Syy miksi Päällikö kyllästyi leikittelemään kämyjen kanssa varmistui. Kuntavaaliehdokkaaksi lähtevä Päällikkö avautui tänään vaaliteemoistaan FB:ssä näin:
"ennen kaikkea haluan parantaa suunnilleen itseni kanssa samassa viitekehyksessä seikkailevien ihmisten asioita. Tarkoitan siis ihmisiä, jotka pyrkivät parhaansa mukaan hoitamaan omat asiansa ja lapsensa. Käyvät koulut, töissä, maksavat verot jne. Sossuelättien yms. rupuporukan ongelmista en ole niinkään kiinnostunut".
Päällikkö on varsin looginen mies: hän ei halunnut roskasakkia puolueeseensa eikä Suomeen. Eikä halua näemmä edelleenkään.
Hyvä Päällikkö!
Päällikön kyllästymisen syy
9
142
Vastaukset
- Ruskea adressi
Hoh hoh, hyvinhän muistissamme vielä on aika, jolloin Päällikkö oli hirmuisen huolissaan siitä, että Suomi on kohta islamilainen maa, jolloin Päällikkö teki palkatonta työtä Mestari Halla-aholle kuin pastori Jeesukselle ja jolloin Päällikkö öyhötti netissä kuinka joku Mikko Elillä on vainottu toisinajattelija. Muistamme myös, kuinka Päällikkö teki uutterasti tutkintapyyntöjä samoista vihervasemmistotyypeistä joita Päällikkö nykyisin netissä mielistelee.
Kerran kämy, aina kämy. Myös Päällikkö. Takki voi kääntyä, mutta ruskea väri ei lähde siitä pois. Päällikkö oli osa skeneä. Niinpä Päällikkö on ikuisesti osa skeneä, vaikka ei sitä tahtoisikaan. Miksi Päälliköstä muuten edelleen puhuttaisiinkaan täällä isänmaallisuuspalstalla?- Kikko Kellilä
Siksi kun täällä puhutaan paskaa ihan mistä asiasta vaan (paska=ruskea).
- ei pakotietä
Kikko Kellilä kirjoitti:
Siksi kun täällä puhutaan paskaa ihan mistä asiasta vaan (paska=ruskea).
Kerran skenessä, aina skenessä.
Kerran Päällikkö, aina Päällikkö.
Kerran Mestari, aina Mestari.
Kerran Komentaja, aina Komentaja.
Kerran Ruhtinas, aina Ruhtinas.
Kerran Kreivi, aina Kreivi.
Kerran Valtakunnanjohtaja, aina Valtakunnanjohtaja.
Kerran Aluekomentaja, aina Aluekomentaja.
Kerran Suojeluskuntamies, aina Suojeluskuntamies.
Kerran Valelääkäri, aina Valelääkäri.
Kerran Rotuliberaali, aina Rotuliberaali.
Kerran Menninkäistalkkari, aina Menninkäistalkkari.
Kerran Plösönaama, aina Analder.
Kerran Kummitustalon Herra, aina Kummitustalon Herra.
Kerran Hörökorva, aina Hörökorva.
Kerran Aluepalauttelija, aina Aluepalauttelija.
Kerran Reino, aina Vasikka. - JM-K, Tre
Pieni korjaus:
En ole kansallismielinen. Olen AIDOSTI ja OIKEASTI ISÄNMAALLINEN. Ja sitä kautta luonnollisesti myös umpi hetero. En siis kansallismielinen.
Ei muuta.
Jatkakaa!!!!1! - Busted again
JM-K, Tre kirjoitti:
Pieni korjaus:
En ole kansallismielinen. Olen AIDOSTI ja OIKEASTI ISÄNMAALLINEN. Ja sitä kautta luonnollisesti myös umpi hetero. En siis kansallismielinen.
Ei muuta.
Jatkakaa!!!!1!Hahaahh, lausuit kuin lausuitkin tutun kansallismielisen koodin:
"Olen........................................umpi hetero."
Tämä koodihan on kuultu aikojen saatossa julkisesti kuta kuinkin kaikilta kansallismielisiltä merkkihenkilöiltä, useimmilta vieläpä juuri tällä nimenomaisella palstalla. - Päällikkö kauhistui
Busted again kirjoitti:
Hahaahh, lausuit kuin lausuitkin tutun kansallismielisen koodin:
"Olen........................................umpi hetero."
Tämä koodihan on kuultu aikojen saatossa julkisesti kuta kuinkin kaikilta kansallismielisiltä merkkihenkilöiltä, useimmilta vieläpä juuri tällä nimenomaisella palstalla.Yrittäkää nyt edes ymmärtää. Päällikkö järkyttyi oikeasti tosissaan siitä mitä hän näki Turun Ruskeassa Talossa miesten välillä tehtävän. Ei ole tainnut toipua traumaattisesta kokemuksesta vieläkään.
- Ruskea SUPO
Päällikkö kauhistui kirjoitti:
Yrittäkää nyt edes ymmärtää. Päällikkö järkyttyi oikeasti tosissaan siitä mitä hän näki Turun Ruskeassa Talossa miesten välillä tehtävän. Ei ole tainnut toipua traumaattisesta kokemuksesta vieläkään.
Jos on noin pitkään "alalla" toiminut källittäjä, luulisi kyllä jo nähneen kaikenlaista niin ettei järkyty juurikaan mistään.
- fsedghjkhghytrytuyik
fhgjklölkyutretyuiklölkjyttryuiiuytutiy
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487