Sinä sanot ehkä: “Kaste on väärä.” Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin. Abusus non tollit substantiam, imo confirmat substantiam. Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.* Mutta uudestikastajien teatraalinen toimenpide altaan ympärillä ei ole sen arvokkaampaa ihmistekoa kuin jos lahkoutuneen sijaan kastettaisiin hevonen altaassa ja vaikka kuinka pärskyisi veden alla niin annettakoon hevoselle uusi nimi,,,,PÄRSKY. *
*Minusta hevonen kelpaa kastettavaksi uudestikastajien allaskasteella siinä kuin joku sivistymätön lahkojuntti ja mielestäni kaunis eläin on arvollisempi ottamaan uudestikastajien vaatiman kasteen hevosuskossa kuin että upotettaisiin joku syntymästään vajaaksi jäänyt kääpiö lahkoon maksumieheksi.*
Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.
Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.
Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan. Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?
Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?Helluntailaisten ja muiden uudestikastaja esim. jaikalin mukaan KYLLÄ!
Lainaus M.Luther ja mukaeltu hieman avaajan kautta.
Kaste itsessään on oikea ja pyhä.
17
77
Vastaukset
- tode*
minkä tähden kastetta ylipäätään kutsutaan "pyhäksi"?
Raamatun järjestys kasteen suhteen on looginen, ensin uskotaan koko juttu ja sitten halutaan sinetöidä kasteen kautta oma päätös ja Jumalan lupaukset. Toinen asia, mikä on minusta tärkeä pointti on se, että seurakunta on Raamatun mukaan uskovaisten yhteisö, niiden, jotka ovat itse valinneet tiensä, kulkeneet läpi "ahtaan portin".- Mikko.
Kulkeminen ahtaalle portille ja läpi, siinä tuskin on kasteella niinkään merkitystä, tuntuu että pikemminkin nuo monet uudelleen kastetutkin ovat tuosta portista poispäin kulkevia ja muitakin vievät vielä mukanaan.
Vaellus ratkaisee mitä olet lähimäisillemme, Jeesuksella on kyllä siihen selvät opastukset autaa lähimäisiä, nälkäisiä, sairaita jne..Tuostahan nuo uskovat ajelevat "portilleen" mökkini ohi ja monen muunkin hädässäkin olevan ohi, minä en senpuoleen hädässä ole Yksinketainen totuus on, helari ei ainakaan tänäpäivänä käy esim. kylässä uskomattomien tykönä, vaikka se kuuluisi ainakin Jeesuksen opetuksiin. - Jeesuksen kasteOikea
Mikko. kirjoitti:
Kulkeminen ahtaalle portille ja läpi, siinä tuskin on kasteella niinkään merkitystä, tuntuu että pikemminkin nuo monet uudelleen kastetutkin ovat tuosta portista poispäin kulkevia ja muitakin vievät vielä mukanaan.
Vaellus ratkaisee mitä olet lähimäisillemme, Jeesuksella on kyllä siihen selvät opastukset autaa lähimäisiä, nälkäisiä, sairaita jne..Tuostahan nuo uskovat ajelevat "portilleen" mökkini ohi ja monen muunkin hädässäkin olevan ohi, minä en senpuoleen hädässä ole Yksinketainen totuus on, helari ei ainakaan tänäpäivänä käy esim. kylässä uskomattomien tykönä, vaikka se kuuluisi ainakin Jeesuksen opetuksiin.http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Yksittaisia/Mauri Viksten - Evankeliumin Kaste 17.2.1980.mp3
- näin on asia
Joka kieltää lapsella olevan uskon, ja siitä syystä kieltää lapselta kasteen, hän ei ole päässyt vielä alkuunkaan elämän tiellä.
- Onkohan totta?
Minkähän tähden eivät "lahkolaiset" sitä tiedä, miksi kaste on pyhä?
Lutherilainen kaste on sitä mutta lahkojen kasteen uusiminen on yksinkertaisesti perkheleen teko joka liittää siinä upotuksessa paholaisen valtakuntaan jokaisen uudestikasteella käyneen vaikka kuinka pyristelisivät vastaan. - Näin on
Mikko. kirjoitti:
Kulkeminen ahtaalle portille ja läpi, siinä tuskin on kasteella niinkään merkitystä, tuntuu että pikemminkin nuo monet uudelleen kastetutkin ovat tuosta portista poispäin kulkevia ja muitakin vievät vielä mukanaan.
Vaellus ratkaisee mitä olet lähimäisillemme, Jeesuksella on kyllä siihen selvät opastukset autaa lähimäisiä, nälkäisiä, sairaita jne..Tuostahan nuo uskovat ajelevat "portilleen" mökkini ohi ja monen muunkin hädässäkin olevan ohi, minä en senpuoleen hädässä ole Yksinketainen totuus on, helari ei ainakaan tänäpäivänä käy esim. kylässä uskomattomien tykönä, vaikka se kuuluisi ainakin Jeesuksen opetuksiin.helarilahkolaiset väijyvät äsken uskoon tulleita esim. tuo Mohikaani on kaikkein pahimpaa laatua oleva kerettiläinen ja avionrikkoja.
- Usko Toivonen
näin on asia kirjoitti:
Joka kieltää lapsella olevan uskon, ja siitä syystä kieltää lapselta kasteen, hän ei ole päässyt vielä alkuunkaan elämän tiellä.
Kuuntelevatkohan vanhemmat lapsiaan?
Ruotsin kuusi miljoonaisen kirkon jäsenistä 75% ei usko edes Jeesuksen olemassaoloon. - tämä on totta
Mikko. kirjoitti:
Kulkeminen ahtaalle portille ja läpi, siinä tuskin on kasteella niinkään merkitystä, tuntuu että pikemminkin nuo monet uudelleen kastetutkin ovat tuosta portista poispäin kulkevia ja muitakin vievät vielä mukanaan.
Vaellus ratkaisee mitä olet lähimäisillemme, Jeesuksella on kyllä siihen selvät opastukset autaa lähimäisiä, nälkäisiä, sairaita jne..Tuostahan nuo uskovat ajelevat "portilleen" mökkini ohi ja monen muunkin hädässäkin olevan ohi, minä en senpuoleen hädässä ole Yksinketainen totuus on, helari ei ainakaan tänäpäivänä käy esim. kylässä uskomattomien tykönä, vaikka se kuuluisi ainakin Jeesuksen opetuksiin.Niin Mikko helarit ovat myös tehneet portin taivaaseen niin ahtaaksi ettei siitä mahdu sisään kuin ne jotka ovat hyljänneet lutherilaisen uskon ja uudestikasteen kautta vain he ovat nk. uskovaisia.(lahkouskovaisia huom! Mikko varo heitä!!!)
- totta maar
Usko Toivonen kirjoitti:
Kuuntelevatkohan vanhemmat lapsiaan?
Ruotsin kuusi miljoonaisen kirkon jäsenistä 75% ei usko edes Jeesuksen olemassaoloon.Sanooko Jeesus että on paljon jotka pääsevät taivaaseen?
Lahkolaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa ja siihen sanon AAMEN.
Montakohan miljoonaa näitä lahkolaisia onkaan? - Usko Toivonen
totta maar kirjoitti:
Sanooko Jeesus että on paljon jotka pääsevät taivaaseen?
Lahkolaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa ja siihen sanon AAMEN.
Montakohan miljoonaa näitä lahkolaisia onkaan?Näinhän se menee, Jeesuksen nimen vuoksi saa kokea vainoa.
Näinhän jo alkuseurakunnan aikaan kirjanoppineet ja hallitusmiehet Jeesuksen omia
haukkuivat:
Ap. t. 24:5
Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies,
Kannattaisiko olla vähän varovainen lausunnoissaan, sillä millä mitalla me mittaamme, sillä meidätkin mitataan.
Minä olen iloinen siitä, että minulla on paljon ystäviä, veljiä ja sisaria, luterilaisesta
kirkosta. - totta tämäkin
Usko Toivonen kirjoitti:
Kuuntelevatkohan vanhemmat lapsiaan?
Ruotsin kuusi miljoonaisen kirkon jäsenistä 75% ei usko edes Jeesuksen olemassaoloon.Kaikki helluntailaiset eivät usko että lahkolaisuus ei peri Jumalan valtakuntaa.
- perämela
Onko Jumala luterilainen, vai miksi muutamat kiihkoilee lutterin puolesta..omituista.
ikö olisi edes aikuisen lookista kiivailla sen puolesta mitä Raamatusta jokainen lukutaitoinen voi nähdä.
mtään "pyhää kastetta" ei ole olemassakaan. on vain lutterin keksintö saattaa tietämätön kansa aikalaisensa siis jonkinlaiseen pakanain esipihaan, josa heitä voitaisiin hallita ja saada edes jotain kristillistä elämää Jumalasta mitään tietämättömän kansan keskuuteen.
nyt eletään jo sentään lukutaista aikaa, ja Raamattua saa lukea kuka tahansa omalla kielellään ilman että pää laitetaan seipään nokkaan kirkon mäelle.
mitäpä jos rohkeasti avaisimmem ensimmäisen kerran sen ritisevän vihkiraamatun, joka saattaa olla vielä tallessa monen kirjahyllyssä, ja katsoisimme sieltä mikä oli apostolien käytäntö. Montakohan lapsikastetta sieltä löytyykään. - Onkohan totta?
Eihän Jumalan mikää teko ole lahkoriivatuille pyhää koska se ei tapahdu lahkolaisen uskon ja ajatusten mukaan.
Kasteenuusijat ja hurmahenget laitetaan meidän lutherilaisuudessa sikojen ja koirien kanssa samaan aitaukseen.
Siis heitä ei pidetä minään. - kasteen armo
ei, kyllä hekin savat armon, jos tunnustavat syntinsä ja nöyrtyvät kasteen armoon
- Onkohan totta?
aivan oikein sanottu että jos tunnustavat syntinsä palaten uskossa ja katumuksessa ensimmäisen kasteen armoon.
- perämela
Missähän kohtaa Raamattua kerrotaan siitä "kasteen armosta ", kuka osaisi neuvoa kun olen kohta viiskyt vuotta sitä kirjaa tutkinut, eikä ole vielä tullut vastaan missään muodossa.
Eli koittakaa nyt hyvät ihmiset käsittää, että suomalaista tavallista ihmistä on johdettu 500 vuotta harhaan lutterin omien oppirakennelmien kautta, ja kansa on niin pihalla ettei suusta tule muuta kuin "automaattiteksitä.. kuten kasteen armo, kasteen liitto, pyhä kaste, hätäkaste jne joita ei löydy muualta kuin lutterin katekismuksista ja tunnustuskirjoista.
Hän teki ison työn, lohkaistessaan katolisuuden pohjattomista harhoista pienen kioskin, luterilaisuuden, mutta meni samalla toiseen allikkoon joutuessaan omaa kaulaansa pitämään ehjänä.
Nyt eletään jo uutta aikaa, ei meidän tarvitse lutteria rakastaa, vaan käyuttäkäämme omaa lukutaitoa, omaa Raamattua, ja katsokaamme sieltä, mikä on apostilisen Uskon Perustus.- melancton,
sinun pitäisi lukea alkukieliä katsos kun silloin ei ymmärretty suomea että olisi voitu tehdä perämelalle asia tunnetuksi ja perämelalla on mela hukassa jo koht`viiskyt vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770