Minä erosin kirkosta vähän yli 30 vuotta sitten. Se on yksi niistä harvoista elämäni isoista päätöksistä, jota en ole koskaan eläissäni sekuntiakaan katunut viimeisen 30:n vuoden aikana. Päivä päivältä olen vain tullut vakuuttuneemmaksi siitä, että päätös oli ehdottoman oikea.
Mitään en ole eron vuoksi menettänyt enkä mistään jäänyt osattomaksi - paitsi erittäin ahdasmielisestä suvaitsemattomuudesta ja taikauskoisesta typeryydestä. Ja niistä minä jään paitsi oikein mielelläni.
Kannattaa erota kirkosta
Nimi merkki
4
76
Vastaukset
- 60 v ilman kirkkoa
Minusta kuulostaa tosi hullulta, että joku kuuluu kirkkoon ja vielä maksaa siitä kuulumisestaan.
- ek
erotus, verotus
- 18 v
erottu on!
- erottava jos ei usko
Lähtökohdan tulisi olla se että jos ei keksi hyviä perusteita liittyä seurakuntaan, niin silloin ei pidä kuulua siihen.
Nyt asia on vielä toistaiseksi vähän toisin päin, joutuu keksimään syyn erota.
Ei ole ketään kohtaan oikein että seurakunnissa on oppeihin uskomattomia jäseniä, paitsi tietysti kirkon talouden kannalta on etuna pitää veropohjana myös pakanoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057