Hebr 13:4. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
Jari iivanainen sanoo ihanasti että ei saa himon kiihkossa rakastella vaan rauhallisesti. muistathan ystävä noudattaa tätä.
Himon Kiihkossa ei jari Iivanainen
15
253
Vastaukset
- 18
No kaikenlaisia lahkosaarnaajia sitä onkin liikkeellä Raamattua vääntämässä.
- Kartsula 89
Kun edellisissä luvuissa on käsitelty avioliiton tavallisimpia ongelmia ja niiden selvittelyä, on merkillepantavaa, että samat asiat vaikuttavat myös avioliiton sukupuolielämään. On huomattu, että jos parilla on vaikeuksia suhteensa muilla alueilla, heijastuvat ne hyvin pian myös sukupuolielämään, joka tavallaan on koko suhteen ilmapuntari. Se ei ehkä tyydytä heitä enää samalla tavalla, koska ilmapiiri suhteessa voi olla muuten negatiivinen, tai sitten he saattavat olla jopa kokonaan harjoittamatta sitä, mikä sekään ei ole kovin epätavallista.
Tutkimmekin seuraavissa kappaleissa joitakin tavallisimpia sukupuolielämän ongelmia. Useat ongelmista ovat juuri sellaisia, jotka saattavat häipyä sen jälkeen, kun puolisot saavat puhevälit toistensa kanssa uudelleen kuntoon.
http://www.jariiivanainen.net/apua_avioliittoon4.html - Suvelan sonni
Ei himon kiihkossa rakastella, vaan nussitaan ja pannaan.
- Jartsu Kilpi
Eräs väärä seksuaalisuuteen liittyvä käsitys monilla naisilla ja myös miehillä voi olla se, että se on jotain likaista, häpeällistä ja inhottavaa, ja jota ei mitenkään ole tarkoitettu nautinnon kokemiseen. Heistä on voinut tuntua jopa siltä, että mitä pyhempiä ja hartaampia he ovat, sen vähemmän heidän tulee olla kiinnostuneita tästä alueesta, tai ainakin se on ohitettava mahdollisimman nopeasti ja eleettömästi.
On kuitenkin hyvä huomata, että sukupuolivietti ei itsessään ole paha asia - kuten ei moni muukaan asia - vaan ainoastaan sen väärinkäyttö. Sillä tällainen seksuaalikielteinen käsitys on enemmänkin ympäröivästä kulttuurista tullut piirre (vrt. 1 Tim 4:3,4), mutta ei Raamatun opetus. Ainut rajoitus seksuaalisuuden suhteen onkin se, että sen pitäisi tapahtua avioliitossa miehen ja vaimon välillä. Siinä aviovuode, tai tosiasiassa sukupuoliyhdyntä (alkukielellä coitus), on saastuttamaton (Ks. myös 1 Kor 7:1-5). Jos aviopuolisot eivät ymmärrä tätä tärkeää asiaa, voi se estää heitä antautumasta vapautuneesti sukupuolielämään ja myös nautinto voi jäädä vähäisemmäksi:
- (Hebr 13:4) Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.
Sentähden jos sinulla vaimona tai myös miehenä on edelläoleva käsitys, hylkää se epäraamatullisena. Ymmärrä, että sukupuolisuus on Jumalan lahja, josta sinä voit nauttia yhdessä puolisosi kanssa. Se ei ole tarkoitettu vain lasten saamiseen, vaan että siinä voitaisiin täyttää kummankin sukupuoliset tarpeet ja että se olisi kummankin iloksi. Antaudu siihen täysin vapautuneesti! - Suosittelen.
Ja jos oma puoliso ei herätä tarpeeksi himoja, kannattaa käydä ostoksilla aikuisten lelukaupassa.
- ei lapsellinen
ei aikuiset enää leluja ostele
- Tiedoksi!
Jos aikuiset pitävät mielikuvitusystäviä, sopii heille hyvin myös lelut.
- missä vaikuttaa
Onks tää pappia? Jari iivanainen?
- pena Kalliosta
Hyvä kirjoitus. Tällaista vaa lisää.
Niin on että kyllä saastainen tietää milloin hän saastuta aviovuoden.
- hyvä aloitus
Himon kiihko on aina negatiivinen, se kertoo että rakkasu on kylmää ja kovaa.
Jonka tarkoitus on vain vahingoittaa toista osapuolta ja tyydyttää omat tarpeensa.
Vaimoa ja miestä tulee kohdella rakkaudella, kunnioituksella, ei sillä että vain minä saan tarpeeni tyydytettyä ja viis toisestta. Tämä juuri on se asia jota ei tahdota ymmärtää kun puhutaan himon kiihkosta, sen tarkoitus on vain satuttaa. Rakastellessa voi kiihkoa olla mutta himo on siinä yhteydessä aina negatiivinen asia.
4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;- body
" että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa.."
teksti on sellaista taivastelulatinaa jolla ei ole mitään tekemistä seksin tai seksuaalisuuden kanssa.
Yhdyntä on ajallinen ja lihallinen toiminta ja sitä on aivan turha hengellistyttää.
Siinä on joko rakkautta tai ei ole rakkautta, tai se on lähinnä seksuaalinen purkautumisteko.
Jos miehellä ei ole libidoa, niin yhdyntä/ rakastelu ei tahdo onnistua ja vaikka siihen laitetaan kuinka pyhyyttä, se ei auta.
- perämela
Pieni oi kaisu !
4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
Tuossa kun puhutaan vaimon "ottamisesta", niin siinä ei taatusti tarkoiteta sänkypuuhien metodeja, vaan kyse on ihan muusta.
ja se muu tarkoittaa yleensä kaikkea puolison valintaan liittyviä asioita.
niin, että älkää nyt enää luulko että Raamattuun on kirjattu tämän ajan mediasexikäsitykset samoilla sanoilla. Kyllä omaa aviovaimoaan tai omaa aiviomiestään saa himoita. Se on ihan luvallista avioliitossa. Ei ole mitään rakastelusääntöjä avoipuolisoille.
Tuossa Hebr. kohdassahan puhutaan avionrikkojista. Älkää olko lain alla.
Tässä toinen kohta, joka pitää ymmärtää niin kuin se on.
.
1. Tessalonikalaiskirje 4
3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
.
Eli jos aiot mennä naimisiin, ja seurustelet jonkun kanssa, niin Jumalan tahto on, että rakastat tulevaa puolisoasi ensin kaikella muulla tavalla, kuin seksuaalisesti tai ulkonaisesti ja haluat tuntea tuon ihmisen sydämen, se sisäisen ihmisen ja että sun rakkautesi kohdistuu siihen persoonaan, ei ulkokuoreen. Siihenhän tarvitaan Jumalaa. (jae 4) Ei meissä ole sitä voimaa.- perämela
Jumala loi terveen j a luonnonmukaisen halun sukupuolten välille.
Karvajalan käsissä se muuttui himoksi.
erotetaan nämä toisistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944