Behe väitti muinoin kirjassaan, että evoluution raja olisi kaksi hyödyllistä mutaatiota realistisessa ajassa ja populaation koon suhteen mm. malarian antibiottiresistenssissa. Hän jopa väitti, että paitsi että malaria on tarkoituksellisesti suunniteltu, myös malarian antibiottiresistenssi olisi tarkoituksellisesti suunniteltu, koska siihen liittyy useampia mutaatioita.
No, 2004 keksittiin uusi malarialääke artemisiini ja nyt jo sille vastatuskykyiset kannat ovat leviämässä. Niillä on suuri valintapaine artemisiinia kohtaan 33 eri kohdassa genomiaan eli 33 eri mutaatiota tuottavat yhdessä tuon nykyisen vastustuskyvyn. Joko älykäs suunnittelija on taas tuottamassa ihmisiä tappavia kantoja tai Behen 2 mutaatiota evoluution rajana oli arvioitu hieman alakanttiin:
http://pandasthumb.org/archives/2012/04/behes-malevolen.html#comments-open
No, 2004 keksittiin uusi malarialääke artemisiini ja nyt jo sille vastatuskykyiset kannat ovat leviämässä. Niillä on suuri valintapaine artemisiinia kohtaan 33 eri kohdassa genomiaan eli 33 eri mutaatiota tuottavat yhdessä tuon nykyisen vastustuskyvyn. Joko älykäs suunnittelija on taas tuottamassa ihmisiä tappavia kantoja tai Behen 2 mutaatiota evoluution rajana oli arvioitu hieman alakanttiin:
http://pandasthumb.org/archives/2012/04/behes-malevolen.html#comments-open
Vastaukset 17
Vanhimmat
Myönnän. Meidän työpajastamme ovat lähtöisin niin malaria kuin kaiken maailman vastustuskykyisetkin.
"Myönnän. Meidän työpajastamme ovat lähtöisin niin malaria kuin kaiken maailman vastustuskykyisetkin."
Arvasinkin, että sinä olet syypää.
Muistan lukeneeni jostain, että bakteereilla olisi jonkinlaista populaatioälykkyyttä. Ehkä tämä on kyseisen populaatioälykkyyden tulosta.
Ehkä, jos , mahdollisesti, saattaa ollakin ...........
Missähän minä olen tuon joskus nähnyt? Jossain, mutta se ei taatusti ollut missään tieteellisessä..........
Mitä tekemistä tuolla on kreationismin kanssa?
Ei mitään....
"Mitä tekemistä tuolla on kreationismin kanssa?
Ei mitään...."
Jos sinä olet tietämätön kreationismin perusopuksista, kuten Behen Edge of evolutionista, niin se osoittaa vain, ettei sinulla itselläsi ole mitään tekemistä kreationismin kanssa.
Kreationismi on universaali aate, jolla on paljon äänenkannattajia. Yksi tai kaksi huonosti asiaa tuntevaa henkilö ei vielä murra mahtavan kreationismimme voimaa nimeksikään.
USA:n keskilännen ulkopuolella kreationismi on vain mitättömän vähemmistön harrastamaa mentaalimasturbointia.
"Kreationismi on universaali aate, jolla on paljon äänenkannattajia. Yksi tai kaksi huonosti asiaa tuntevaa henkilö ei vielä murra mahtavan kreationismimme voimaa nimeksikään."
Kreationismi murskattiin jo1800-luvulla.
Paremminkin äänekkäitä kannattajia. Ja kreationismihän on muutenkin kuoleva poliittinen aate. Sinunkin tietopohjallasi aakkosoksennus on helppo päätellä ettet ole kunnon kretupelle.
Hehhah, niin eihän me hirveän järjestäytyneitä olla. Useasti täälläkin liikun vähemmän vakavissa fiiliksissä. Vois joku kerta panostaa niin saisi kunnon keskusteluita pyörimään.
"Kreationismi murskattiin jo1800-luvulla. "
Jaa, no teillä on tietysti tuo oma aatteenne, jota te levitätte ja meillä sitten omamme.
"Jaa, no teillä on tietysti tuo oma aatteenne, jota te levitätte ja meillä sitten omamme."
Heh. Evoluutioteoria ei ole aate, se on tieteellinen teoria. Huomaatko, siitä puuttuu se pääte, mikä opeissa eli ismeissä on, kuten kreationismi, kommunismi ym.?
H0hh0h mitäs jos keskitttyäisiin ihan tällä Suomen maalla tehtyihin argumentteihin.
"H0hh0h mitäs jos keskitttyäisiin ihan tällä Suomen maalla tehtyihin argumentteihin."
Etpä taida sinäkään tietää, että tälläkin palstalla sadat elleivät tuhannet kreationismin puolesta kirjoitetut suomalaisten tekemät aloitukset ovat pohjanneet juuri tuohon Behen argumenttiin.
Ja voipi olla että joskus itsekin. Mutta unohdetaan se, ja keskitytään tähän päivään.
"Ja voipi olla että joskus itsekin. Mutta unohdetaan se, ja keskitytään tähän päivään."
Ja mikä olikaan tämän päivän suomalaisten kreationistien paras argumentti uskomuksensa puolesta?