aikoihin lisko siirtyi kiipeilemään puihin koukkuisten kynsiensä avulla. Alussa tämä otus hypähteli puusta alas. Ne, jotka säilyivät hengissä tästä satoja tuhansia vuosia kestäneestä hyppyleikistä, saivat taas runsaasti jälkeläisiä, joiden joukossa oli yhä enemmän hyviä hyppääjiä.
Osa näistä onnistui liitämään puusta toiseen. Tästä oli selvästi valintaetua muihin verrattuna. Muut kuolivat sukupuuttoon ja liitelevät saivat jälleen runsaasti jälkeläisiä. Osa niistä oppi hyppimällä liitelemään. Tästä oli hyötyä hyönteisten kiinniotossa. Siksi muut taas kuolivat sukupuuttoon. Näin hypähdys hypähdykseltä tarina jatkuu aina nykyisiin huippulentäjiin asti.
Kilpailevan tarinan kehitti Roger Lewin v. 1983. Hänen laskelmiensa mukaan liskot saattoivat kiivetä korkeille paikoille ja hyppiä sieltä alas. Aikansa hypeltyään joillekin niistä sattumalta ilmestyi siivet, jotka alussa muistuttivat mahdollisesti laskuvarjon tapaista kalvomuodostumaa. Ne liskoista, jotka eivät saaneet liitimiä, kuolivat sukupuuttoon tai hyppyjen aiheuttamiin vaurioihin.
Oppikirjojen ja "tieteisteosten" välityksellä on lukijat saatu uskomaan, että fossiilien joukosta on löytynyt todisteita eläimen asteittaisesta kehittymisestä lajista toiseen. Taiteilijoille on annettu tehtäväksi kuvittaa näitä muutosvaiheita.
Liskon muuttuminen linnuksi miljoonien vuosien aikana kuvataan mm. piirroskuvilla: Liskon suomut alkavat kasvaa. Kovassa vauhdissa suurentuneista suomuista oli hyötyä koska lisko pysyi ilmavirrassa paremmin pystyssä "liitimien avulla". Suomujen yhä kasvaessa (muutaman miljoonan vuoden kuluttua) siiven alkuja saattoi käyttää kärpäslätkän tavoin.
Tästä oli hyötyä. Suomujen suuretessa suliksi huomasi lisko eräänä päivänä osaavansa lentää. Oli kehittynyt lentävä lisko eli lintu. Kuvatun kaltaisia piirroksia on mm. kirjoissa: Evoluutio/Otava 1986 ja Darwin's Enigma/L.D. Sunderland. Lukijoille ei koskaan kerrota, että sekä tarina, että piirrokset ovat pelkkää mielikuvitusta, vailla tieteellistä pohjaa.
Yhtään välimuotoa ei liskon ja linnun välille ole koskaan löytynyt.
Kolmas tarina kertoo, että linnun äkkinäinen ilmestyminen oli seurausta sattuman kautta mutatoituneesta sikiämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun lisko muni munan ja antoi sen auringon lämmön haudottavaksi, ilmestyi munasta sattumalta lentävä lisko.
Naapuripesässä sattui samanlainen vahinko, mutta sattumalta siellä munasta ilmestyi vastakkaista sukupuolta oleva lentävä lisko. Nämä menivät yhteen ja nämä yhdessä siittivät nykyisten lintujen tapaisia välimuotoja.
Näitä kaikkia tarinoita viisaat kehitysopin tutkijat pitävät vakavasti otettavina "tieteellisinä teorioina" _ tapahtumakuluiltaan todennäköisinä. Näin he ainakin väittävät. Jotenkin lentotaidon on täytynyt liskoille kehittyä.
Tunnettu kehitysopin puolestapuhuja Richard Dawkins tuo tämän hyvin esille kirjassaan. Hän sanoo: "Lintujen siivet, silmät, nokka ja pesimisvaistot antavat vahvan mielikuvan, että niiden takana täytyy olla jokin tarkoituksenmukainen suunnitelma.
Nykyisin tiedämme hyvin, että näiden ominaisuuksien syntymiseen riittää jo Darwinin ehdottama luonnonvalinta." Jokin
edellämainituista olisi siis "kehitystieteellisesti hyvä kehityslinja." Yhtään todistetta ei näistä miljoonista välimuodoista ole 150 etsintävuoden aikana kuitenkaan löytynyt. Etsintä jatkuu kiivaana.
Kun liskolintua mainostetaan kehityksen välimuodoksi jätetään mm. seuraavat asiat kertomatta:
- Monilla linnuilla on ollut hampaat eivätkä ne silti ole olleet kehitysvaiheita. Hampaiden olemassaolo ei ole alkukantaisuuden merkki, vaan ne liittyvät tarkoituksellisesti elintapoihin. Onhan ihmiselläkin hampaat eikä häntä voida pitää nokkaeläintä alempana kehitysvaiheena.
- Monilla nykylinnuilla on kynnet siipien päissä. Esimerkkeinä Turako Afrikassa, Hoatz Etelä-Amerikassa ja meidänkin ilmastossamme viihtyvä tarhastrutsi.
- Joillakin nykylinnuilla on enemmän selkänikamia kuin mitä "liskolinnulla" oli. Mm. joutsenella on pyrstöluusto ja höyhenkuviot hyvin samanlaiset kuin mainitulla liskolinnulla. Koirallakin on pitkä häntä, joka muistuttaa matelijan loppuosaa, mutta se ei tee siitä matelijaa.
- Liskolinnulla oli matala rintalasta kuten nykylinnuilla. Ja sulat ovat samat kuin lentävillä linnuilla tänään. Samoin luut ovat olleet ontot _ eivät täyteläiset kuten on väitetty. Tunnettu lintufossiilien tuntija tri Ostrom Yalen yliopistosta sanoo, että ei ole epäilystäkään siitä etteikö Archaeopteryx (liskolintu) olisi ollut nykyisten lintujen kaltainen.
- Vuonna 1977 geologi James A. Jensen löysi Morrisonin kerrostumista Coloradossa alemmasta Jurassic -tasosta nykylinnun fossiilin. Tämä on kehitysopin mukaan n. 60 miljoonaa vuotta vanhempi kerrostuma kuin se, mistä liskolinnut on löydetty. Tästä löydöstä tehtiin raportti 24.9.1977 Science News-lehdessä. Pelkästään tämä löytö kumoaa väitteen, että liskolinnut olisivat liskojen ja lintujen välinen kehityksen puuttuva rengas. Mutta tätä tietoa ei julkisteta tai haluta ottaa huomioon.
Tri Ostrom sepitti siipiään "kärpäslätkinä" käyttävän liskon tarinan 1979. Vuonna 1983 hän joutui perumaan tarinansa ja totesi silloin, että liskolintua ei voida pitää välimuotona, vaan se on lintu siinä missä nykyisin elävätkin. Hän kuitenkin korostaa, että tämä "tieteellisenä lausuntona" esitetty tarina on saanut ihmiset (ja oppikirjojen tekijät) uskomaan, että lintu on kehittynyt liskoista.
Ja sehän oli tarkoituskin. Totuudella ei tässä kehitysopin levityksessä ole mitään sijaa. Kirjoihin painettu "tieteellisen tuntuinen" valhe vaikuttaa monen ihmisen maailmankuvan muotoutumiseen. Ja tämähän onkin kehitysopin taustalla oleva tavoite.
Kirkhakkisista kertovaa darwinismiuskoon perustuvia selvityksiä ei minun silmiini ole osunut. Jättävätkö darwinistitkin Kirkhakkisen luomiskertomuksen varaan?
"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt, hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" Job 12: 7-10.
kun et kommentoinut mitenkään itse kirjoitustani, vaan vastasit tuolla kreationistien teksteillä, kysynkin nyt, pidätkö evoluutiota konaisuutena vain valheena?
Etkö usko, että solussa oleva geeni siirtää informaatiota, tai uskotko koko geenien olemassa oloon?
Ajattelin, että pysyisin ensin soluissa tuossa evoluutio keskustelussa, koska se on kuitenkin elämän eräs tärkein vaihe ja ehkä ymmärrettävissäkin?
Minusta esimerkiksi sinilevän syntyminen on aika kuvavaa elämän synnystä, sillä siinä tarvitaan oikeita olosuhteita = meri, ravinteita, eli molekyylejä = ainetta, ja energiaa, eli Auringon valoa.
Myö homeen ilmestyminen, vaikkei sama asia ihan olekkaan, kuvaa hyvin miten olosuhteet saavat elollisen muodostumaan ihmeenkin nopeasti.
>>Ei siis ihme, että liitukiven sisältä löydettyjä lintufossiileja alettiin kutsua liskolinnuiksi (Archaeopteryx). Kehitysopin edustajat ilmoittavat, että liskolinnut olivat eläneet jurakaudella n. 180-150 miljoonaa vuotta sitten. Sillä oli mateliamaisia piirteitä mm. pitkä häntä, siiven taipeissa kolme kynnellistä "sormea" ja hampaalliset leuat mutta sulkapeite kuten nykyisillä linnuilla.
...nyt tiedetään(?!?) blondi-ajatuskykyisiä suolletun maailman turuille ja toreille,mutta pitääkö sitä ajatuksiensa kirjon 8bit tasoa niin kovasti hehkuttaa,kun olisi myös esim. 16bit tai jopa 32bit tarjolla,jos vain tuo `rautapuoli´ olisi kunnossa,kö ?!?
lol
;-)
vaikuttaa lähinnä laskenta nopeuteen. Meikäläinen on ehtinyt laskeskella jo vähän pitempään.
Keskuskoneessani trendi on yhä automaattisesti aleneva. Hyvä jos enää on käytössäni yhtäkään kokonaista bittiä,kö?!? ÄO kyllä on 14 pinnasa.
lol
;D