Arvio puoluetoimistojen hinnoista:

Arvio puoluetoimistojen hinnoista:

1. Perussuomalaiset: Yrjönkatu 8-10. Neliöhinta noin 3000-5000 euroa.
2. Rkp: Simonkatu 8:n toimiston neliöhinta noin 3000 - 4000 euroa.
3. Kokoomus: Kansakoulukujan 3:n neliöhinta noin 2500 - 3000 euroa.
4. Vihreät: Fredrikinkatu 33:n neliöhinta noin 2000 - 2700 euroa. (Sdp:n Uudenmaan piirin tilat sijoittuisivat kolmanneksi. Säästöpankinranta 6:n neliöhinta on noin 2000 - 2500 euroa)
5. Keskusta: Apollonkatu 11:n neliöhinta noin 1700 - 2300 euroa.
6. Kuudennen sijan jakaa kaksi puoluetta: vasemmistoliitto ja sdp. Näiden kahden puoluetoimiston arvioitu neliöhinta on noin 1500 - 2000 euroa. Vasemmistoliiton toimisto Viherniemenkatu 5:ssä ja sdp:n toimisto Saariniemenkatu 6:ssa.
13141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikkein kallein puoluetoimisto on SDP palatsi Hakaniemessä koko kiinteistö.

Äänestä

Vasemmistolla oli mahtava ns. Punapääoma mutta se katosi kun konkurssien lisäksi punajohtajat kavalsivat sen ja ostivat itselleen arvoasuntoja mm. Portugalista.
Sen mukana katosi E-liike ja sen ruuista ns. elannon maku.

Äänestä
  • Punapääoma teilattiin suunnitelmallisesti. Siinä meni; pankit, e-liike, puolueiden rahat ja paljon muuta! Kiiteistöstöjä mm. Kulttuuritalo ja pienemmistä puhumattakaan!
    Suomen Kommuniti Puolueella oli neuvoja antamassa ja kimpassa, osaomistuksissa, esim. Peter Fryckman! Kun katselee puolueen sijoituskarttaa, joka julkaistiin eräässä päivälehdessä, ei voi kuin ihmetellä miten se on ollut mahdollista? Se sijoitusrypäs oli todella suuri, ja neuvonantajat "parhaat"? Kun Fryckmannilta kysyttiin miten hän voi olla kommunistien kanssa omistamassa yhtiössä hän vastasi; "rahalla ei ole puoluetta, eikä väriä"! Se tuhoaminen onnistui!
    Nyt on Kommunisen Puolueen puhj. Aalto Portugalissa, E-liikkeen johtaja Saksassa, ja missä lienee ne muut pelurit? Jaa, Fryckman taitaa jo olla vapaa vankilasta? Työväen Säästöpankin joht. Sundqvist, kai suomessa?
    Hyvin pyyhkii sittenkin, mutta kellä?
    Siis puoluetoimistoiden hinnalla ei niin väliä? Kansa ne kustaa kuitenkin!

    Äänestä

  • se onnistui ?? kirjoitti:

    Punapääoma teilattiin suunnitelmallisesti. Siinä meni; pankit, e-liike, puolueiden rahat ja paljon muuta! Kiiteistöstöjä mm. Kulttuuritalo ja pienemmistä puhumattakaan!
    Suomen Kommuniti Puolueella oli neuvoja antamassa ja kimpassa, osaomistuksissa, esim. Peter Fryckman! Kun katselee puolueen sijoituskarttaa, joka julkaistiin eräässä päivälehdessä, ei voi kuin ihmetellä miten se on ollut mahdollista? Se sijoitusrypäs oli todella suuri, ja neuvonantajat "parhaat"? Kun Fryckmannilta kysyttiin miten hän voi olla kommunistien kanssa omistamassa yhtiössä hän vastasi; "rahalla ei ole puoluetta, eikä väriä"! Se tuhoaminen onnistui!
    Nyt on Kommunisen Puolueen puhj. Aalto Portugalissa, E-liikkeen johtaja Saksassa, ja missä lienee ne muut pelurit? Jaa, Fryckman taitaa jo olla vapaa vankilasta? Työväen Säästöpankin joht. Sundqvist, kai suomessa?
    Hyvin pyyhkii sittenkin, mutta kellä?
    Siis puoluetoimistoiden hinnalla ei niin väliä? Kansa ne kustaa kuitenkin!

    Näinhön se meni. Entinen taistolaisheppu Wahlroos sentään pyörittelee Nordean ja Sammon osakkeita. P. Tiusanenkin omistaa vielä miljoonilla arvokiinteistöjä mm. Kotkassa vaikkakin hallitsee niitä bulvaanimenetelmän välityksellä eikä niistä liiemmin hiisku.

    Fiksuista kommareista jotka osasivat höynäyttää tyhmiä äänestämään itseään tuli miljonäärejä jotka vaihtavat kadulla puolta, jos tulee vastaan joku hieltä haisevan
    näköinen työläinen. Paitsi vaalien alla tietysti ne jotka pyörivät politiikassa edelleen.

    Säälittävintä on se että aikoinaan kommunismiin sokeasti hurahtaneet palvoivat näitä johtajia jumalinaan. Kommarijohtajat ovat höynäyttäneet tyhmiä aina vuodesta 1918 alkaen tähän päivään saakka.

    Äänestä

  • Elannon maku kirjoitti:

    Elannon maku.
    Ei ne demaritkaan aivan puhtaasti sitä " pehmeää laskua" tehneet! Mm. Työväen Säästöpankin johtaja oli demari U. Sundqvist. Myös E-liikken johtaja demari ja siinä samassa vakuutusyhtiö Kansa ym. teki keikaukset? Sundqvist vielä viime hetkillä antoi veljellensä
    1´000´000 markan luoton, vaikka tiesi sen jäävän sille tielleen. Ja entäs ne "Suntun" verovelat? Niitä koetettiin pääministeri Lipposen aikana antaa anteeksi, mutta kuinkas kävikään! Asian tultua julkisuuteen joutuikin syntipukiksi ministeri Arja Alho! Ja joutui vielä eroamaan! Lipponen kielsi tieneensä asiasta mitään, mutta tunnusti haastattelijalle jälkikäteen kyllä tieneensä asian! E- liikkeen johtaja otti "hatkat" Saksaan! Missä nosti itse tittelinsä tohtoriksi! Haastattelija kysyi milloin olet väitellyt tohtoriksi, vastasi; "siinä on väärinkäsitys"! Mutta se oli puhenluettelossa kuin myös käyntikortissa! Ihmeellinen väärinkäsitys?
    Toisella sektorilla Portugalissa kommunisti A. Aalto muurasi asuntonsa ympärille korkean tiiliaidan, ollakseen turvassa, jos vaikka sattuisi joku vanha toveri tulemaan "kyläilemään"? Saattaisi jopa kysellä niistä puolueen rahoja? (Aalto oli ammatiltaan ex muurari).
    Taikka vaatetusliike Kuusisen myyjä palkojaan? Kuusinen oli kommunistien omistama vaatetusliike, siinä Kaisaniemen kadulla. Olen odottanut, että joku tekisi asiasta väitöskirjan? Siinä hyvä aihe; Kuinka punapääoma tuhottiin?

    Äänestä

  • Ketä muita johtajia sinne Portugaliin meni, kuin kommunistien puheenjohtaja Aalto?
    Demareista ainakin Saksaan E-liikkeen johtoa ja Sundqvist suomessa!
    Ja neuvonatajat, "sijoittajaneuvojat", ketkä eivät olleet puolueen jäseniä, jäivät kai suomeen? He eivät tehneet mitään väärää? Heillä oli vain sijoituksissa huonoa tuuria!
    Vastuun kantoivat punapääomasta päättävät "tumpelot"?
    Ja kaikki pelasi hienosti!
    Miksi meidän pitäisi tietää puoluetoimistojen hinnat? Kansa ne kuitenkin maksaa, vaikka puoluetuen kautta!
    ,

    Äänestä

  • se onnistui?? kirjoitti:

    Elannon maku.
    Ei ne demaritkaan aivan puhtaasti sitä " pehmeää laskua" tehneet! Mm. Työväen Säästöpankin johtaja oli demari U. Sundqvist. Myös E-liikken johtaja demari ja siinä samassa vakuutusyhtiö Kansa ym. teki keikaukset? Sundqvist vielä viime hetkillä antoi veljellensä
    1´000´000 markan luoton, vaikka tiesi sen jäävän sille tielleen. Ja entäs ne "Suntun" verovelat? Niitä koetettiin pääministeri Lipposen aikana antaa anteeksi, mutta kuinkas kävikään! Asian tultua julkisuuteen joutuikin syntipukiksi ministeri Arja Alho! Ja joutui vielä eroamaan! Lipponen kielsi tieneensä asiasta mitään, mutta tunnusti haastattelijalle jälkikäteen kyllä tieneensä asian! E- liikkeen johtaja otti "hatkat" Saksaan! Missä nosti itse tittelinsä tohtoriksi! Haastattelija kysyi milloin olet väitellyt tohtoriksi, vastasi; "siinä on väärinkäsitys"! Mutta se oli puhenluettelossa kuin myös käyntikortissa! Ihmeellinen väärinkäsitys?
    Toisella sektorilla Portugalissa kommunisti A. Aalto muurasi asuntonsa ympärille korkean tiiliaidan, ollakseen turvassa, jos vaikka sattuisi joku vanha toveri tulemaan "kyläilemään"? Saattaisi jopa kysellä niistä puolueen rahoja? (Aalto oli ammatiltaan ex muurari).
    Taikka vaatetusliike Kuusisen myyjä palkojaan? Kuusinen oli kommunistien omistama vaatetusliike, siinä Kaisaniemen kadulla. Olen odottanut, että joku tekisi asiasta väitöskirjan? Siinä hyvä aihe; Kuinka punapääoma tuhottiin?

    Siinä olisi hyvä väitöskirjan aihe..mutta, mutta..
    Suomessa kun on voimassa edelleen tämä suomettumisen aikana luotu
    vaikenemisen kulttuuri: Stasilista,punapääoman kohtalo, neuvostoliiton ihmisoikeusongelmat,jne ovat asioita jotka on pidettävä salassa ja joista
    ei edes saa puhua. Tämä suomettumisen kulttuuri on syntynyt ja ylläpidetty
    pitkän demaripressaputken aikana. Demaripressojen aikana Suomi oli
    melko suljettu yhteiskunta jossa vasemmistolainen totuus oli ainoa
    totuus. Tuolloin kaikki paha tuli lähes yksinomaan amerikasta.
    Tuo pohjaton demarihegemonia aiheutti ainakin minulle sen että välillä
    oli aivan pakko käydä ulkomailla hengittämässä.

    Äänestä

Onko RKP:n hinta oikea. Keltä sait tiedot ?

Äänestä

Miten nämä asiat voi kiinnostaa pitkäaikaistyöttömiä ?

Äänestä
  • Koska nämä asiat ei kuulu Suomi24 Kotka palstalle

    Äänestä

  • Vänkää kirjoitti:

    Koska nämä asiat ei kuulu Suomi24 Kotka palstalle

    Nyt, kun jatkopostittaja on tämäs saman alotuksen taittanut jo 5-6 kertaa. Kertoisitko miten tämä kuuluu Kata palstalle.

    Äänestä

Kerrotko mikä on Kata palsta?
Mikä on Karhilan tyäväen tal?
Olen aloittelia. En halitse kaikkea, lyhennyksiä, enkä näitä muitakaan termejä?

Äänestä
  • En vaan ymmärrä mistä hatusta moiset hinnat on tempaistu? Et sinä mitään huoneistoja osta Helsingin keskustasta 200 euroa per neliö! Tollaset väitteet on paskapuhetta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arto tiedottaa kirjoitti:

Arvio puoluetoimistojen hinnoista:

1. Perussuomalaiset: Yrjönkatu 8-10. Neliöhinta noin 3000-5000 euroa.
2. Rkp: Simonkatu 8:n toimiston neliöhinta noin 3000 - 4000 euroa.
3. Kokoomus: Kansakoulukujan 3:n neliöhinta noin 2500 - 3000 euroa.
4. Vihreät: Fredrikinkatu 33:n neliöhinta noin 2000 - 2700 euroa. (Sdp:n Uudenmaan piirin tilat sijoittuisivat kolmanneksi. Säästöpankinranta 6:n neliöhinta on noin 2000 - 2500 euroa)
5. Keskusta: Apollonkatu 11:n neliöhinta noin 1700 - 2300 euroa.
6. Kuudennen sijan jakaa kaksi puoluetta: vasemmistoliitto ja sdp. Näiden kahden puoluetoimiston arvioitu neliöhinta on noin 1500 - 2000 euroa. Vasemmistoliiton toimisto Viherniemenkatu 5:ssä ja sdp:n toimisto Saariniemenkatu 6:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu