Pehmeä kohdunsuu, kiinni ja kaulaa jäljellä

Raskausviikkoja kohta 41 ja sisätutkimuksessa kohdunsuu pehmeä ja kiinni ja kaulaa jäljellä.

Painetta alapäässä ja myös takapuolessa. Liitoskipuja on ollut, vauva ei ole kuitenkaan laskeutunut kokonaan, mutta on silti laskeutunut.

Alaselkä kipuiluja on aina välillä, kirvelyä emättimessä ja nipistelyä ja jomotusta ''munasarjoissa''. Ei ole tulehduksia emättimessä. Runsasta valkovuotoa, välillä vihertäviä hippuja vuodossa mukana. Nyt hieman punerrusta mukana. Ilmeisesti vihertävä vuoto/hiput ovat limatulppaa ja veikkaan että punertava osa limatulppaa tai sitten sisätutkimuksessa tullu pieni ''vahinko'' joka saanu vuotoon mukaan mitätöntä punerrusta.

Säännöllisiä supistuksia eli kipeitä ei ole, supistelee vain välillä epämiellyttävästi ja öiseen aikaan häiritsevästi kipeämmin (ei tosin joka yö).

Esikoinen synty käynnistyksellä rv 42 0. Joten ei ole kokemusta luonnollisella käynnistyksellä. Lisäksi esikoisen aikana ei ollut mitään ''enteileviä'' oireita/kipuja, mutta nyt on. Liitoskivut alkaneet kuukausi sitten, ja n. 3 viikkoa sitten supistuksia ja selkäkipua.

Toivoisin että lähtisi syntymään itsellään. Onko muita jolla kokemuksia?
Meneeköhän tämäkin käynnistykseksi?
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toivotaan että sisätutkimus saisi synnytyksen käynnistymään.
Itselläni esikoisenkohdalla ylilääkäri sanoi sisätutkimusta tehdessään että hän vähän sormella ärsyttää sitä kohdunsuuta..... kahdenpäivän päästä käynnisty ihan luonnostaan onneks kun seuraavana aamuna meilläkin olis ollu käynnistys edessä.

Äänestä

Mulla oli tilanne juurikin kuvatun lainen laskettuna aikana toisesta lapsesta. Lääkäri teki vähän kovakouraisemman sisätutkimuksen (pyöräytti sormea kohdunsuulla tms.) ja synnytys käynnistyi 12 tuntia myöhemmin itsestään. :) Usein sanotaan, että uudelleensynnyttäjällä katsotaan sentit vasta synnytyssalissa, sen verran vauhdikkaasti voi tilanne alakerrassa kai muuttua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mammuli-90 kirjoitti:

Raskausviikkoja kohta 41 ja sisätutkimuksessa kohdunsuu pehmeä ja kiinni ja kaulaa jäljellä.

Painetta alapäässä ja myös takapuolessa. Liitoskipuja on ollut, vauva ei ole kuitenkaan laskeutunut kokonaan, mutta on silti laskeutunut.

Alaselkä kipuiluja on aina välillä, kirvelyä emättimessä ja nipistelyä ja jomotusta ''munasarjoissa''. Ei ole tulehduksia emättimessä. Runsasta valkovuotoa, välillä vihertäviä hippuja vuodossa mukana. Nyt hieman punerrusta mukana. Ilmeisesti vihertävä vuoto/hiput ovat limatulppaa ja veikkaan että punertava osa limatulppaa tai sitten sisätutkimuksessa tullu pieni ''vahinko'' joka saanu vuotoon mukaan mitätöntä punerrusta.

Säännöllisiä supistuksia eli kipeitä ei ole, supistelee vain välillä epämiellyttävästi ja öiseen aikaan häiritsevästi kipeämmin (ei tosin joka yö).

Esikoinen synty käynnistyksellä rv 42 0. Joten ei ole kokemusta luonnollisella käynnistyksellä. Lisäksi esikoisen aikana ei ollut mitään ''enteileviä'' oireita/kipuja, mutta nyt on. Liitoskivut alkaneet kuukausi sitten, ja n. 3 viikkoa sitten supistuksia ja selkäkipua.

Toivoisin että lähtisi syntymään itsellään. Onko muita jolla kokemuksia?
Meneeköhän tämäkin käynnistykseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu