Totuus

Stereotyyppi sivistyneestä peikosta
Sisämeren ihmisille sivistyneet peikot, lähinnä siis peikkokuningaskunnan tai peikkojen kauppakomppanioiden peikot ovat iloisia merenkävijöitä ja kauppiaita. Ihmiset tapaavat heitä usein majataloissa, oluttuvissa tai kapakoissa pelaamassa, juomassa ja viettämässä aikaansa. Peikkoja ei pidetä kovinkaan syvällisinä tai hengellisinä. Tämä kuva on vain osittain totta, sillä normaali peikko viihtyy kyllä oluen, pelien ja tarinoiden ääressä viettämässä aikaa ja on yleisesti ottaen melko leppoista, mutta peikot ovat myös hengellisiä. He ovat oppineet pitämään kiinni omasta melko monimutkaisesta uskonnostaan ja maailmankuvastaan. Tämä uskonto kulkee heidän mukanaan aina ja kaikkialle. Tämä ei estä heitä palvomasta ihmisten jumalia ja kultteja, sillä heillekin löytyy paikkansa peikkojen uskonnosta. Tavallinen peikko on nautinnonhaluinen olento. Hän on valmis tekemään sen verran työtä kun tarvis ja osaa nauttia myös työnteosta. Hän on hieman ahne ja pukeutuu mielellään tyylikkäästi
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Reijo-Antti kirjoitti:

Stereotyyppi sivistyneestä peikosta
Sisämeren ihmisille sivistyneet peikot, lähinnä siis peikkokuningaskunnan tai peikkojen kauppakomppanioiden peikot ovat iloisia merenkävijöitä ja kauppiaita. Ihmiset tapaavat heitä usein majataloissa, oluttuvissa tai kapakoissa pelaamassa, juomassa ja viettämässä aikaansa. Peikkoja ei pidetä kovinkaan syvällisinä tai hengellisinä. Tämä kuva on vain osittain totta, sillä normaali peikko viihtyy kyllä oluen, pelien ja tarinoiden ääressä viettämässä aikaa ja on yleisesti ottaen melko leppoista, mutta peikot ovat myös hengellisiä. He ovat oppineet pitämään kiinni omasta melko monimutkaisesta uskonnostaan ja maailmankuvastaan. Tämä uskonto kulkee heidän mukanaan aina ja kaikkialle. Tämä ei estä heitä palvomasta ihmisten jumalia ja kultteja, sillä heillekin löytyy paikkansa peikkojen uskonnosta. Tavallinen peikko on nautinnonhaluinen olento. Hän on valmis tekemään sen verran työtä kun tarvis ja osaa nauttia myös työnteosta. Hän on hieman ahne ja pukeutuu mielellään tyylikkäästi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu