No voi että

alex.kasi

Täällä tuntuu tuo h-e-l-v-e-t-t-i olevan yksi Helluntailaisten pääasiallisia aiheita. Ajatellaan ja pelätään että periaatteessa kaikki "muut" joutuvat sinne kitumaan ikuisuiksi ajoiksi. Kuinka on mahdollista että tämä oppi yhä vielä on kiinni niin monien uskovaisten aivoissa - että ajattelevien ihmisten keskuudessa yhä vielä on sellaisia joille tämä "ikuisen piinan oppi" on osa heidän uskostaan.

Eihän se ole Raamatun opetus.

Raamattu sanoo että synnin palkka on kuolema - (ei ikuinen piina).

Kerroteko te lapsillennekin että "sinun täytyy rakastaa taivaan isää - muutoin hän heittää sinut tulijärveen jossa saat sitten kitua ikuisesti"..

Haloo - eikö herätyskello soi missään?

Oppi ikuisesta piinasta on todistettavasti harha oppi. Kysymys onkin kuinka on mahdollista että helluntailais seurakunnissa ei olla sitä huomattu?

alex

23

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alexin uskottavuus oman >>h-e-l-v-e-t-t-i

      • 1. Joh. 3:15
        Jokainen, joka VIHAA VELJEÄNSÄ, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei KENESSÄKÄÄN MURHAAJASSA OLE IANKAIKKISTA ELÄMÄÄ, JOKA HÄNESSÄ PYSYISI.

        Mutta Jumalasta Raamattu sanoo näin:

        1. Tim. 6:16
        Jolla AINOALLA ON KUOLEMATTOMUUS; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; JOTA YKSIKÄÄN IHMINEN EI OLE NÄHNYT EIKÄ VOI NÄHDÄ - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

        Raamattu kertoo kuitenkin että ihminenkin VOI SAADA ikuisen elämän?

        1. Joh. 5:11
        Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen POJASSAAN.

        Uskoo tuon sitten tai ei .. jokainen meistä valitsee itse.. eikö vaan ..

        alex


    • Mikko.

      Jeesusta kyllä on uskottava, siellä ainakin on itku ja hammasten kiristys, kyllä siellä ainakin polttelee, tiiä sitten ikuisestiko.

      • Tänään - juuri nyt - kuolee yksi lapsi joka 10:s sekuntti ruuan puutteen, likaisen veden tai muun terveyden hoidon puutteen tähden.. se on hammasten kiristystä.

        Raamattuhan ihan selvästi sanoo että jos ei Jumala ihmistä pelasta - hän tuhoutuu..omien syntiensä seurauksena.. synnin palkka on kuolema - tuho. Se on Jumalan rangaistus että ihminen jää omien syntiensä murjottavaksi.. mutta ihminen ei elä ikuisesti synneissään.. koska synti tappaa...

        Eikö kukaan teistä ole tullut ajatelleeksi sitä.. synnin palkka on kuolema..


        alex


    • alex.kasi

      Koko niin sanottu h-e-l-v-e-t-i-n- ikuisen piinan oppihan perustuu harha käsitykseen että elämä voisi olla ikuista myös erossa Jumalasta - Raamatussahan sanotaan että Jumala on ainoa jolla on kuolemattomuus itsessään. Miksette usko siihen? Sillä ettehän te kai nyt sentään usko että Jumala pitää pelastumattomia sieluja elossa - jotta niitä voitaisi kiduttaa ikuisesti?

      Koko oppi on niin epälooginen kuin olla voi.

      Luotujaan Rakastava - Kaikkivaltias - Oikeudenmukainen - Erehtymätön Luoja kiduttamassa luomaansa elämää .. ikuisesti!! ... tulella.

      Ja millä tuota opia sitten vielä puolusrtetaan?
      Juu - sanotaan että "Me emme voi ymmärtää Jumalan teitä" tai jotain muuta kummallista ...

      Voin vakuuttaa, että ei Jumalakaan voi ymmärtää kuinka te saatte tuollaisen opin kasaan, sillä Jumalan Sanahan sanoo että sellainen ei ole Jumalan mieleen tullut... Hänkö polttaisi lapsiaan tulessa ja vielä ikuisesti !!! ???

      Voi voi teitä ihmisparkoja joita pelko ohjaa enemmän kuin Rakkaus ja ymmärrys..

      alex

      • alex monessa mukana

      • alex monessa mukana kirjoitti:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Annihilationismi

        Oletko laskenut monenko harhaopin kokoelmaa sinä edustat?

        Joku tuossa sanoi että Jeesus uhkasi helvetillä niitä jotka eivät tee parannusta

        Mutta ei Jumalan Poika tullut uhkailemaan vaan kertomaan totuuden - sen että synnin palkka on kuolema.
        Se on vääjämättömästi niin - Jumala ei haluaisi että ihminen menehtyisi omiin synteihinsä joilla hän pilaa oman elämänsä.

        MUTTA vaikka Jumala haluaisi että jokainen pelastuisi, se ei tarkoita että jokainen pelastuu - vaan vain sitä että jokainen saa valita.

        Ihminen saa valita TIEN iankaikkiseen elämään jos haluaa - SEKÄÄN ei vielä ole sama kuin iankaikkinen elämä vaan vain lupaus iankaikkisestä elämästä joka täyttyy vasta kun kaikki jätetään Isälle (myös Poika) vasta silloin ihminen saa nähdä Jumalan kasvot.

        alex


    • Valinta tehty

      Mielummin helvetissä hyvässä seurassa kuin taivaassa hihhuleiden kanssa.

    • von bulke

      Jos tulet joskus uskomaan Jeesukseen, niin ymmärrät tämänkin asian oikein.

      • Uskon Jeesukseen

        Minä uskon Jeesukseen ja pidän häntä suurena silmänkääntäjänä ja huijarina.


    • * Sinä "alex.kasi", jankutat " synnin palkka on kuolema.", niin on, mutta ei se tarkoita, että sinun kuolematon sielusi myös kuolisi. Kuolema mistä paasaat, tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, ja joka on erossa Jumalasta, hän on kadotuksessa, tähän on aivan selkeää Raamatun opetusta. Eläimet häviää kuoltuaan olemattomiin, mutta niidenkin henki palajaa Jumalan luo, joka sen on antanutkin. Ihminen on lähes jumal'olento, ja kuolematon, vain liha ja veri ovat katovaista, sisäinen ihminen , eli sielu, on meissä kuolematon, ja ilman Kristusta sen omistaa saa-tana. Olemme myydyt synnin alaisuuteen, Aadam ja Eeva myi meidät synnille. Jeesus tuli juuri sitävarten, että Hän osti omalla verellään ihmsen takaisin Jumalalle, tämä vaan ei ole automattinen, vaan " Sudämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tuunnustuksella pelastutaan." Ihmesen osuus pelastumisestaan on, että USKOO Jeesukseen Jumalan Poikana, ja ottaa vastaan Hänen ansionsa ja sovituksen .

      * Room.7:14, "< Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.>" !

      * Room. 6:23. "< Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme.>"!

      * Room.8:1. "< Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat>"!

      * Synnin palkka oli oli se, kun Aadam ja Eeva lankesivat, siitä seurasi välittömästi HENGELLINEN kuolema, ero Jumalasta, mutta emme me siltikään minnekkään kadonneet, olemme kuolleita Jumalalle siihen saakka, kunnes Kristus antaa meille elämän, uudestisyntymisen kautta.

      * Tämä mahdollisuutemme palata " elämään" uudelleen, maksoi Jumalalle Hänen ainutsyntyisen Poikansa kuoleman kärsimysten ja ristin kautta, Jeesus vuodatti verensä, että me pääsisimme takain Jumalan , oikean Isämme yhteyteen.

      * "Sillä niin Jumala rakasti maailmaa, että Hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

      * Ellei meillä ole elmää Kristuksessa, joudumme tuomittaviksi kadotukseen, eli kohtalomme on toinen kuolema. Ensimmäinen tapahtui Aadamin ja Eevan lankeemusken kautta, toinen kuolema on seurausta siitä, jos emme ota vastaan Jumalan armolahjaa Jeesuskessa Kristuksessa. Ilman Kristusta joudumme viimeiselle tuomiolle, ja siellä tuomittavaksi toisella kuolemalla, koska ja jos hylkäämme Kristuksen epäuskossamme. Me emme pääse kuolemassa pakoon, vaan kuolematon sielumme joutuu iankaikkiseen kadotukseneen.

      * Ilm. 20: 14,15. "< Ja kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema.
      15. Ja joka ei ollut elämän kirkaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.>"!

      * Mutta tuon voi välttää jokainen meistä.
      * "< Ja hän sanoi minulle: Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsustut Karitsan hääaterialle! Vielä hän sanoi minulle; Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.>"!

      * Täällä ajassa meidän tulee valita, uskommeko, vaiko emme, Jeesukseen Kristukseen, vain ja ainoastaan Hänen kauttaan pelastumme toisesta kuolemasta. Eli, joudumme iankaikkiseen eroon Jumalasta, Isästämme. Emme suinkaan häviä minnekkään, älä petä itseäsi riivaajain väärään kuiskutteluun, ne ovat eksyttäväisiä henkiä !

      • Mohikaanii - jos joku "jankuttaa" niin kyllä se lötyy sieltä teidän keskuudestanne - siis se jankutus.. Kun pikku lapsesta asti aletaan puhumaan että ollaan kuolemattomia vaikka sitten tulisessa järvessä.

        Katsos Mohikaani - ei kukaan ole kuolematon kuin Jumalan yhteydessä.

        Ja kummallista että otat syntiinlankeemuksen todisteeksi syntisen kuolemattomuudesta ? Jumalahan varta vasten sanoi päin vastoin - että olet kuolemalla kuoleva..

        Kyllähän sitä voi kehitellä vaikka minkälaisia oppeja jos muurttelee sanojen tarkoitusta - kuolemasta tehdään elämä (mutta ei eläinten kuolemasta - kumma kyllä - tai kai niitäkin löytyy jotka ovat niin kiintyneet kissaansa että uskovat kissansakin olevan kuolematon) ..
        Tai jos tuhosta tehdään "ikuinen h-e-l-v-e-t-i-n piina" .. niin kyllähän se siitä kehittyy.

        Jos vaivautuisit tutkimaan asioita niin ehkä huomaisit kuinka mahdoton tuo teidän ikuisen piinan uskonne on .. ja ennenkaikkea sen että mistä se on kristinuskoon tullut.

        1. Joh. 3:15
        Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei KENESSÄKÄÄN MURHAAJASSA OLE IANKAIKKISTA ELÄMÄÄ, joka hänessä pysyisi.

        Koko Raamattuhan ihan tulvii sitä että ihminen voi SAADA iankaikkisen elämän Jumalalta ja tie Jumala valtakuntaan on Jumalan Poika..

        Minä ainakin tarvitsen Jumalan armon ja Pojan opetuksia muuten kuolen - mutta te jotka jo uskotte omaan kuolemattomuuteenne puhutte vain ikäänkuin "pääsylipusta taivaaseen".

        alex


    • valhe vallassa

      MIssä oppi ikuisesta piinasta on todistettu harhaksi? Ei missään!

      Päin vastoin, Raamatussa on aivan selkokielellä oppi ikuisesta piinasta.
      Sinun väitteesi päinvastaisesta todistuksesta osoittautui valheeksi!

      Me vähän kauemman elämää nähneet kauhistelemme sitä, missä piinassa miljoonat ihmiset jo täällä maan päällä elävät.

      Kun ihminen on tullut Jumalan sanan kautta Pyhän Hengen johdatuksella totuuden tuntoon, alkaa hirvittää millaisessa valheessa ja itsepetoksessa tämä maailma elää. Onko se ihme että vihollinen onnistuu eksyttämään monet myös hengelliset ihmiset samaan valheeseen. Totuus kun on niin kipeä, että vain harva saa Jumalalta voiman katsoa sitä suoraan silmiin, ja huutaa Jeesusta avuksi.

    • Rapanhapakko

      Oikein hyvä, Alex. Ehkä olen arvioinut sinua vähän väärin.

      Tuo helevettioppi muille kun heidän laillaan uskoville on hihhulismin vastenmielisimpiä ja loukkaavimpia piirteitä. Kuten myös Vanhan Testamentin massamurhaaja-heimojumalan palvostelu ja tieteen vastaisuus sekä ihmisten vapauksiin puuttuminen.

      Kun sanovat että heitä niiiiiiiin surettaa "niiden muiden" helevettikohtalo... niin hitot he oikeasti surevat. Hehän itse HALUAVAT etää maailma toimii niin. Lakkaisivat haluamasta moisia. Jos eivät haluaisi tuota, hehän olisivat iloisia ettei oppinsa olekaan totta. Alkeellisinkin yleistieto näyttää, ettei noissa myyteissä mitään totuutta ole ja tuo on vain kirkkokuntien ja hihhulilahkojen pelottelukeino saada jäseniä ja pitää heidät kultissa. Mutta eivät he halua avata silmiään katsomaan ja keksivät loputtomiin ketkuiluja halujensa tueksi. Joten suloisinkin hihhulimummu on törkimys, joka haluaa minunkin jo kuolleiden ystävieni ja sukulaisteni kituvan ikuisesti. Jos ei haluaisi, hän avaisi silmänsä ja ilahtuisi ettei oppinsa olekaan totta.

      Sinulla Alex kuitenkin on vielä riippakivenä Raamatun pitäminen Jumalan Sanana. Ja kaikille uskovaisille tyypillinen ylimielisyys luulla, että juuri sinä luet Raamattua niinkuin se on kirjoitettu ja juuri sinä löydät sieltä sen punaisen langan. Niinhän nuo vastaväittäjäsikin omista jutuistaan luulevat! Monet tahoillaan väittävät vielä Pyhän Hengen heille nämä kertoilevan. Raamatulla perustelu on loputon suo, johtuen että se EI ole yhtenäinen kirja edes Uuden Testamentin teologian osalta. Halutessaan sillä voi perustella mitä tahansa.

      Sitten muu maailma on jo joitakin satoja vuosia nähnyt paitsi Raamatun epäyhtenäisyyden, myös sen ettei se pidä luonnontieteellisesti tai historiallisestikaan paikkaansa. Kai olet sinäkin mahdollisesti tuosta kuullut, hah? Joten koska ne jutut eivät ole läheskään tosia, ei Raamattu oikeasti kerro mistään Jumalastakaan eikä varsinkaan ole "Jumalan Sana". Korkeintaan se on kokoelma myyttejä ja kertomuksia uskonnollisista kokemuksista.

      Elikkä miten sinäkin Alex olet tuollaiseen jämähtänyt. Ihan samantekevää, kuulutko minkäänlaiseen uskonliikkeeseen, tuo kuvitelmasi ja päähänpinttymäsi on uskonto sinänsä. Oletko ehkä kotoisin jostain umpeutuneesta uskovaissuvusta? Tai jos et, saattaisiko olla niin ikävästi, että olet sitä tyyppiä joka ei alkuun ole paljoa "syntyjä syviä" ajatellut ja kun alkaa ajattelemaan, mieleen ei tule mitään muuta kuin Raamattu, josta on joskus kuullut? Aivan tyhmää. Suorastaan junttia. Samaa kuin olettaisi, että maailmaa pitää selittää Vedakirjojen tai Koraanin kautta.

      Laitan uudestaan sen oikean teologin ja raamatuntuntijan Heikki Räisäsen linkin. Suosittelen myös kirjojaan. Tämä linkki on toki enimmäkseen lestadiolaisista, mutta yleisasia sopii kaikkiin kirkkoihin, lahkoihin ja myös sellaisten ulkopuoliseen sinuun.
      http://freepathways.wordpress.com/2010/03/25/heikki-raisanen/

      Nyt en valitettavasti enää jaksa tätä palstaa. Vie liikaa aikaa ja ihan turhaan näiden kanssa. Tämän katsominenkin on kuin työntäisi päänsä lokaämpäriin ja kurlaisi. Masentaa vain. Joten en jaksa kommentoida auki jääneitä asioita, yritinpä tiivistää ylle. Se on moro!

      • Vaikka tästä h-e-l-v-e-t-t-i asiasta olemekin vähänsamalla linjalla niin Jumalan olemuksesta olemme täysin vastakkaiselle linjalla - minulle Jumala om oikeudenmukainen ja rakkaudellinen ja se tulee ilmi myöskin vanhassa testamentissa.

        Mutta asia kerrallaan nyt keskustellaan siitä että onko tuo "ikuisuus h-e-l-v-e-t-i-s-s-ä" totta vai tarua jos pitäydytäänb Raamatun kirjoituksissa.

        Minä en usko kuolemattomuuteen erossa elämän lähteestä - se on Jumalasta. Ja kuolemalla tarkoitan elämän loppumista. Ihminen ei pelastu - kuolee lopullisesti kerran jha häntä ei enää ole missään.

        alex


    • Sanaa hellwetti ei kirjoitukset tunne, ei uusi eikä vanha testamentti. Se sana, mikä on käännetty helwetiksi, on Jeesuksen puheissa tarkoittanut samaa kuin jätteiden kaatopaikka, jossa ne ovat palaneet ja mädäntyneet, sitä mukaa kuin niitä on tuotu sinne lisää. Kun palava aine loppuu, sammuu tulikin. Kaikkien meidän lihallemme käy samalla tavalla.

      Lainaus WikipediAsta:
      "Gehenna eli Hinnomin laakso (hepreaksi ‏גהינום‎, ’Ge-hinnom’; kreik. Γέεννα, ’Geenna’) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso, jossa Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana uhrattiin lapsia Moolokille ja johon myöhemmin vietiin rikollisten ja itsestään kuolleiden eläinten ruumiit poltettaviksi. Gehenna on sittemmin tullut merkitsemään tuomittujen kuolemantakaista rangaistuspaikkaa, helvettiä" (esimerkiksi Matt. 5:22, Jaak. 3:6).

      • Totta - Raamatussa ei ole koskaan ollut sanaa "h-e-l-v-e-t-t-i - sen kirkon keksimä muunnos joka sopii siihen eri-uskontojen-sekamelskaan mitä tänään kutsutaan yhteisnimellä kristinusko.

        .


    • ml213.

      Nyt vasta alan ymmärtämään, mitä tarkoittaa todellisuudessa ja syvällisesti ; JUMALA vanhurskauttaa ihmisen ja miten kaikki JUMALAN aivoitukset ihmisen pelastamisesta on JUMALAN suunnitelmia. Niin, miten ihminen voikaan levätä tässä uskossa.

      Kun ymmärrämme ihmisen turmeltuneisuuta ja ihnmisen tilaa, niin miten ihmeessä kukaan voisi edes kuvitella, että ihmisellä olisi kyky tai viisaus tai taito vaikuttaa pelastukseensa.

      Niin, jos JUMALA ei tahdo pelastaa ihmistä, niin kukaan ei tule pelastumaan ja jos JUMALA tahtoo ihmisten pelastuvan, niin mikään mahti maailmassa tai ihmisen turmeltuneisuus /lihallisuus tai mitkään opit eivät voi estää JUMALAN tahdon toteutumista.

      Niin, eikö todellista viisautta olisi se, että jokainen uudestisyntynyt ihminen tutkisi mitä ilmoituksia JUMALA on ilmoittanut ihisen pelastukseen liittyen ja siten tulla ymmärtämään ja uskomaan, miten koko ihmisen/maailman pelastaminen on JUMALAN aivoitus.

      Niin, tällä uskolla on jo merkityksensä myös surutyössä painiskelevan ihmisen kohtaamisessa.

      Järkyttävintä todella on tuo ikuinen piinaoppi eli siinä rakastavasta JUMALASTA tehdän julmuri,- joka ei säästä/säälisi turmeltunutta ihmistä ja erikoisesti ei ottaisi vastuuta turmeltuneen ihmisen pelastamisesta,- vaikka ilmoittaa miten on kaikki valtias.

      JUMALA on antanut Pojalleen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin suuren vallan ja voiman,- että Poika tallaa henkivallatkin jalkojensa alle, niin ihmettelen kauhiast``, etteikõ näin suuren vallan omaava Poika mahdollistuisi voittamaan lihallisen / turmeltuneen ihmisen tahtoa. 1 Kor. 15:22.........28


      Niin tämän asian ymmärtäminen ja uskominen nautituttaa/ilahduttaa yhtä paljon kuin täällä Joensuun liepeillä oleva keväinen sää. Todella aurinko paistaa täydeltä terältä ja on kevään lämpimin päivä.Mittarissa n 7C

      • Panin erikoisesti merkille tuon kun kirjoitit:
        "Järkyttävintä todella on tuo ikuinen piinaoppi eli siinä rakastavasta JUMALASTA tehdän julmuri,- joka ei säästä/säälisi turmeltunutta ihmistä ja erikoisesti ei ottaisi vastuuta turmeltuneen ihmisen pelastamisesta,- vaikka ilmoittaa miten on kaikki valtias".
        --
        Olen samaa mieltä siitä että tämä "ikuisen piinan oppi" - antaa Jumalasta täysin väärän kuvan - sillä Jumala ei ole mikään "julmuri" vaan oikeudenmukainen ja luotujaan rakastava" - eikä vain sitä - vaan myöskin "viisas".

        Sitäpaitsi sanoo Jumalan Sana että Jumala haluaisi että jokainen pelastuisi, mutta siitä huolimatta tiedämme että Sana sanoo myös että kaikki eivät pelastu, mikä NÄYTTÄÄ ensi silmäykseltä ristiriitaiselta - että Kaikkivaltias toisaalta haluaisi, että kaikki pelastuisivat ja toisaalta niin ei kuitenkaan käy.

        Kuinka tämä näennäisesti ristiriidassa oleva asia sitten oikeastaan on ymmärrettävä?

        Itse vastaan näin:
        Iankaikkista elämää ei ole MUUALLA kuin Jumalan yhteydessä elävillä.
        Kaikki muu elämä on ajallista - mikä tarkoittaa että se loppuu kerran. Syy siihen miksi näin on - löytyy Raamatusta (helposti), ihmisen ei tarvitse kuin lukea Raamattua sellaisenaan, muuttamatta sanojen tarkoitusta. Jo ennen syntiinlankeemusta varoitti ihmisen Luoja luomaansa ihmistä synnistä - koska se auttamattomasti erottaisi ihmisen Luojastaan ja siten myös iankaikkisesta elämästä.

        Siis kun luemme kuolemasta tarkoittaa se elämän loppua, ei johonkin ikuiseen olotilaan joutumista.

        Kuitenkin olemme Jumalan muistissa ja Hän tekee viisaudessaan ja rakkaudellisessa oikeudenmukaisuudessaan sen mitä tekee - mutta sellaista kuin ”ikuinen piina h-e-l-v-t-i-s-s-ä ei koskaan ole edes Jumalan mieleen tullut.

        H-e-l-v-e-t-t-i piinoineen on siis täysin ihmisen keksintö - joka oikeastaan on syntynyt muualla kuin kristinuskossa sellaisena kuin se alkujaan oli - mutta valitettavasti on sielun kuolemattomuus oppi ja sen mukana h-e-l-v-t-t-i piinoinee kulkeutunut kristinuskoonkin erilaisten muiden uskontojen kanssa tehtyjen kompromissien kautta.

        Ikuisen piinan-opin peruskivi on sanat "Ette suinkaan kuole;" - siinä luvataan ihmiselle iankaikkinen elämä myös erossa Jumalasta - elämän lähteestä - mikä luonollisesti on täysi valhe.

        Totuus on että jokainen joka ei elä elämäänsä siten, että se voi säilyä - luonnollisesti kuolee aikanaan.

        Kuinka sitten elää niin, että elämä voisi säilyä?

        Yksinkertainen vastaus olisi:
        Jumalan tahdossa – koska se on todellisuudessa AINOA tapa saada iankaikkinen elämä.

        Nyt jokainen tajuaa, että ihminen ei voi elää Jumalan tahdossa omin voimin - olemme rikkinäisiä ja typeriä - jos vertaamme itseämme Jumalaan ja siis mahdollisuutemme saada iankaikkinen elämä on n.s. nolla (0) ..
        Tämän Jumala tietysti tiesi jo kauan sittenja siksi Hän lähetti ihmisille AVUN – Poikansa - jonka tehtävänä on ohjata HALUKKAAT ”luvattuun maahan”. Täten Jumala Isä on ojentanut kätensä johon voi tarttua jos haluaa kerran saavuttaa sen mitä Sanassa luvataan - iankaikkisen elämän. Me olemme kuin kansa erämaassa - olemme niin synnin turmelemia, että yksikään meistä ei tässä elämässä voi saavuttaa luvattua maata, me saamme vain kuulla siitä ja panna toivomme Jumalan Poikaan.

        alex


    • Olen alexin kanssa samaa mieltä. Ikuista piinaa ei ole sen paremmin kun ei hel-vettiäkään...

      • Niin se on lappix - joka ei saa iankaikkista elämää TUHOUTUU.


        Mark. 1:24
        "Mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut TUHOAMAAN meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!"

        Luuk. 9:25
        Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä TUHOON ja turmioon?

        Luuk. 13:3
        Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette TUHON omia, ellette käänny.

        Luuk. 13:5
        Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette TUHON omia, ellette käänny."

        Ap. t. 3:23
        Jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, poistetaan kansansa parista ja TUHOTAAN.'

        Ap. t. 13:41
        -- Katsokaa, halveksijat, hämmästykää -- ja olkaa TUHON omat! Minä teen teidän päivinänne sellaisen teon, että ette sitä uskoisi, jos joku siitä kertoisi teille."

        Room. 2:12
        Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös TUHOUTUVAT laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.

        Room. 9:22
        Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty TUHOTTAVIKSI.

        1. Kor. 8:11
        Näin sinun tietosi vie TUHOON tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut.

        Gal. 6:8
        Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona TUHON, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän

        Ef. 4:22
        Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi TUHON oma.

        1. Tess. 5:3
        Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", TUHO kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

        2. Tess. 2:8
        silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja TUHOAVA tulemisensa kirkkaudella.

        1. Tim. 6:9
        Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset TUHOON ja perikatoon.

        Hepr. 10:39
        Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat TUHOON, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa.

        2. Piet. 2:1
        Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä TUHOON.

        2. Piet. 2:3
        Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän TUHONSA odottaa heitä.

        2. Piet. 2:12
        Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös TUHOUTUVAT,

        2. Piet. 3:7
        Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat TUHOTAAN.

        2. Piet. 3:9
        Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään TUHOUTUVAN vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

        2. Piet. 3:16
        Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi TUHOKSEEN vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

        Juud. 1:5
        Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta TUHOSI sitten ne, jotka eivät uskoneet

        Juud. 1:11
        Voi heitä! He ovat lähteneet Kainin tielle, palkan toivossa he ovat harhautuneet Bileamin jäljille, ja Korahin tavoin he ovat kapinoinnillaan hankkineet itselleen TUHON.


        Ilm. 11:18
        Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki. On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret. On aika TUHOTA ne, jotka tuhoavat maata.

        Ilm. 17:8
        "Peto, jonka näit, on ollut, mutta nyt sitä ei ole. Se tulee vielä nousemaan syvyydestä, mutta lopulta se joutuu TUHON omaksi. Ne maan asukkaat, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna elämän kirjaan, hämmästyvät pedon nähdessään, sillä vaikka se on ollut ja mennyt, se on vielä tuleva.

        Ilm. 17:11
        Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu TUHON omaksi.

        Ilm. 20:9
        Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se TUHOAA ne kaikki...


    • Juu, eikä ns. helvetti roihua missään - ainoastaan joidenkin jumalataruissa. Se on laaki ja vainaa niille, jotka eivät pelastu. Sepä siitä.

    • KuMäVaa

      Pankaapa merkille kuinka muutamat (miinustajat) PELKÄÄVÄT sitä hel-vettiään - miksiköhän? - ovat menneet "vipuun" niin täydellisesti että eivät osaa muutakaan kuin panna miinuksiaan kun joku asiallisesti asiasta kirjoittaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      104
      7324
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5243
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3496
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3422
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2534
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1465
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      50
      1298
    Aihe