Yhdistykset Verolle

Verottaja herää

Maassamme toimii monenmoista yhdistystä verovapaasti ja osassa näistä vetäjinä toimii yrityselämässä konkurssin tehneitä henkilöitä. Pimeän rahan tekeminen ja verojen kierto on näissä yhdistyksissä varsin helppoa ja saman aikaisesti nämä yhdistykset vääristävät kilpailua rehellisiltä yrittäjiltä. Itse yllätyin erään yhdistyksen vetäjän puheesta että heillä olevat kymmenen työntekijää ovat mitä erilaisimmilla nimikkeillä olevia tukityöllistettyjä. Merkille pantavaa on myöskin hengellisten yhdistysten määrän raju kasvu ja näissä toimivat henkilöt jotka ovat itse ulosotossa tai useita konkursseja tehneitä.

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siivottavaa on

      Juu, tästä on tulossa kädenvääntö sekä eduskunnassa että Suomen ja EU:n välillä. Suomi on yhdistysten luvattu maa, jota käytäntöä puolustellaan kansalaisyhteyskunnan toteutumisella. Yhdistykset ja monet säätiöt nauttivat verovapautta yleishyödyllisyytensä perusteella. Toimintakenttä on kuitenkin muuttunut ja monen yhdistyksen/säätiön toiminta lähenee silkkaa kilpailtua bisnestä, jonka suojissa saadaan henkilökohtaisia etuja ja jaellaan rahaa omille eturyhmille kuten puolueille. Nämä tahot voivat toimia hyvinkin piilossa, kun yhdistyksiltä/säätiöiltä ei vaaditaa samaa talouden ja päätösten avoimutta kuin esim osakeyhtiöiltä. Veroilmoitustakaan ei tarvitse antaa kuin pyynnöstä. Kova on kuitenkin valtiovarainministeriön verottajan vääntö, kun huomaa mitkä kaikki tahot ovat yhdistysmuotoisia (esim. ammattiyhdistysliikkeet).

      • Villiä peliä

        Soininkin käsi taitaa olla säätiön piparipurkilla kyynärpäätä myöten. Saadaankohan näihin yhdistyksiin/säätiöihin koskaan mitään kontrollia verotuksesta puhumattakaan.


    • veronkiertoa

      Tiedän yhdenkin yhdistyksen ex-toiminnanjohtajan, joka tykkäsi että hän on niin mahtava ihminen, että hänestä on nyt julkaistava kirja. Ja niinpä hän palkkasi kirjoittajan joka kirjoitti superlatiiveja kyseisestä henkilöstä.
      Yhdistyksen nimissä sitten haettiin tuhansien eurojen "avustuksia" eri säätiöiltä ja opetusministeriöstä ym.... Kierrätettiin kaikki yhdistyksen kautta, ettei mene veroja.
      Yhdistyksen hallitukselle tämä tuotiin vain tiedoksi, heidän päätöstä ei siihen toimeen tarvittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe