Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimittaja Claes Arvidsson ihmettelee, kuinka paljon populistisemmin voi itseään ilmaista kuin Väyrynen on tehnyt todetessaan olevansa "kriittinen enimmäkseen kaikkea kohtaan".
- "Kysymys, joka keskustan on itselleen asetettava, kuuluu: Mikä puolue keskusta haluaa olla? Onko kyse Timo Soinin light-versiosta", Arvidsson uksii?
- "Väyrynen ei ole vain jäänne Kekkosen aikakaudelta, vaan hän on itse antanut myös näyttöjä aikakauden huonoimmista puolista. 1980-luvun alussa hän halusi KGB:n avulla kehittää Neuvostoliiton suhteisiin kriisin, jota sitten olisi käytetty Väyrysen leirissä hyväksi", Arvidsson kaivelee menneitä.
Hyvä, että asioista uskalletaan puhua oikeilla nimillä Ruotsissa.
Ruotsissakin nyt nauretaan Suomen Kepulle!
15
262
Vastaukset
- heja sverige
Ruotsalaiset näkevät keskustan ja Väyrysen tilanteen kauempaa laajemmin kuin perämetsien väyrysfanit.
- Raimo65
Kepulla kunnia meni, mutta maine kasvoi.
- heh hehh..
Ei voi kyllä kuin nauraa kepulle :DD: Eikö teiltä todellakaan löydy muita pj ehdokkaita kuin ikäloppuja Kekkosen kavereita? Ihan vaan ystävällisenä vinkkinä kerrottakoon, että nuorennusleikkaus esim. kokoomuksessa on saanut kummasti uutta nostetta aikaan.
- Ruplakassa-Korsimo
Suostuisiko Hymy-Eikka Uusitalo kepun johtajaksi? Hänellä on miltei yhtä hyvät neuvostosuhteet kuin väykällä.
Kun kepu otti taannoin vaalvankkureidensa vetäjäksi pahvi-kekkosen, niin voisiko kepu johtajaksi valita muovista vesitetyn Ruplakassa-Korsimon. Hän saisi vähemmän vahinkoa aikaan kuin muut kepusatraapit.
- Neuvostohaamut
Väykky on neuvostohylky jota fsb haluaa edelleen istuttaa maalaisliitto-kepun nokkaan. Kepu-puolueet ovat sekä Virossa että Suomessa Moskovan peukalon alla.
- Huvittunut.
Kepulle nauravat naurismaan aidatkin.
:) :) :)- ja tuolla Guinea
Bissaussa ihmissyöjät sano, että kepun mollaajat ovat liian laihoja ruuaksi ja sitten ne itseensä kyllästyneet läskit maistuu pahalle, jotta näillä eväillä Paavo puheenjohtajaksi
- säälittävää
Joo. sehän on osalle suomalaisista, kuten sinulle, tärkeintä mitä ulkomaalaiset meistä ajattelee.
- Mari Tappio
Yleisesti ottaen ei ole mitään väliä mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat. Avaukseni pointti on siinä, että ulkomaillakin nähdään noin kirkkaasti millainen ketku Väyrynen on.
Mainio juttu, että KEPUn kriisi on huomioitu mm. Ruotsissa. Ruotsin KEPUhan vajosi jo vuosia sitten 4-5 %:n kannatuksen puolueeksi. Nyt on Suomessa käymässä samoin.
- heh heh
Känä on taas herännyt lääkekoomasta? Pelle mikä pelle.
- Kulakki...
Kepulle pitääkin nauraa. Se on pellepuolue.
- CCCP ja Väyrynen
Onneksi me suomalaiset kuullaan edes ruotsin kautta totuus Väyrysestä. "Vaikeuksia öljytoimituksiin", muualla se olisi ollut maanpetos, kepussa mainetta kasvattava teko. Mistä näitä kepulaisia oikein tulee??
- Sentti Pentti
Väyrynen on maanpettururisian jätös ja maanpetturi itsekin.
- Hih hih hoh hoo!
Miksipä ei naurettaisi. Kepu on naurettava puolue.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1365801Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1773450- 282607
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4662533- 2012305
- 1811872
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1271445Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.361222- 511125
Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha721026