Elokuvan tekoa

Steven Spielberg tekee elokuvan Münchenin 1972 olympialaisten panttivankidraamasta. Elokuvan käsikirjoittaa Eric Roth ja sen pääosassa nähdään Ben Kingsley. Elokuvan nimeä ei ole vielä paljastettu, mutta kuvaukset alkanevat kesäkuussa Euroopassa.

Aiheestahan on tehty myös hyvä dokumentti One Day in September, joka palkittiin mm. v. 2000 parhaan dokumentin Oscariolla.

-----

Tietääkö joku, onko kuvaukset jo aloitettu ja ehkä myös elokuvan nimenkin?
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämän elokuvan tarkoitus on taas nostaa sympatioita erästä kansalaisuutta kohtaan, eikös juu?

Äänestä

Tänään Israelissa juutalaiset tappoivat kuusi arabia ja se on vain pisara meressä. Kuka kuvaisi koskettavan elokuvan heidän kohtaloistaan?

Äänestä
  • milla, minkä lain mukaan urheilija on verrattavissa aseistettuihin militantteihin?

    Olympialaiset sotatoimialueeseen? ...terroristin logiikkaa? ilmeisesti palestiinalaisten ulkomaanvienti on toiminut kun kysyntää on ollut?

    Viimeiseen lauseeseen: palestiinalaiset, trust me. He järjestävät näyttelyjä itsemurha pommittajien kunniaksi, nimeävät lasten urheilu tapahtumia heidän mukaansa, mitä sen rinnalla on tehdä tv-dokumentti urheista vastarinta taistlijoista jotka ottivat yhteen miehittäjän kanssa, kun nämä miehittivät hyvät rakettien laukaisu alueet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Shalom1 kirjoitti:

Steven Spielberg tekee elokuvan Münchenin 1972 olympialaisten panttivankidraamasta. Elokuvan käsikirjoittaa Eric Roth ja sen pääosassa nähdään Ben Kingsley. Elokuvan nimeä ei ole vielä paljastettu, mutta kuvaukset alkanevat kesäkuussa Euroopassa.

Aiheestahan on tehty myös hyvä dokumentti One Day in September, joka palkittiin mm. v. 2000 parhaan dokumentin Oscariolla.

-----

Tietääkö joku, onko kuvaukset jo aloitettu ja ehkä myös elokuvan nimenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu