ja täällä, Perussuomalaisten palstalla riehuu pieni ryhmä häiriköitä, kirjoittelemassa kaikenlaista sontaa Persuista.
Luulisi että nämä "tiedostavat" ja "huolestuneet" kansalaiset olisivat huolissaan Suomesta, suomalaisista ja tulevaisuudesta, mutta ei - nämä hurjat häiriköt riepottelevat Perussuomalaisia jotka ovat oppositiopuolue, eli eivät ole mukana tuossa Suomen tuhoamisessa, mutta Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, RKP, Vihreät ja KD ovat. Eipä heidän palstaillaan näy tälläista häiriköintiä ja sekoilua, on siis varsin perusteltua todeta, että itseasiassa ovatkin Perussuomalaiset todella asiallisesti käyttäytyvää porukkaa, ainakin palstakirjoituksissaan, samaa taas ei todellakaan voi näistä heidän "vastustajistaan" todeta. Virheitä, valheellisia ja tahallisia parjauksia jatkuvalla syötöllä, ja sitten nämä samat "porsaat" jotka sikailevat tällä palstalla, haukkuvat Persuja.
Hallitus ajaa Suomea tuhoon
12
<50
Vastaukset
- Niin että
Mene sinä vaan suunnittelemaan niitä hihamerkkejä ja jätä nämä asiat viisaammillesi.
- Aika naurettavaa on
Siinähän se hyvä esimerkki tulikin, joskin mieto mutta kuitenkin. hihamerkkejä pitäisi suunnitella ja jättää sitten "jotkin ?" asiat viisaimmille. Eipä niitä ainakaan pikaisesti ole täältä löydettävissä.
- Sieltä löytyy
Aika naurettavaa on kirjoitti:
Siinähän se hyvä esimerkki tulikin, joskin mieto mutta kuitenkin. hihamerkkejä pitäisi suunnitella ja jättää sitten "jotkin ?" asiat viisaimmille. Eipä niitä ainakaan pikaisesti ole täältä löydettävissä.
Ne viisaammat ovat hallituksessa toimimassa Suomen parhaaksi.
- häpeä
Persujen vastuuttomuus on etovaa. Luvattiin kuut taivaalta kun tiedettiin, että sillä ääniä tulee. Alunperinkään ei ollut tarkoitusta lähteä lunastamaan vaalilupauksia hallitukseen, koska tiedettiin ettei siihen pystytä. Pöydän alta on nyt hyvä räksyttää niille, jotka yrittävät saada maan ja euroopan asiat kuntoon. Vastuun kantaminen on raskasta ja iskuja tulee, se on selvä. Persut eivät siihen uskaltautuneet, vaikka siihen annettiin mahdollisuus kultalautasella. Toimintanne on häpeällistä rintamakarkuruutta.
- Toistat itseäsi
Tyhmänä ja tyhmän oloisesti, et vaan tajua koko asiaa ja se näköjään jurppii, pyrit usein jopa valehtelemaan häiriköidessäsi. Kirjoituksistasi tulee aina mieleen kuvaava Hesarin uutinen:
"Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse"
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse/a1305559157792
Spämmi/massapostitus on ei tovottu ilmiö netissä, samoin se on kiellettyä suomi24:n säännöissä, tämäkin on asia, jota et ymmärrä spämmätessäsi jatkuvasti samaa jo satoja kertoja selitettyä asiaa palstalle. Käytännössä siis pelkästään häiriköit sääntöjen vastaisesti. - Mutta ;-)
Toistat itseäsi kirjoitti:
Tyhmänä ja tyhmän oloisesti, et vaan tajua koko asiaa ja se näköjään jurppii, pyrit usein jopa valehtelemaan häiriköidessäsi. Kirjoituksistasi tulee aina mieleen kuvaava Hesarin uutinen:
"Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse"
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse/a1305559157792
Spämmi/massapostitus on ei tovottu ilmiö netissä, samoin se on kiellettyä suomi24:n säännöissä, tämäkin on asia, jota et ymmärrä spämmätessäsi jatkuvasti samaa jo satoja kertoja selitettyä asiaa palstalle. Käytännössä siis pelkästään häiriköit sääntöjen vastaisesti.Eiköhän se jo aamusta kysele samoja asioita uudestaan...
- Eipäs:-)
Mutta ;-) kirjoitti:
Eiköhän se jo aamusta kysele samoja asioita uudestaan...
Ei se aamulla ehdi kun on menossa ruuttamopolla liivikauppaan ja sitten kerholle iltapäiväjuomalle.
- Koeta uudelleen
Eipäs:-) kirjoitti:
Ei se aamulla ehdi kun on menossa ruuttamopolla liivikauppaan ja sitten kerholle iltapäiväjuomalle.
Olikohan tuo nyt sittenkään ihan tähän, jotenkin ei vaan tunnu sopivan tähän.
- Tuhon tiellä
Emme kykene enää selviämään takauksista, miten näin hölmösti maamme asiat
on hoidettu?
(Vanhanen/Kivin., Katainen) ja (Katainen , Urpilainen) hallitukset linjoillaan ovat meidät tähän vieneet.
Lopputulos on se, että se mitä sanottiin tapahtuvaksi, jos tukemiseen ei lähdetä
mukaan, tulee kuitenkin tapahtumaan.
Suomen panos ei euroa pelasta, mutta meidät itse se tuhoaa.- Eihän noista
takauksista kykene selviämään mikään euromaa, niitä on jo aivan tolkuttomasti.
"Biljoona euroa on ykkönen ja 12 nollaa. Euroopan Keskuspankki (EKP) on jakanut yli tuhannelle pankille alehintaan – yhden (1) prosentin korolla – LTRO-luottoja eli lotroja."
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102746-biljoona-biljoona-biljoona-euroa
Tuo pyramiidikuplahärdelli kun kaatuu siinä on monella ihmettelemistä, reaalitaloudella kun ei voi kuplavelkoja maksella, kupalatalous on sen verran suuri ja kuplathan tunnestusti puhkeavat jossain vaiheessa.
- terve menoa
Niinhän natsitkin toimivat pelkästään ihmisten hyväksi, tietenkin hieman valikoiden keiden ihmisten hyväksi! Persuilla on ihat samat meiningit, hihamerkkejä vaan ja lopuksi uunit lämpiämään! Hallituksen toimesta sentään yritetään hoitaa kaikkien suomalaisten asioita, persut yrittävät rodunjalostusta pienen ryhmän hyväksi. Siksi persujen natsihommat ovat todella ala-arvoisia. Kansa kiittää ja jättää persut pieneksi häirikköryhmäksi joka häipyy eduskunnasta poliisien asiakkaaksi.
- Kim Il Soini land
Natsit ovat omastamielestään tosi vitsikkäitä, mutta toisaalta pahoittavat myös mielensä muita herkemmin. Aatu, Josef ja Mao kolmestaan "päästivät rauhaan" yli 200 miljoonaa ihmistä "kansan parhaaksi". Persut ovat lähteneet samojen diktatooristen oppien tielle. Vielä ollaan (onneksi) teoria-asteella -vitsi-vitsi- pohjalta, mutta ryhdytään 100% varmasti käytännön tekoihin, jos vaan saadaan riittävästri valtaa. -Ja kaikella tällä kauheudella on Soinin sekä persuja äänestävien täysi tuki - se tulee aina muistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760