Että Perussuomalainen puolue on ottanut käyttöönsä aputoiminimen Peruseurooppalainen puolue, jota voidaan käyttää vapaasti nykyisen nimen rinnalla.
Täten ilmoitetaan kaikille tiedoksi
PerusS PerusE
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo kuulostaa varsin hyvältä. Epäilen vain etteivät kaikki ymmärrä etuaan ja pitäytyvät impivaaralaisuudessaan.
Tulihan se kommariretoriikka sieltä! Veitko kukkia Leninin haudalle?
Mitä tapahtuu kun "suvaitsevaisto" hyökkää heidän kimppuunsa joita eivät suvaitse, joka on Leninin mainitsema vihansa ykköskohde, "valkoihoinen, isänmaallinen, epäsosiaalinen rasisti"??
Kirjoitetun lain ulkopuolisia, mielivaltaisesti käyttöön otettavia vihalakeja syntyy, ja "epäsosiaalinen alkuasukas" löytää itsensä tilanteessa jossa hän itse ei saa oikeutta rasismin uhrina, mutta jos itse edes puhuu pahasti "erilaisen, yhteiskuntaa rikastuttavan tulevaisuuden toivon tai moniosaajan" ominaisuuksista tai tekemisistä", tulee mielipidepoliisi ja aloittaa interrogaation.
Alunperin nimeksi olisi pitänyt valita Isänmaallinen Puolue, jonka pohjalta jo olisimme saaneet aitoa keskustelua tärkeistä aiheista.
Perus-s nimenä tosiaan vie pois rakentavasta puheesta alapäävitseihin. Näin ihmisten vihaajat saavat tekosyyn hyllyttää arvokeskustelun.