Viimeaikoina olen pohtinut asiaa, joka perintönä rasismi ja mitkä seikat siihen johtaakaan syitä nyt on lukemattomia mutta tässä on yksi.
Kun sellaisesta Afrikan maasta tulee tänne suomeen mies, joka on tottunut ratkomaan asiat aina väkivallalla, kenties itse toiminut lapsisotilaana ja nähnyt sotaa sekä kuolemaa.
Kun sitten saapuu suomeen ja perustaa täällä perheen, niin olen sen huomannut kuinka väkivalta periytyy hänen lapsilleen ja lapset hakkaavat koulussa muita lapsia. Ja muut aikuiset suhtautuvat tähän ongelmaan avuttomina, koska ongelma kytee siellä maahanmuuttajan kotona.
Kun se oma lapsi saa aina turpaan pihalla tai koulussa mustaihoiselta, niin alkaa olla avut vähissä " ettei se ole ihonväristä kiinni" alkaa tuntua jo turhalta kliseeltä.
Uskon että rasismi tulee elämään tässä yhteiskunnassa juuri tästä syystä, kasvata sitten siinä lapsia rasismin vastaisuuteen, kun aina se toinen osapuoli on mustaihoinen.
En voi enään pitkään kasvattaa toisin, kun tulee uusi nuori sukupolvi joka sanoo, taas se musta löi. vai olisiko järkeviä vinkkejä siihen että miten sitä tulevaa kasvattaa kun hampaita on jo pudonnut?

Vastaukset 5
Vanhimmat
kuin raaka väkivalta ilman mitää sääliä
niinpä. olen moneen kertaan sanonut, että haittamamut ovat kuin luonnevikaisia koiria. jotkut voi hakata nöyräksi, joihinkin ei tehoa sekään.
itsellä pari kokemusta siitä, kuinka maamme "voimavara", ja "rikkaus" eli siis "vainotut sotalapset" ovat kerran yrittäneet ryöstää, ja toisen kerran vissiin halusivat vain hakata minut, koska olen kaljupää. kummallakin kerralla pari "kulttuurin rikastuttajaa" pääsi karkuun, mutta takaan, että ne muutama maahanjäänyt oppi pikku läksyn.
vähällä päästin. seuraavat hakkaan muovikassiin. ehkä silloin niille karkuunpäässeillekin uppoaa sinne käkkäröiden sekaan, ettei kannata.
vanha viisaus: väkivallan lopettaa vain vielä kovempi väkivalta. ihan sama mitä muffe lässyttää laista ja parlamentaarisuudesta. se on hevonp askaa kadulla, tosielämässä. väkivalta toimii.
sura 47,7
ha-ha!
mihin tästä on hävinnyt kirjeeni... HÄH?
Ei se nyt ainakaan niin hävytön ollut kuin tuon iso q viestit ja niitä ei ole poistettu koskaan.
Minua syrjitään täällä aivan selvästi. Se on rikos. Sen pelkkä ajattelminenkin on tuomittavaa.
mitä hävytöntä tosiasioiden kertomisessa on? äläpäs taksitarkastaja ala kiihkoilemaan...