YLE-VEROSTA

VW-Transporter

Tiedustelisin teidän mielipiteitänne tästä eilen hyväksytystä Yle-Verosta, joka tulee koskemaan meitä KAIKKIA. Juuri sinuakin lukija siinä. Kaikkihan meistä radiosta uutisia kuuntelee, käyttää nettiä ja osa jopa seuraa tv-uutisia netistä. Elikkä veroa ei ole kiertäminen enään uskontoon ja tv:n puuttumiseen vedoten. Ellet asu yksin ja ole täysin tuloton.


Tässä lainaus iltalehden sivuilta olevasta informaatiosta:

Näin paljon maksat jatkossa: Yle-vero suosii yksineläjiä
Keskiviikko 4.4.2012 klo 13.37

Yksineläjä maksaa television katselustaan ensi vuodesta alkaen selvästi vähemmän, kun uusi tv-maksun korvaava Yle-vero otetaan käyttöön.

Valtioneuvosto hyväksyi esitykset Yle-veroksi ja uudeksi yleisradiolaiksi keskiviikon istunnossaan eduskunnan käsiteltäviksi.

Uusi vero on 0,68 prosenttia puhtaan ansiotulon tai pääomatulon määrästä, mutta kuitenkin enintään 140 euroa. Täyden veron joutuu maksamaan vajaan 22 000 euron vuosituloista lähtien. Nykyinen televisiomaksu on koko vuodelta 252 euroa, joten keskituloinen maksaa Ylen palveluista ensi vuonna 112 euroa vähemmän.

PIENEMPÄÄ KUIN 50 EURON MÄÄRÄÄ EI TARVITSE MAKSAA. VERO PERITÄÄN TULOVEROTUKSEN YHTEYDESSÄ ENNAKONPIDÄTYKSENÄ.

Nykyiseen televisiomaksujärjestelmään verrattuna uudistuksesta hyötyvät kaikki yksinasujat, yksinhuoltajat ja pienituloiset, jotka ovat aikaisemmin maksaneet televisiomaksun. Kotitalouksissa, joissa enimmäismäärän maksajia on kaksi tai useampia, maksurasitus kasvaa jonkin verran nykyisestä.

Keskimäärin kotitalouskohtainen maksurasitus alenee 82 eurolla. Yle-veroa maksavista kotitalouksista 2,7 prosentissa maksajia olisi kolme, jolloin kotitalouden maksurasitus nousisi keskimäärin 69 eurolla. Useamman kuin kolmen maksajan talouksia on kotitalouksista 0,3 prosenttia.

Yhteisöiltä vero on 350 euroa, jos liikevaihto on vähintään 400 miljoonaa euroa ja 700 euroa, jos liikevaihto on vähintään miljoona euroa.

Velvoitteisiin muutoksia

Hallituksen Yle-pakettiin kuuluvan yleisradiolain uudistuksen myötä Yleisradion nykyinen velvoite täyden palvelun ohjelmistoista korvataan velvoitteella tuoda ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.

Ohjelmatoiminnan erityisiä tehtäviä täydennetään liittämällä niihin myös kotimaisen kulttuurin, taiteen ja virikkeellisen viihteen säilyttäminen tuottamisen, luomisen ja kehittämisen rinnalla.

Hallintoneuvoston tehtäviin lisätään myös uusien merkittävien palvelujen ja toimintojen ennakkoarviointi.

Yleisradion rahoituksen tasoksi ehdotetaan 500 miljoonaa euroa vuonna 2013, ja sitä tarkistettaisiin vuodesta 2014 lähtien vastaamaan vuotuista kustannustason nousua.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012040415415661_uu.shtml
...................................

Onko teillä veljet ja siskot tietoa miten tämän ikävän lakipykälän pystyisi isompi perhe kieltämään?

Uusimmissa GSM-puhelimissakin on nykyään radiot, MP3-soittimet, www-selaimet ja mahdollisuus jopa tv:n katseluun. Halusitpa tai et!

13

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmettelijä:O

      "Onko teillä veljet ja siskot tietoa miten tämän ikävän lakipykälän pystyisi isompi perhe kieltämään?"

      Tarkoititko kiertämään vai kieltämään?

      Eiköhän ole helpompi maksaa mukisematta, ettei lähde lumipallo pyörimään rinnettä alaspäin?

    • ei tarvita

      No, se ei ole siksi reilua, koska on ihmisiä, jotka eivät suurimmaksi osaksi edes klikkaa koko Ylen sivulle. Onneksi köyhimpien ei tarvi Ylen elämää kustantaa. Mutta epäreilua se on niitäkin kohtuutuloisia ja rikkaitakin kohtaan, joitka eivät yleä netistä tai tv:stä käytä. Voi tosin olla, että radiotakin rahoitetaan sillä, mutta mene ja tiedä. Varmaan kuitenkin suurin rahoitus menee kaikenlaisille viihde tosi-tv yms ohjelmille, jotka ovat täyttä turhuutta elämää ajatellen. Kuka niitä oikeasti tarvii?

      • verpnmaksaja myöskin

        Mutta laki sanoo nyt niin kuin se sanoo. Ja kuka se sanoikaan: "kenelle vero, sille vero"?

        Ei kai kristitty voi ruveta laskelmoimaan, mikä vero olisi "oikea" ja mikä "väärä". Jeesuksen aikana Israel oli Rooman vallan alla ja varmaan miehitysvalta riisti sen minkä ehti alamaisiaan. Ei kuitenkaan ollut lupa olla maksamatta kansalaisille määrättyjä veroja!


      • mutta mutta
        verpnmaksaja myöskin kirjoitti:

        Mutta laki sanoo nyt niin kuin se sanoo. Ja kuka se sanoikaan: "kenelle vero, sille vero"?

        Ei kai kristitty voi ruveta laskelmoimaan, mikä vero olisi "oikea" ja mikä "väärä". Jeesuksen aikana Israel oli Rooman vallan alla ja varmaan miehitysvalta riisti sen minkä ehti alamaisiaan. Ei kuitenkaan ollut lupa olla maksamatta kansalaisille määrättyjä veroja!

        Uskovaiset päättäjät voivat toki viedä oikeudenmukaisia asioita eteen päin. Totta tuo, että jos haluavat mammonaa, niin se heidän olkohon. - Jos vievät osamme, onnemme, se heidän olkohon, mut meidän iät on Jumalan valtakunta. Tietenkään kaikkeen ei uskovaisenkaan tarvitse suostua. Niinistö aikoi uudenvuoden puheessaan puhua uuden maailmanjärjestyksen tulemisesta. Jos se joskus jossain vaiheessa sisältää mikrosirun, niin sitä ei pakotettunakaan tarvitse ottaa, säätäköötpä millaiset lait tahansa.


      • Onnämä porukka
        mutta mutta kirjoitti:

        Uskovaiset päättäjät voivat toki viedä oikeudenmukaisia asioita eteen päin. Totta tuo, että jos haluavat mammonaa, niin se heidän olkohon. - Jos vievät osamme, onnemme, se heidän olkohon, mut meidän iät on Jumalan valtakunta. Tietenkään kaikkeen ei uskovaisenkaan tarvitse suostua. Niinistö aikoi uudenvuoden puheessaan puhua uuden maailmanjärjestyksen tulemisesta. Jos se joskus jossain vaiheessa sisältää mikrosirun, niin sitä ei pakotettunakaan tarvitse ottaa, säätäköötpä millaiset lait tahansa.

        Totta haastat vaan mistä löydät oikeudenmukaisia päättäjiä uskovaisista piireistä?
        Että jaksatte miettiä pieniä asioita ettei tarvi isoja miettiä.
        Montako köyhää saarnaajaa tai pappia tiedät?
        Uskovaisten ei tarvitse suostua kenenkään raiskaamaksi jneOlette te kyllä aika velikultia.
        Vai on teitillä jo Jumalan valtakuntakin lakihan teillä onkin jo omissa käsissä. Onnea taistoon. Raha tulee rahan luoTe hihhulit tarvitsette sitä uuttaa maailmanjärjestystä. Me ei jakseta työssäkäyvät ihmiset jaksaa teille oikeuskuluja eikä lapsenlisiä. Tehkää jotain vaikka niitä armontöitä itsellenne.


      • FAKTAA-KEHIIN!

        Ei sitä enään kysytä tarvitaanko ko. veroa! Koska se on jo OLEMASSA! Ja SINÄKIN tulet sitä maksamaan tulevaisuudessa! Ellet ole täysin tuloton ja asut yksin.

        Yle-vero korvaa tv-maksun Ylen toiminnan rahoitustapana vuoden 2013 alussa.

        Yle-vero on progressiivinen vero, eli se koskee KAIKKIA, mutta sen suuruus riippuu tuloista. Summa on 50–140 euroa jokaiselta 18 vuotta täyttäneeltä, jolla on ansio- tai pääomatuloja.

        Yritykset maksavat Yle-veroa liikevaihdon mukaan.


        Ps. Kyseistä veroa on lähes mahdoton kiertää. JOS maksat veroja! Ja sinulla on laillisia tuloja!


      • Jo.On.Luupäisiä
        mutta mutta kirjoitti:

        Uskovaiset päättäjät voivat toki viedä oikeudenmukaisia asioita eteen päin. Totta tuo, että jos haluavat mammonaa, niin se heidän olkohon. - Jos vievät osamme, onnemme, se heidän olkohon, mut meidän iät on Jumalan valtakunta. Tietenkään kaikkeen ei uskovaisenkaan tarvitse suostua. Niinistö aikoi uudenvuoden puheessaan puhua uuden maailmanjärjestyksen tulemisesta. Jos se joskus jossain vaiheessa sisältää mikrosirun, niin sitä ei pakotettunakaan tarvitse ottaa, säätäköötpä millaiset lait tahansa.

        "Uskovaiset päättäjät voivat toki viedä oikeudenmukaisia asioita eteen päin."

        Tarkoitatko Yle-Veron poistamista? Taikka Yle-Veron poistamista uskonnolliseen vakaumukseen vedoten? Ja silti radiota kuunnellaan autossa ja kotona. Nettiä selaillaan ja uutisia seurataan. Vai kiistäisittekö pokkana moisenkin? Kheh.


    • HyvätTulotValtiolle!

      Miksi kaikki joutuvat rahoittamaan Ylen toimintaa?

      Rahoitus ei mene yhtiön, vaan suomalaisten palvelemiseen. Yle on yhteiskunnan ja kulttuurin ylläpitävä ja uudistava osa.

      Tutkimusten mukaan käytännössä KAIKKI suomalaiset käyttävät jotain Ylen palvelua. 78 prosenttia käyttää niitä päivittäin, 91 prosenttia viikottain.

      Vaikkei tarjontaa niin usein hyödyntäisikään, Yle on suomalaisille tärkeä. Jos julkista palvelua olisi, ei olisi juuri kotimaisia ohjelmiakaan. Pienen kielialueen ihmisille kotimaisen tuotannon säilyttäminen on elintärkeää.

      Yle tuottaa 70 prosenttia kotimaisista tv-ohjelmista, yli 90 prosenttia toimitetuista radio-ohjelmista ja merkittävää sisältöä nettiin.
      .......................

      Kiistäisikö VL pokkana nämäkin faktat? Ja alkaisi väittämään mustaa valkoiseksi? :DD

      Harmillista kun saarnamiehillä, papeilla ja muilla puhujilla tämä vero on NORMI kansalaista ISOMPI maksettava. RAHAA ja omaisuutta haalivat MAKSAVAT jopa syntistä pakanaa ENEMMÄN tästäKIN verosta.

    • etteivai

      Mikä taho maksaa VL-saarnaajalle ja papille palkan??

    • lapseton

      Entäs lapsilisä onko oikein että veroista maksetaan niitäkin vaikka eivät ole meidän lapsia?

    • suoraveloitusta

      Minulla, ex-vl:llä(sinkku) on siunausta, kun tv-maksun tilalle tulee yle-vero. Ei tarvitse maksaa kuin 140 euroa. Pieneni sekin suoritus 122 eurolla vuodessa. Vieläpä verottaja ottaa ihan itse.

      • suoraveloitusta

        252 miinus 140 = 112. 10 euroa voi laittaa Jumalan valatakunnan työhön.


    • missä moraali?

      Miksi SRK ei lähde ajamaan verovähennystä vl-perheille, miksi ison ja köyhän vl-perheen pitää maksaa siitä, että maailman ihmiset töllöttävät elokuviaan ja muuta hömppää tv:stä.
      Eduskunnassa on vl-kansanedustajia, eikö he nostaneet mitään ääntä siitä, että vl-perheet joutuvat rahoittamaan epäuskoisten TV:n, joka on syntiä.

      Me olemme vaimon kanssa ottaneet vastaan suuren lapsikatraan ja nyt meidän pitää maksaa pienistä tuloista epäuskoisten TV.
      Miksi SRK antaa tämän kaiken tapahtua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2511
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2239
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1855
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1423
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1134
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      938
    Aihe