Orusjärveltä

Tutkailija...

Aiemmin palstalla oli puhetta Orusjärvellä asuneesta Nikolai Vinnistä ja hänen perheestään. Asia liittyy talvisodan alkuun ja evakuointiin.
Vinnin perhe jäi Orusjärvelle asumaan, kun muut kyläläiset läksivät "evakkoon".

Tapasin menneellä viikolla aikalaisen Orusjärven kylästä. Hän oli lähtenyt nuorena pois kylästä talvisodan alla ja muistaa itse, että Vinnin perhe jäi kylään.

Historiasta tiedämme, että Neuvostojoukot valtasivat Salmin, Suojärven ja monet muut paikat Laatokan-Karjalasta. Suomalaiset asukkaat jäivät sodan melskeessä asuinpaikoilleen pariksi kuukaudeksi. Heidät vietiin tammi-helmikuun vaihteessa 1940 muutamille siirtoleireille. Interposolkaan Aunuksen koillispuolelle ja Kaimaojan leirille lähelle Karhumäkeä. Vinnin perhe vietiin Interposolkan leirille ja muu perhe palautettiin toukokuussa 1940 Suomeen rautatiekuljetuksena muiden mukana Tohmajärvelle.
Nikolai Vinni ei ollut enää mukana tässä ryhmässä.

Olettamukseni on se, että Nikolai Vinni jäi Neuvosto-Karjalaan. Ei välttämättä vapaaehtoisesti, mutta ehkä kiristettynä perheensä palautuksen vuoksi. Nikolai Vinni puhui hyvin venäjää ja suomea. Hän tunsi paikalliset olosuhteet Laatokan-Karjalassa. Neuvostojärjestelmälle oli hänestä käyttöä tulevan sodan vuoksi.
Nikolai Vinnin jäljet päättyvät Interposolkan siirtoleirille.

Tämä on osin selvityksen tulos, mutta myös minun ja aikalaisten vakaa olettamus.

0

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        140
        10506
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        148
        5393
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        40
        4070
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        132
        3612
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2664
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1906
      7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        359
        1582
      8. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        98
        1567
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        73
        1428
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1386
      Aihe