Näkyy rysssä-ernesto hulluuskohtauksessaan

tuoneen kymmenittäin hyviä avauksiani saitille. Kehu nyt kapi nuolukoiraasi ja fan-clubisi ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooooo, hulluja molemmat, että kolisee.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siinä on mennyt taas pääsiäskiljut hukkaan.

Äänestä

Kaponen kai nuo tuikkas, ja itse hönkäs sitten perässä.
Sairaan pään tuotoksia joka tapauksessa.
Ei näy kukaan kaposesta välittävän edes senvertaa, että hoitooon ressukan ohjaisivat.
Huru-ukko, mikä huru-ukko, ei kai tuollaista enää viitsi edes terapiaan ohjata.
Hymyilisivät vain osaottavasti, ja läherttäisivät omaistensa harmiksi, mitä ilmeisimmin sitä onkin.
Tiedän yhden vastaavan tapauksen, joka on myöskin kaikkein paras, ja lapsensa myös, mutta ei ne kakrut juurikaan kyllä koskaan kotonaan käyneet, vaan tuon piti itsensä kameroineen kylään tunkea, ja esitellä sitten kuviaan jokaiselle, joka ei kerinnyt karkuun lähteä.
Narsismi on siitä hankala juttu, että sille ei voi kukaan mitään.
Ainoa keino, kun kääntäisi selkänsä, mutta kun täällä palstalla on sekin mahdotonta, kun sen jälkeen tunkee itsensä muihin keskusteluihin linkittämään kotipesäänsä.

Sama kaava toistuu vuodesta vuoteen.

Pssst..... onkohan edes rottakoulua käynyt.......niin tai ollut valion talomiehenäkään....ei taida olla edes mikään kapteenikaan...
Jaa on, ihan "täyskapteeni", kun tuota hänen itseylistystään seuraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aito Sonnimies kirjoitti:

tuoneen kymmenittäin hyviä avauksiani saitille. Kehu nyt kapi nuolukoiraasi ja fan-clubisi ainoaa jäsentä. Hoh, hoh, hooooooooooo, hulluja molemmat, että kolisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu