EU:n virkamiehet kuluttavat aikaansa ja meidän rahojamme jatkuvaan valehteluun talouden vakaudesta. Kansa kyllä tuntee nahoissaan tämän kalliiksi tulevan propagandan seuraukset. Maksetuilla verorahoilla ei saa enää juuri mitään vastiketta. Vielä 90-luvun alussa asia oli toisin,vaikka Suomessa oli syvä lama EU-sopeutuksen seurauksena.
Kun kymmenen vuotta sitten huomautimme EU-talouden epävakaudesta,niin heti tuli kylään Suomen Pankin agitaattori valehtelemaan toista suu vaahdossa. Tosiseikat suorastaan murskaavat virkaheittojen puheet. Nyt kaikki tietävät asioiden laidan. On merkillistä että EU:ta voi johtaa samat tyypit jotka ovat tehneet elämästämme helvetin. Vain diktatuurissa voi toimia valta näin. Demokratiassa syylliset joutuvat korvaamaan vahingot. Nyt ne päinvastoin lisäävät velkoja ja ongelmia.
Me suomalaiset emme tarvitse EVAn kaltaisia järjestöjä puolustamaan EU:n toimia valegallupeilla. Tiedämme toki todellisen tilanteen jossa EU-jäsenyydellä on vain kymmenen kannattajaa Suomessa.Valta on pakko saada suomalaisille. Vain niin voidaan elämämme turvata.
EU-talous on epävakaa
Syy selvä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847