Uni 6.4

Unessa olin mummulassani veljeni kanssa. Näimme ikkunasta, että pihalla oli karhu. Mummulan ovi oli lukitsematta, mutta emme pystyneet menemään laittamaan ovea kiinni. Karhu tuli ovelle ja alkoi aukaisemaan sitä. Yritimme veljen kanssa pitää ovea kiinni mutta karhu puski sen auki ja kävi kimppuumme. Tässä kohtaa heräsin.

Kun menin uudelleen nukkumaan, näin unta, että oli käynnissä ilmeisesti sotatila. Tuli ilmahälytys ja pommit alkoivat räjähdellä . Menin muiden ihmisten kanssa maaten suojaan ja rukoilen Jeesusta antamaan syntini anteeksi. Pommitus jatkui kunnes jossain kohtaa havahduin jälleen unesta.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuollaiset karhu ja sota unet tulee silloin kun omassa elämässä ahdistusta ja stressiä. Itsellä oli myös ja usein näin unta että venäläiset vaani ikkunoiden takana ja sota koneita lensi taivaalla. Samoin karhu oli tulossa sisälle taloon jossa oli hyvin hatara ovi. Ne oli hyvin ahdistavia aikoja elämässäni, vanhempieni kuolema, lapsen sairastelu, ero, työpaikan menetys ym. Kun asiat alkoivat korjautua niin myös unet ovat hävinneet. Enkä ole uniani enne uniksi uskonut niin kuin eivät olleetkaan. Laittakaa asianne kuntoon niin painajaisetkin karhuista ja sodista loppuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalevi i kirjoitti:

Unessa olin mummulassani veljeni kanssa. Näimme ikkunasta, että pihalla oli karhu. Mummulan ovi oli lukitsematta, mutta emme pystyneet menemään laittamaan ovea kiinni. Karhu tuli ovelle ja alkoi aukaisemaan sitä. Yritimme veljen kanssa pitää ovea kiinni mutta karhu puski sen auki ja kävi kimppuumme. Tässä kohtaa heräsin.

Kun menin uudelleen nukkumaan, näin unta, että oli käynnissä ilmeisesti sotatila. Tuli ilmahälytys ja pommit alkoivat räjähdellä . Menin muiden ihmisten kanssa maaten suojaan ja rukoilen Jeesusta antamaan syntini anteeksi. Pommitus jatkui kunnes jossain kohtaa havahduin jälleen unesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu