Laskin joskus mitä kirkollisvero vuodessa noin suunnilleen tekee. Olin suht pienpalkkainen (elintarvikeala) työläinen. Maksoin vuodessa suunnilleen 1500 MK kirkollisveroa, eli nykyrahassa noin 250 euroa. Sitten tulin järkkini ja erosin mokomasta turhasta instituutiosta mihin en ollut koskaan omasta tahdostani liittynytkään. Järjetöntä maksaa ylimääräistä veroa kun ne muutenkin ovat kohtuuttoman suuret Suomeesa.
250?
karannut
2352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllähän se summa on mahtava joka olisi kirkollisverona mennyt.
Minun tuloilla olisi kirkollisveroa mennyt 600 euroa vuodessa, koko työhistorian aikana (n. 40 vuotta) ehtii kyllä hautapaikan moneen otteeseen maksaa, ja papin palkan päälle.
Mutta saako ne ilmaiseksi?
No ei todellakaan saa, vielä pitää lisää maksaa.
SILTI syyt, joiden takia en kuulu kirkkoon, ovat muita kuin taloudellisia.
Aivan, miksi maksaa veroa, jos käy kirkossa enää muuten kuin pakollisissa menoissa: häissä ja hautajaisissa. Sitä paitsi luterilainen kirkko tai yleensäkin kristinusko on instituutiona ja uskontona menettänyt merkityksensä. Monet kuuluvat kirkkoon vain tavan vuoksi. Sitä paitsi kirkossa (ja uskovaisissa) on paljon pahaa: Ajattelutapa on vanhentunut ja ollaan ahdasmielisiä. Suvussani on liikaa näitä himouskovaisia. Eikös uskovaisten pitäisi nimenomaan olla sellaisia ihmisiä, että hyväksytään kaikki sellaisena kuin olemme. Mutta ei: monet eivät hyväksy naispappeutta!! (missä on tasaarvo!), homoja ei hyväksytä eikä edes pidetä ihmisinä, eikä eronneita, juoppoja yms. Eli silloin, kun sitä tukea juuri tarvittaisiin niin sitä ei saadakaan seurakuntaan kuuluvalta lähimmäiseltä.
Ja sitten tuputetaan väkisin Jeesus juttuja esim. kadulla. Sitä paitsi kirkon piirissä tapahtuu eniten työpaikkakiusaamista, tutkittu juttu! Kuvitelkaa!! Juuri siellä missä sitä ei nimenomaan pitäisi tapahtua. Eikös sen hautapaikankin saa nykyisin samaan hintaan, vaikka ei kuuluisikaan kirkkoon?! Ei siis kannata maksaa turhasta. Uskon asiat voi olla omassa mielessä myös kuulumatta kirkkoon.