Mitä varten

Suomessa on melkein vain ja ainoastaan amerikkalaisia lähetyssaarnaajia? Jos muutamaa suomalaista ei lasketa.
En ole koskaan törmännyt ruotsalaiseen, saksalaiseen, afrikkalaiseen tai minkään muun maalaiseen lähetyssaarnaajaan täällä ja olen heitä kuitenkin aika paljon tavannut.

Jos kerran jäseniä on jo enemmän "ulkoamerikassa" niin luulisi että jokunen eksyisi tänne pieneen Suomeenkin.

Vai eikö muista maista sitten lähdetä niin innolla lähetystyöhön?
7373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se nyt vaan on niin että amerikkalaisia on eniten tyrkyllä. On meillä kaiken aikaa ollut muitakin kansallisuuksia, heidän ei vaan millään uskota olevan muita kuin amerikkalaisia. Olemme törmänneet siihenkin ilmiöön että umpisuomalaista paria on pidetty amerikkalaisina eikä ole millään uskottu heidän olevan suomalaisia.

Että sellainen paradigma!

Äänestä
  • ovat itse sanoneet olevansa amerikkalaisia.Yksi sanoi olevansa pian Natoon liittyvästä Virosta ja oli todella kiihkeä poika!Sähköpostiosoitettaan ei voinut antaa...?

    Äänestä

  • kaikki näyttävät jenkkiläisiltä johtuen samanlaisesta muodista.
    miksi näillä pyöräilevillä pojilla on aina se musta/valko/asu-kokonaisuus yllään? hiuksetkin ovat kuin saman hiusmuoti-lehden yhden ja saman mallin mukaan leikatut.
    onko kyse yksinomaan "siististä ulkomuodosta"?

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    kaikki näyttävät jenkkiläisiltä johtuen samanlaisesta muodista.
    miksi näillä pyöräilevillä pojilla on aina se musta/valko/asu-kokonaisuus yllään? hiuksetkin ovat kuin saman hiusmuoti-lehden yhden ja saman mallin mukaan leikatut.
    onko kyse yksinomaan "siististä ulkomuodosta"?

    Katsos kun se Jeesus oli kovat kaulassa ja valkokaulussaarnaaja kanssa, mittatilauspuku ja garment päällä!

    Ja sitten ne reiät!

    Orjuuttaja orjuuttaa, kuin Orwellin ennustuksessa sanotaan.

    Älkääpahoittako mieltänne siltäminusta vaan näyttää!

    Komeahan mies on tuollaisessa puvussa!

    Äänestä

  • toinen taas Kaliformiasta. Kumpikin hyviä. Kaliformian tyttö sanoi:" Naiset ovat Jumalan tyttäriö, enkelten veroisia. Kohdelkaa siin heitä siten".

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Katsos kun se Jeesus oli kovat kaulassa ja valkokaulussaarnaaja kanssa, mittatilauspuku ja garment päällä!

    Ja sitten ne reiät!

    Orjuuttaja orjuuttaa, kuin Orwellin ennustuksessa sanotaan.

    Älkääpahoittako mieltänne siltäminusta vaan näyttää!

    Komeahan mies on tuollaisessa puvussa!

    se ikävä kyllä menee ja näin kauniina kesäpäivänä haluaisi ajatella asiasta hieman herttaisemmin, mutta minkäs mahdat.
    täytyy kuitenkin yrittää pysyä nahoissaan, ettei ala mennä henkilökohtaisuuksiin, eikö niin?

    Äänestä

  • no oon ainakin itse tavannu ruotsalaisen, sitä vois luulla jenkiks, sit yhden venäläisenkin olen tavannut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuli vaan mieleen.. kirjoitti:

Suomessa on melkein vain ja ainoastaan amerikkalaisia lähetyssaarnaajia? Jos muutamaa suomalaista ei lasketa.
En ole koskaan törmännyt ruotsalaiseen, saksalaiseen, afrikkalaiseen tai minkään muun maalaiseen lähetyssaarnaajaan täällä ja olen heitä kuitenkin aika paljon tavannut.

Jos kerran jäseniä on jo enemmän "ulkoamerikassa" niin luulisi että jokunen eksyisi tänne pieneen Suomeenkin.

Vai eikö muista maista sitten lähdetä niin innolla lähetystyöhön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu