Perinteeksi muodostunut pääsiäistapa on järjestää ns. Via crucis (Ristin tie)- näytelmä pitkänäperjantaina Helsingin keskustassa, mutta järjestetään sitä muissakin kaupungeissa. Mm. Porvoossa.
Tämän uuden pääsiäisperinteen perusajatuksena on, että joka vuosi pitää järjestää edellisvuosia shokeeraavampi ja rienaavampi kärsimysnäytelmä.
Kirkko on sitoutunut siihen, että käsitystä Jeesuksesta pitää voida muokata ja venyttää aina äärimmäisyyteen asti, että Jeesus-kuva pitää muokata mahdollisimman tunnistamattomaksi. Mitä kauemmas Raamatun Jeesuksesta Via cruciksessa päädytään, sitä tyytyväisempi on kirkon johto.
Tähän mennessä on jo nähty ateisti-Jeesus, feministilesbo-Jeesus. punkkari-Jeesus, puliukko-Jeesus ja japanilainen nais-Jeesus. Nyt Jeesuksesta on tehty suomenruotsalainen. Porvoon Via cruciksessa:
*_*_*
Tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet viettämään pitkäperjantaita Via Crucis -näytelmien pariin. Ulkoilmassa on tänään esitetty täysimittainen Ristin tie -näytelmä ainakin Porvoossa ja Helsingissä.
Porvoossa on esitetty tänään ensimmäinen kaksikielinen kärsimysnäytelmä, jossa juoni eteni normaalisti, mutta kieli vaihtui jatkuvasti.
-Tarina on niin tuttu ja vahva, ettei jokaisen repliikin sanatarkka ymmärtäminen ole välttämätöntä, sanoo Porvoon tuotannon suomenkielinen käsikirjoittaja Maria Peura.
Porvoossa esitys alkoi hautaumaan luota Näsinmäeltä, vaelsi Vanhalle Raatihuoneentorille ja hupeintui Kirkonmäelle. Järjestäjien arvion mukaan paikalla oli yli 2500 ihmistä.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2012/04/1525172/ikiaikainen-tarina-jaksaa-viehattaa

Vastaukset 12
Vanhimmat
ovat ihan O.K., mutta tuo suomenruotsalainen vähän arveluttaa...
Nej, men det var ju fint!
.
tolla ristin tiellä Ziisuksen, joka on pig fuckеr. Se kiihottais mua.
Kyllä suomenruotsalaisia vois mun mielestä ihan hyvin naulata risteille.
kiitos!
Mulla ois jo naulat valmiina. Mihin voin tulla ristiinnaulitsemaan rantaruotsalaisia?
Mistä ruottinkielinen Barabbas?? Onko kellään YHTÄÄN mitään ehdotuksia tämän suhteen??
Sehän oli Barabas muistaakseni justiinsa se kaikkein suurin, ja oikein moninkertainen pahantekijä? Hakemati tulee mieleen SW laitettavaksi tähän roolihahmoon sisälle.
Jospa näytelmän teema onkin kielilläpuhumisen armolahja?
Yleensä nuo uskonnolliset kielilläpuhujat puhuvat sellaista siansaksaa ja mongerrusta että siitä ei saa kukaan mitään selkoa irti. Se kielusökellys kuulostaa siis jonkin verran suomenruotsilta, suomalaisen korviin kuultuna.
Arvelussasi voi siis hyvinkin olla oikeaan osuvuutta.
Onneksi se on kuitenkin varmaa,ettei Jeesus Nasaretilainen ollut mustalainen?