Kuollut mies tuli taloon.

ihmettelen.

Täällä palstalla on kuollut mies tullut taloon ja luulee elävänsä.

Mutta Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle vain saamalla elämän Itse Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Joka ei tunnusta Jeesusta Herrakseen, niin hän on kuollut, kuollut hengellisesti, kuollut elämälle, kuollut toivolle, kuollut rakkaudelle, kuollut sille, jota on Jumalan valtakunta täällä ajassa.

Siksi kuollut eivoi edustaa Jumalan valtakunnan asoita Herran pöydässä, ei hengellisellä palstalla, koska on ulkoistanut itsensä elämästä.

Miksi kuunnella kuollutta? Ei elämää etsitä kuolleitten joukosta.

18

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuolleen kertomus.

      Kuollut sopertaa huulillaan, että raamatun sana on satua, paimentolaisten juutalaisten tarua. Kuollut ei näe Pyhän Hengen työtä Sanassa, eikä kuuntele eläväksi tekevän Hengen sanomaa, kutsua tulla elämään sisälle, että pääsisi kuoleman kahleesta.

    • sellistä tullut todi

      Kuollut on hengellisesti kuolleen vankilan kahleessa. Hengellisesti kuollut.
      Baptistien kokouksessa entinen vanki todisti, kuinka hän sellissään kuuli Jumalan sanan ja kutsun, mutta kieltäytyi, koska luuli sellissään elävän vapaudessa.

      Tällainen on kuollut ihminen, hän haluaa jäädä vankeuteensa, kuolemansa tilaan.


      Vailla elämää, vailla elämänsisältöä, edustamaan kuoleman valtakuntaa, toisten kuolleitten joukkoon.

    • vanha minä ristiinna

      Syntinsä takia hengellisesti kuollut ihminen, voi vain vastata elämänkutsuun, tekemällä parannuksen, todellisen mielenmuutoksen.
      Parannuksen kautta tapahtuva mielenmuutos, se on Pyhän Hengen työ.
      Siinä parannuksen tehnyt todella kuolee, kuolemalle, ts. kuoleman ota, ei ole häneen voipa, koska parannus muuttaa elämän Kristukseen.
      Näin hän tulee Kristuksen kuolemaan annetuksi, että pääsee elämään uutta elämää.
      Ja samalla tavalla, kuin Kristus herätettiin Isän kirkkauden voimalla kerran, niin myös yhtäläisessä elämässä, tullaan parannuksen tehnyt herättämään iankaikkiseen elämään ja nousemaan kuolleista.
      Nyt esimakuna, kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoitus, sitten siihen synnittömään maahan, johon nyt synteihinsä kuolleella ei ole asiaa.

      syystä, koska

      hänen oman halunsa ja tahtonsa, sekä elämäntyylinsä takia, jossa vanha minä ei ole ristiinnaulittu, vaan on jäänyt synnin orjaksi.

    • Hei


      Matt 7:1; Jaak 2:8-13, San 24:16.

      Ihmisiä on aina valmiina ottamaan Jumalan paikan.

      Pyhän Hengen/ Jumalan tehtäviin kuuluu ihmisen kasvatus, nuhtelu, lohdutus, tuomarointi, yms. kaikki ko.

      Kukaan ihminen ei tiedä mitä toisen mielessä liikkuu, eikä Jumala juorua asiattomillekaan kenenkään ikuisia kohtaloita etukäteen.

      Maa kantaa päällään niitäkin jotka luulevat itseään esimiesasemiin suhteessa toiseen ihmiseen ilman työsopimuksia ja molemminpuolista vuorovaikutusta asioiden hoidossa ja ilman rahaliikennettä pankkitilille.
      Hallinnollisen tason vastuunkantajina voi toimia demokratian äänestyslapuilla saadulla legitimiteetillä, ja itsenäistä valtaa on sitten ryhmäpäätöksien äänestyslappu. Mitään ei tarvitse tietää, riittää kun saa ääniä ja henkilökohtaista leadership esimiestason paikkoja ne eivät ole nekään.
      Maa on kantanut niitäkin päällään jotka luulevat itseään tuomareiksi tai lakimiehiksi ilman oikeustieteen kandidaatin tutkintoa ja virkamiespaikkaa.
      Virkamiespaikat perustuvat taas sitten tiedollisuuteen joissa on tarkat pätevyysvaatimukset, tarkasti määrätyt valtaoikeudet ja tilivelvollisuus on aina olemassa sekin, tarkka valvonta tekemisistään.

      Montaa sorttia ja -luuloa maa päällään kantaa. Niitäkin jotka arvioivat toisen ikuista kohtaloa.

      Kristillisyys perustuu kokonaan rakkauteen. On niitäkin jotka luulevat että hengellinen yhteisö on yhteisö jossa ihmisellä ei tarvitse olla ainuttakaan ihmisshdetta, ja jos sellaisia hakee on toiselle vain taakaksi.

      On niitäkin maa kantava aina joilla ei ole mitään halua ajatella lähimmäistensä hätää ja tuhoa, Matt 28:18-20, lompsa ei aukene edes toisen nälälle ja väittää olevansa kristitty ja jäätelö hyvää kun yksin syö, ei mitään hätää vaikka toinen on menossa kohti helvetin lieskoja, ei hätäpäivää toisen eteen mitään, ei kadonneista lampaista sen kummemmin. Johtajaa johtajan päälle, pappia papin päälle, ja vastaavaa vastaavan päälle opettamassa toisiaan ja tavoittelemassa valta-asemia. Ei mitään hätää.

      Olemattoman vallan tavooittelua, johon ei ole mitään legitimiteettiä.

      Monenlaista sorttia maa päällään kantaa. Eläviä ja kuolleitakin.


      yst. jari

      • Lisäys edelliseen;

        Virkamiespaikoista löytyy aina kaikki tarpeellinen valtaoikeus virkasopimuksesta jonka on allekirjoittanut ja on aina poikkuksetta vakituinen päätyö. Ei koskaan yrittäjän hallinnassa virkamiespaikka. Lakimiehiä toimii tietysti esim. yrittäjinäkin mm. asianajajina.

        Arvonimet eivät valtuuta koskaan jokamiesoikeuksia kummempiin asemiin ja valtuuksiin käytännössä. Arvonimiä saa rahalla ja suhteilla ihmisten koristuksia joilla ei mitään minkäänlaista valtaoikeutta/ asemaa koskaan saa.

        Vuokranmaksajilla, eläkeläisillä tai opiskeloijoilla ei mm. ole "esimiehiä."
        Sellaisia ei saa noudutuksi millään konstilla ilman työsopimuksia ja rahaliikennettä jota kutsutaan palkanmaksuksi.

        yst. jari


      • jarlau kirjoitti:

        Lisäys edelliseen;

        Virkamiespaikoista löytyy aina kaikki tarpeellinen valtaoikeus virkasopimuksesta jonka on allekirjoittanut ja on aina poikkuksetta vakituinen päätyö. Ei koskaan yrittäjän hallinnassa virkamiespaikka. Lakimiehiä toimii tietysti esim. yrittäjinäkin mm. asianajajina.

        Arvonimet eivät valtuuta koskaan jokamiesoikeuksia kummempiin asemiin ja valtuuksiin käytännössä. Arvonimiä saa rahalla ja suhteilla ihmisten koristuksia joilla ei mitään minkäänlaista valtaoikeutta/ asemaa koskaan saa.

        Vuokranmaksajilla, eläkeläisillä tai opiskeloijoilla ei mm. ole "esimiehiä."
        Sellaisia ei saa noudutuksi millään konstilla ilman työsopimuksia ja rahaliikennettä jota kutsutaan palkanmaksuksi.

        yst. jari

        Lisäys edelliseen;

        Joskus jossakin papistossakin on luuloa että hengellisissä virkatehtävissä pitäisi olla valtaa ja alamaisia.

        "Alamaisuus" on vanhan kuningaskuntadoktriinin käsite ja sielläkin vanhentunut.

        Jos on olemassa oikeita esimiesasemia, niin alaisuus merkitsee alaistaitoja, mm. orientoitumalla helpoksi yhteistyökumppaniksi ja sitoutumaan yhteisiin organisaation/ ryhmän toiminta-ajatuksen tavoitteisiin visioiden ja tavoitteiden mukaan. Yhteistyöstä on kyse, ei alamaisuudesta koskaan.

        Tuomaria löytyy tuomarin päälle, pappia papin päälle, vastaavaa vastaavan päälle. Moniko sitten ymmärtää oman perustehtävänsä.

        Esimiesasiat ovat siis aina palkkahenkilöstöasioita kirkoissakin.

        Tuomarin paikat virkamiespaikkoja ja mahdolliset yrittäjät sitten heilläkin pitää olla oikeustieteen kandidaatin tutkinto voidakseen suomessa harjoittaa ko duunia suomessa. Virkamiehinä ovat oikeuden puheenjohtajia, eivät autoritaarista valtaa käytä hekään.

        Autoritaarisen vallan luuloa on joskus aina jossakin "esimiehillä" joilla päällimmäinen ajatus on vallankäyttö ja siinä ei sitten asianomaisilta kysellä eikä yhteydessä olla.

        Esimies nimikkeellä voi olla organisaatioissa vastaavia tehtävissä ilman ainuttakaan alaista tai sellaisia suhteita koska ei ole palkanmaksua. Vapaaehtoistyössä on "esimiehiä" ja pitää lähinnä ryömiä toisen edessä pyydellen että voisitko ja viitsisitkö ja haluaisitko tehdä. Hengellisissä viroissa nöyryys, rakkaus, palvelu kasvaa aina virkojen myötä. Mitä suurempi vastuu ja virka sen nöyrempi ja palvelevampi siis toisen edessä.

        Seurakunnallinen demokratia on olemassa. Se on hiljainen käsiäänestys.
        Ei mummojen 24 h/vrk vuoden ympäri alahuulen heilutus jossa ei koskaan työrauhaa valituilla.

        Itse joskus kannoin tehtäväni kaikki 100% vastuulla hengelliset maallikkovirkani Jumalan ja ihmisten edessä ja/tai jätin tehtäväni. Ne kun ovat määräaikaisiakin kaikki demokratian tehtävät. Eivät koskaan toistaiseksi jatkuvia.
        Päämisteri voi joku kaunis aamu ilmoittaa erostaan esim. perhesyistä.
        Kantaa vastuu ja/ tai luopua vastuusta, niin pitää aina tehdä.
        Seurakuntien maallikkovirat ovat määräaikaisia aina kaikki.
        Tällaisissa tehtävissä pelaa ryhmän säännöt. Vapaaehtoistyötä vapaasti jätettävissä ja/tai tehtävissä miten itse kukin lystää.

        Ihmisiä on "muina lampaina" maantieteellisistä ja inhimillisistä syistä aina ollut.
        Joh 10:16. Kaikki eivät aina siinä laumassa just sillä hetkellä precis.

        Jokainen seisoo ja voi kaatua. Joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu.
        Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä tavallisesti.
        Jotkut voivat rasittaa itseään liikaa ja joutua lepäämään, ja uupumuksesta toipuminen on aina yksilöllinen asia, vuosista on aina kysymys. Entiseen ei ole sitten palaamista, mutta toivuttuaan voi uusissa tehtävissä ja asioissa jaksaa.
        Työelämässä on varsin tavallista ja pakollista alan vaihto. Menneeseen missä sairastui tai voi pahoin tulee pakokauhu. Ihminen siten suojautuu automaattisesti. Ihminen voi uupua mihin tahansa mikä aiheuttaa pitkäaikaista rasitusta tarpeeksi pitkään siten että kasautuu eikä lepää niin henkisiä kuin fyysisiä rasituksia, eli jos ei palaudu ennen uutta rasitusta, ei suju kovin pitkään kellään.

        yst. jari


    • Virkamiespaikoista löytyy aina kaikki tarpeellinen valtaoikeus virkasopimuksesta jonka on allekirjoittanut ja on aina poikkuksetta vakituinen päätyö. Ei koskaan yrittäjän hallinnassa virkamiespaikka. Lakimiehiä toimii tietysti esim. yrittäjinäkin mm. asianajajina.

      Arvonimet eivät valtuuta koskaan jokamiesoikeuksia kummempiin asemiin ja valtuuksiin käytännössä. Arvonimiä saa rahalla ja suhteilla ihmisten koristuksia joilla ei mitään minkäänlaista valtaoikeutta/ asemaa koskaan saa.

      Vuokranmaksajilla, eläkeläisillä tai opiskeloijoilla ei mm. ole "esimiehiä."
      Sellaisia ei saa noudutuksi millään konstilla ilman työsopimuksia ja rahaliikennettä jota kutsutaan palkanmaksuksi.


      Joskus jossakin papistossakin on luuloa että hengellisissä virkatehtävissä pitäisi olla valtaa ja alamaisia.

      "Alamaisuus" on vanhan kuningaskuntadoktriinin käsite ja sielläkin vanhentunut.

      Jos on olemassa oikeita esimiesasemia, niin alaisuus merkitsee alaistaitoja, mm. orientoitumalla helpoksi yhteistyökumppaniksi ja sitoutumaan yhteisiin organisaation/ ryhmän toiminta-ajatuksen tavoitteisiin visioiden ja tavoitteiden mukaan. Yhteistyöstä on kyse, ei alamaisuudesta koskaan.

      Tuomaria löytyy tuomarin päälle, pappia papin päälle, vastaavaa vastaavan päälle. Moniko sitten ymmärtää oman perustehtävänsä.

      Esimiesasiat ovat siis aina palkkahenkilöstöasioita kirkoissakin.

      Tuomarin paikat virkamiespaikkoja ja mahdolliset yrittäjät sitten heilläkin pitää olla oikeustieteen kandidaatin tutkinto voidakseen suomessa harjoittaa ko duunia suomessa. Virkamiehinä ovat oikeuden puheenjohtajia, eivät autoritaarista valtaa käytä hekään.

      Autoritaarisen vallan luuloa on joskus aina jossakin "esimiehillä" joilla päällimmäinen ajatus on vallankäyttö ja siinä ei sitten asianomaisilta kysellä eikä yhteydessä olla.

      Esimies nimikkeellä voi olla organisaatioissa vastaavia tehtävissä ilman ainuttakaan alaista tai sellaisia suhteita koska ei ole palkanmaksua. Vapaaehtoistyössä on "esimiehiä" ja pitää lähinnä ryömiä toisen edessä pyydellen että voisitko ja viitsisitkö ja haluaisitko tehdä. Hengellisissä viroissa nöyryys, rakkaus, palvelu kasvaa aina virkojen myötä. Mitä suurempi vastuu ja virka sen nöyrempi ja palvelevampi siis toisen edessä.

      Seurakunnallinen demokratia on olemassa. Se on hiljainen käsiäänestys.
      Ei mummojen 24 h/vrk vuoden ympäri alahuulen heilutus jossa ei koskaan työrauhaa valituilla.

      Itse joskus kannoin tehtäväni kaikki 100% vastuulla hengelliset maallikkovirkani Jumalan ja ihmisten edessä ja/tai jätin tehtäväni. Ne kun ovat määräaikaisiakin kaikki demokratian tehtävät. Eivät koskaan toistaiseksi jatkuvia.
      Päämisteri voi joku kaunis aamu ilmoittaa erostaan esim. perhesyistä.
      Kantaa vastuu ja/ tai luopua vastuusta, niin pitää aina tehdä.
      Seurakuntien maallikkovirat ovat määräaikaisia aina kaikki.
      Tällaisissa tehtävissä pelaa ryhmän säännöt. Vapaaehtoistyötä vapaasti jätettävissä ja/tai tehtävissä miten itse kukin lystää.

      Ihmisiä on "muina lampaina" maantieteellisistä ja inhimillisistä syistä aina ollut.
      Joh 10:16. Kaikki eivät aina siinä laumassa just sillä hetkellä precis.

      Jokainen seisoo ja voi kaatua. Joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu.
      Ylpeys käy aina lankeemuksen edellä tavallisesti.
      Jotkut voivat rasittaa itseään liikaa ja joutua lepäämään, ja uupumuksesta toipuminen on aina yksilöllinen asia, vuosista on aina kysymys. Entiseen ei ole sitten palaamista, mutta toivuttuaan voi uusissa tehtävissä ja asioissa jaksaa.
      Työelämässä on varsin tavallista ja pakollista alan vaihto. Menneeseen missä sairastui tai voi pahoin tulee pakokauhu. Ihminen siten suojautuu automaattisesti. Ihminen voi uupua mihin tahansa mikä aiheuttaa pitkäaikaista rasitusta tarpeeksi pitkään siten että kasautuu eikä lepää niin henkisiä kuin fyysisiä rasituksia, eli jos ei palaudu ennen uutta rasitusta, ei suju kovin pitkään kellään.

      yst. jari

    • Niinpä niin, miksi kuunnelle aloittajaa tässä ketjussa.
      En tiedä mistä johtuu, mutta aika usein tuntuu siltä että pahimmat "tuomitsijat" löytyvät juuri n.s. uskovaisten keskuudesta. Itse eivät osaa keskustella asioista ja eivät sallisi muidenkaan keskustella...

      • ts.

        Eli?


      • apua tarvitseva

        Hei. Miten sait poistettua oman viestisi? Mulla on rekisteröitykin nimimerkki, vaan en löydä mistään mitään nappulaa, jolla oman viestin voi poistaa....


    • Lisäys;

      - Jos aikoo olla esimiesasemassa suhteessa toiseen ihmiseen täytyy olla kyse seuraavanlaisista asioista;

      1. Ryhmän ja yksilöiden toiminnan suuntaaminen yhteisen perustehtävän mukaan koko organisaation/ ryhmän/ ja yksilötavoittein, kehityskeskusteluin.
      Arvot, missiot/visiot/ tavoitteet oltava selkeät tietoisesti molemmille.
      2. Johtamisen osaamisen lisäksi informaatiotaitojen- työhyvinvointi- ja ammattiosaamisen tehtävät ja toimet. Emotionaalisissa asioissa kun ei ole esimiehiä eikä tuomareita vaikka monet niin luulevat.
      3. Rahaliikenne molempien pankkitileille ja työsopimukset.

      Tuollaiset asiat kun toteutuu niin on esimiesasemassa suhteessa toiseen ihmiseen.

      Uskonnollinen alue on kaikkein raadollisin mitä olla saattaa juuri siitä syystä että ihmiset ottavat niin kernaasti Jumalan paikan, siis kaikki Pyhän Hengen tehtävät ja vielä autoritaarisella tavalla ilman mitään vuorovaikutuksia, eikä asiassa unohdeta usein ihmisen henkilökohtaisten ominaisuuksien luulojakaan erektiokykyjä myöten. Usein ei unohdeta ottaa luottohenkilöiksi aivan ulkopuolisia ihmisiäkään.

      Siksi hengellisten yhteisöjen ovet käyvät väärään suuntaan niin paljon. Ei kukaan anna toiselle ihmiselle sitä paikkaa "sydämestä" mikä kuuluu Jumalalle.
      Sitä ei hevin uskoisi miten raadollista ja hankalaa on kynsin hampain hengellisessä elämässä mukana pysyminen. Vastustaja on kuitenkin itse paholainen eikä kukaan ihminen voi olla aina toiselle mieliksi.

      Aito hengellinen kristitty ei salli sydämestään paikkaa liialle arvostelulle suhteessa toiseen ihmiseen. Julkisynti on aina asia joka pitkään jatkuessaan on pakko ottaa esiin jos osallistuu seurakunnan toimintaan. Sellaista ei voi ottaa esiin herjaamalla ilkein nimittelyin, tuollainen kunnian loukkaaminen on suomessa aina rikos ja kriminalisoitu riippumatta kenenkään tavoista eli laitonta ja rangaistavaa kielenkäyttöä. Raamattu ja maan lakikirja kieltävät sellaiset tavat ottaa asioita esiin. Rakkaudessa asioita esiin otetaan jos otetaan.
      Itse pidin huolen 100% pyhityksestä aina kun olin toiminnassa mukana, tai sitten en ollut, ja en koskaan sallinut itselleni henkilökohtaisia arvosteluja toiseen ihmiseen edes mielessäni. Ei tässäkään mitään sellaista ole mitä kirjoitan.

      Monilla elämä on niin ihanaa että akan viereen köllähtää jo 30 vuotiaasta ja joka aamu lähteä töihin. Koko elämä ihanaa banaalia lystiä. Iltapäivällä valmiiseen ruokapöytään ja ei muuta kuin sohvalle maata ja pieraista. Illalla sitten akan viereen riemuihin.
      Nykyaikana tosin moni saa työelämän paineet suhteessa perheestä huolehtimiseen usein melko raskainakin joskus. Ilman velkaakin harva elää.
      Ehkä sotien jälkeinen sukupolvi noususuomessa on nähnyt parhaan ajan suomessa.

      "Esimiehiä" tahtoo olla aina usein itse kukin hengellisissäkin yhteisöissä ymmärtämättä mitään esimiestaidoista alkeellisimmistakaan että pitäisi pikkasen jutella toisenkin kanssa joskus ja kysellä hiukan miten oikein on oletko elävä vai kuollut vai jotakin muuta.

      jatkuu................

    • Pyhitys merkitsee Hebr 12:14 että kaikessa toiminnassaan huomioi ensin Jumalan tahdon että on kaikessa sovussa Jumalan kanssa.

      Hengellisten yhteisöt ovat ihmisten joukkoja/ ryhmiä ja aina missä kokoontuu ihmisiä syntyy myös ristiriitoja. Moni asettuu todellisuudessakin tehtäviin missä on esimiestyyppisiä asioita, mutta ei harmaata hajua vuorovaikutustaidoista ja asioista ja mikä mahtaisi olla perustehtävä sellainen jolla olisi jotakin tuloksellista merkitystäkin suhteessa tavoitteisiin.
      Hengellisen yhteisön tehtävä kun on viedä ilosanomaa, ja tietysti olla tukijoukko yksilölle missä ihminen ei jää yksin suhteessa ryhmän perustehtävään.
      Kristittyjen arvot perustuvat rakkauteen, 1 Joh 4:8.

      Ulkopuolisten (uskomattomien) ottaminen luottamiehiksi yhteisöön on kokonaan sopimaton teko. Itse joskus tusinassa luottamustehtäviäni pidin aina puurot ja vellit omissa kupeissaan ja katseen ja puheet kokonaan kiinni kokouspöytäkirjoissa aina, enkä koskaan puhunut sanaakaan kenenkään yksityisyyteen liittyvästä.

      Itse en ole mm. työnantajistani ja työelämäni asiakkaistani en ole koskaan elämässäni puhunut missään mitään muuta kuin työhön liittyvää enkä ole jäänyt ketään ihmistä menneisyyteen räksyttämään henkilökohtaisella tavalla arvostelemaan haukkumaan ja olen siitä nyt keski-iässä kiitollinen itselleni koska keski-iässä ymmärtää itsekin omat nuoruutensa rajoitukset paremmin.

      Joillakin on otsaa liittää nuoruudentemput jotka esim. minulla olivat kertatemppuja- luulevat sellaisia sitten koko elämän kestäviksi tavoiksi.
      Nuoret tekevät usein kaikkea hullua temppua.

      Ihmisistä annetaan mielellään lausuntoja kuulematta ja kyselemättä joilla on hyvinkin hankalia vaikutuksia.

      Kristityn tehtävä on rakastaa ja kertoa mitä on kirjoitettu. Ei isännöidä ihmisten yksityis- intiimi- emotonaalisia- perhe- omaisuus- asumis- yms asioita autoritaarisella tavalla. Yksilön tuki ja ystävydet ovat sitten hiljaista myötäelämistä ja avunantoakin tarvittaessa jos sellaisesta sovitaan erikseen.
      Monilla on taipumusta antaa "apua" oman kunnian tavoitteissa, ja kehuskella itseään sitten sellaisilla mutta tekeekin pelkkää vahinkoa.
      Narsistit ovat usein dominoivia joilla ei mitään kuulemisen kykyä ole ja idealisointi mahdollinen kestää vain niin kauan kun näkee itselleen olevan hyödyksi ja sen jälkeen toinen onkin uhka mielikuvissa josta onkin vaaraa kun ei saa itse hyötyä ja mielihyvää.

      Elävät muuttuvat kuolleiksi ja kuolleet voivat herätä eloon.
      Kaiken takana voi olla vain rakkaus, ei mikään muu.

      Ihmiset usein pettyvät kun eivät voi kokea hengellistä taloa enää itselleen mukavaksi paikaksi, ei moni ymmärrä että kynsin hampain pitäisi pitää kiinni eikä suju kuin ruusutarhassa ja silkeissä ja sameteissa nk. monien elämä joilla jo kotoa lähtiessään on päivät joissa ei ole ongelmien häivää koskaan ja samat päivät jatkuvat aikuispäivillään. Vaikeudet ovat ihmisiä kuluttavia ja uuvuttavia ja siksi voi olla joillakin aikoja ettei jaksa. Silloin ei sitten suju ja tuomarit pääsevät oikein joukolla kimppuun rypemään arvostelujen ja tuomioiden ihanuudessaan.


      yst. jari

    • Vielä;

      - Palstalla on aina usein minunkin tuttujani joilla on ollut sitten otsaa kirjoitella tänne mutta ei olla minuun missään yhteydessä koskaan.

      Siksi vastaan joskus hiukan laajasti.

      Lisään vielä että minulle ei ole kukaan koskaan tarjoillut tyttäriään eikä mitään muutamaan maan päällä vaikuttavaa asiaa.

      Minä olen aina elämässäni rakastunut naisiin, en koskaan miehiin, mutta en ole halunnut kokonaan rationaalisista syistä naimisiin, osaan kotitaloustekniset asiatkin paremmin kuin naiset keskimäärin. On sellaiseen joskus koulutustakin ja koko elämän jatkuva mielenkiinto ja harrastuskin.

      Nykyajan saippuasarjoja vahtaavia ylipainoisia vanhalta kaljalta ja tupakalta haisevia uusavuttomia neitoja- ei ole ollut mitään käyttöä.
      Olen ymmärtänut aina naistenkin vaikeuksia, en ole halveksinut, ei sellaisesta kyse ole, mutta että kaksi ihmistä voisi elää kestävästi yhdessä on aivan toinen juttu kun hyvä ystävyys.
      Vastaavasti kukaan sellainen nainen johon minä vielä olen rakastunut ei ole halunnut miestä jonka kanssa pitää verrata maitopurkkien hintoja kaupassa.
      Naisille pitää olla sisäistä kauneutta ja vakaata taloutta että ajattelevat kestävää. Sitten niistä tulee lihavia räyhääviä rääväsisia pahoja akkoja.
      Sillä tavalla saan kuitenkin itselleni kaiken riittämään mitä tarvitsen ja vähät lantit helpompaa laskea yksin kuin kaksin. Kaksi säälisi aina toista ettei toinen saa kaikkea ja vähistä lanteista tulisi aina riitaa.
      Nuorempana en koskaan alle 30 vuotiaana etsinyt enkä halunnut vaimoa itselleni. Minulla oli kaksikin vaativaa työtä joskus yhtä aikaa ja työn ohessa yliopistotasoiset opinnot päälle. Oli vain pari naista joihin rakastuin niin paljon että olisin vaimoksi halunnut mutta en saanut koskaan rakkauksiani. Tykkäämisiä oli sellaisia sitten, mutta ei vakavaa rakkautta ja rakastumista.

      Minun ikäluokastani aika harva ón naimisissa enää joka on avioitunut nuorena, eikä avio ole ollut aina herkkua sekään.
      Jotkut onnistuvat hoitamaan suhteensa niin että elo sujuu ilman suurempia hämminkejä sen puolesta. Elämä menee talon maksamisessa, työssöä ja lastenhoidossa hupsista äkkiä, ja sitten alkaakin eläkepäivät ja kuoleman odotus. Tänään voi ihminen terveytensä rajoituksin viettää aktiivista elämää loppuun asti. Monenlaista aktiviteettia on olemasa. Euroopan yksi haaste onkin ja koheesiopolitiikan- talous- ja sosiaaliohjelmien metodina kaiken iän tehokkuus, sillä Euroopan alueen suurin ongelma on ikääntyminen.
      Eläkeikää on pakko saada parilla vuodella ylöspäin. Aivan pakko.
      Nyt on tehty ymmärtääkseni vasta 1,5 mijardin leikkaukset, ja 3-5 on tarve.
      Suomen lisävelkaantuminen tietäisi korkojen nousua johon taas ei ole varaa.
      ERM tuo mukanaan vastuita jotka maksavat nekin. Välimeren maat hussaavat satoja miljardeja eikä tavallinen kansalainen tiedä miksi pitäisi maksaa veroja.
      Valtiot eivät saa verotuloja. Juristeilla vahva asema mutta korruptio ja mafia rehottavat. Meidänkin maksettavana moinen lysti, mutta koska itse olemme ERM varassa (kriisirahoitusmekanismi) Nekin ovat lainoja kuitenkin.

      yst. jari

    • Vielä;


      Joillakin on otsaa olla määräämässä jopa ihmisten parisuhteista olematta missään yhteydessä. Minuun ei kukaan ole ollut sanallakaan koskaan missään yhteydessä misään naima-asiassa mistään ikinä koskaan.

      Naisista jotka eivät liiku minun seurassani en ole puhunut koskaan mitään missään, ja olen niille jotka yhdenkin askeleen kanssani samaa matkaa selvittänyt mistä on kysymys ettei tule mitään naimaluuloja.
      Jos en ole sanaakaan puhunut, en ole päässyt sitten vielä siihen saakka ja asti tilanteessa ja naimavalmiuksiin asti ja saakka puhevalmiuksiin.

      Iloitsen Jumalan rakkaudesta joka päivä. Sellainen hetki on ainoa hetki päivässä että voi unohtaa monenlaiset raskaat murheet.

      Onpa ihmisiä joilla on otsaa määrätä ihmisen uskonasioita ikuista kohtaloa.
      Onneksi en ole sellaisia koskaan lausunut.

      Minulla on ollut yksilötasolla ystäviä elämäni varrella monista monista raamattua lukevista piireistä ja minusta ei ole kukaan saanut uskon vuoksi vihamiestä.
      Jokainen uskoo tietonsa valossa ja vastaa Jumalan edessä sitten mitenkä on vilpitön. Nämä vilpittömät piireistä riippumatta ovat sitten niitä Jumalan kansaan kuuluvia eri piireissä.

      Yksimielisyys raamatussa ei tarkoita että jokainen olisi aina samaa mieltä joka asiasta., vaan yhteyttä Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
      Kaikki mahdolliset asiat eivät ole pelastuskysymyksiä opilliset eri tulkinnat.

      Jeesuksen korvaaminen Jumalan lain hylkääminen ovat pelastuskysymyksiä.
      Luuk 16:17, 1 Joh 5:3. mm.
      Ei esim. että mitä mieltä on Jumalan persoonallisuudesta sisältäpäin katsottuna ja selitettynä.

      En ole sanallakaan lausunut sanoja yksilötasolla kenenkään ikuisesta kohtalosta elämässäni. Koko elämän aika on aikaa jolloin ihminen voi tehdä täyskäännöksiä. Karvoihin ei katselemista eikä leimoja otsaan lyömistä.

      Ihmiset kun muuttavat tapojaan ja arvojaan moneen kertaan elämässään.

      Minun 25 vuotta vanhat nuoruudentemppuni joissa ei harkintaa ollut sekuntiakaan jotkut ovat kuvitelleet koko elämän kattaviksi vallitseviksi tavoiksi. Sellaisia ihmiset ovat usein. 2 Tim 3.

      Matt 7:1, Jaak 2:8-13.

      Pahoittelen jos ei ollutkaan joku tuttu jonka kanssa muutaman sanan vaihdoin.

      Täällä on ollut aina ainoa mahdollisuus tavata ihmisiä, eivät kukaan ole juuri hyväksyneet minua sellaiseksi johon maksaisi vaivaa pitää muuten yhteyttä edes yksityisissä asioissani.

      Odottelen postista uutta polkupyörää. 13-15 välillä. Ostin sen palvelemaan minua seuraavat 5 vuotta lomamatkoillani, ja vanha teräspyörä jää päiväretkipyöräksi samaksi ajaksi hamaksi. Ensin kesänä haavelen sellaisesta 3500 km siten. Kiirusta pitää ennen keinutuolia keski-ikäisellä että ehtisi jotakin kivaa vielä eikä pelkkää murhetta päivät pitkät koko elämä.

      yst. jari

    • Aloittaja kirjoitti:

      ## Kuollut mies tuli taloon.
      Täällä palstalla on kuollut mies tullut taloon ja luulee elävänsä.
      Mutta Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle vain saamalla elämän
      Itse Herralta Jeesukselta Kristukselta. ##

      Haistan tuossa koppavan omavanhurskaan ylvästelyä. Mutta meidän nöyrien on syytä pitää itseämme itsessämme kuolleina ja ennen kaikkea itsellemme kuolleina elikkä tyystin kadottaa oman voiton pyynti ja harrastaa sensijaan rakkautta. On näet kirjoitettu . . .

      Mark. 8:35
      Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.

      "Kuollut mies tuli taloon" -otsikosta saa hyvän aasinsillan pääsiäisaiheeseen, sillä Jeesus on se kuollut mies, joka tuli taloon! Vain Jeesus sen teki. Jesaja ennustaa sen. Jesaja . . .

      Jes. 53:9
      Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.

      Niin, ei meistä eläviä tule täällä maan päällä, ei sen kummempia kuin jo olemme. Mutta Herraamme kätkettyinä elämme, sillä Hän elää meidän kauttamme, kun suostumme pit'ämään kiinni Hänestä, tukeutumaan Häneen.
      Pakanain apostoli Paavali siitä muistuttaapi meitä kokemusasiantuntijana . . .

      Gal. 2:20
      Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. [2. Kor. 5:15 ]

      Syvällistä Pitkäperjantaita ja Iloista Pääsiäistä kaikille lukijoille ! T: Antti

    • `hämmästynyt.

      No mutta!?

      Te, jotka julistaudutte Kristuksen omaksi loukkaannutte?

      Kyseinen teksi perustuu raamattuun, lukekaa jatko!

      Joka ei tunnusta Jeesusta Herrakseen, niin hän on kuollut, kuollut hengellisesti, kuollut elämälle, kuollut toivolle, kuollut rakkaudelle, kuollut sille, jota on Jumalan valtakunta täällä ajassa.

      ***

      Sama kehottaa herättämään kuolleet ja kuinka kuollut herätetään on osoittaa kuolleen paikka, jossa ei ole elämää!

      ***

      Kävikö teksti niin kohti, ettei Hengen todistus kertonutkaan sitä paikkaa minkä Kristuksessa Henki todistaa, että

      olette Jumalan lapsia!

      ***

      Mistä te puhutte ja miksi te puhutte, koska täällä pakkaa kuolleet julistamaan evoluution kautta syntynyttä elämää, mutta eivät tule Herran pöytään, että saisivat syntinsä anteeksi.

      ***

      Missä on pääsiäisen sanomanne?

    • Toteat, aloittaja, uudessa kommentissasi, että me kristityt loukkaannumme teidän sanoihinne. Mutta mehän vain korjasimme, kun näimme viestisi taakse.

      ALEX KASI totesi mielestäni osuvasti sinunlaisistasi :

      ## Niinpä niin, miksi kuunnella aloittajaa tässä ketjussa.
      En tiedä mistä johtuu, mutta aika usein tuntuu siltä että pahimmat "tuomitsijat" löytyvät juuri n.s. uskovaisten keskuudesta. Itse eivät osaa keskustella asioista ja eivät sallisi muidenkaan keskustella... ## (alex kasi)

      Luuk. 6:37
      "Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.

      Joh. 7:24
      Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein."

      antti

      • Hänen ristinsä ja mi

        Näkyikö Golgatan kumpu ja henkesi rupesi vapisemaan? Ylösnousseen sanoma vapisuttaa kuolleita, sekä tieteen professoreita, jotka kieltävät Sanan.
        Jos minua katsot, niin olen kuollut mielistelylle, omalle minälle, aikani on ollut loppu jo aikaa sitten. Siitä rajasta, jonka toisella puolen on Mestarini, vielä huudan ja kysyvät korvat, halajavat kuulla lohduttavaa VAPAUTTAVAA, kahleesta vapauttavaa sanomaa.
        Sitä kysyvät eri kaupungeissa, eri seurakunnat, mutta tekö suljitte ovet? Sana, se näkyy olevan myös miekka, jos joku ei kestä elämänpuulle johtavaa tien esittämistä.

        "Kuuntele maa, jo hääkellot soittaa, kun Ylkä saapuu, meitä noutamaan. jne.!".

        Aika päättyy, ei kait joku teitä pidätä? Mistä raameista pidätte kiinni, sillä vain ruohoa on ihminen. Huomista ei enää ole. Siis mistä raameista halutaan pitää kiinni?
        Onko jonkun ahjossa vielä joku rauta tulella, että takoa pitää alasimella se omaan muotoon? Kova kalke täällä käy, mutta kuolleita on monenlaisia.
        Myös uskovan on kuoltava, mutta se kuolema on lihalle, joka korostaa ihmisen päämääriä, sekä voittoja. Siksi taistelu on ollut alusta lähtien ja taistelukentät sokeutuu savusta niin, että hukkuu oma paikka monella.
        Siksi hämmästyin Alexin ja jopa Kantolan kannanottoa.

        Herätyskellot tähän maailmaan rakastuneelle joka tieteen alttareilla aamentaa jumalaansa, on joskus kumajattava, että ihminen heräisi tuomaan oikeaa huulten hedelmää, ts. Kristusta, joka kuolemallaan osoitti lihamme kuoleman tärkeyden.
        miksi? .. Että saisimme elää.

        Mutta vapauteen meidät on vapautettu, niin annan viereenne tilaa toimia pelastussanomalle, jolla voitte kääntää bushmannin katseen itse Mestariin ja Sanaan niin, että Sana tulee I.seksi ja totuudeksi, eikä sitä tarvitse julistaa muutoinkuin, "kirjoitettu on". sanoin.

        Maa on edessämme avoin, jos haluatte mennä oikealle, annan tilan, menen vasemmalle, jos vasemmalle, menen oikealle.
        Suusanalliseen sanomiseen sitten on aika, mutta jätän kanavat repimään ristiä omamieleisekseen. On tieteen risti, tieteellinen taruolento Aadam, on juutalaistarusto jne. Niin, Katola ja Alex. ottakaa Pyhä Henki ja ne armolahjat, jos aiotte noille taistelukentille julistajaksi.
        Mitä taas katson Pyh, Arasalon, Timo ja harvan vastaajan vastauksiin, heihin pätee "kirjoitettu on" ajatus, loppu onkin Jumalan työtä, jonkun ehkä joskus tiukan sanavalinnan kautta. Ei vääryydelle voi muuta julistaa, kuin Jumalan Hengessä vaikenemista, mutta sen saa aikaan Sana, vaikka sanalla, "kuollut mies tuli".. jne.
        Sana tekee sen "oikean" viittauksen ja se on se miekka, joka käy läpi ja surmaa vanhan lihan, joka valitsee Hänen ristinsä ja minun.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe