Montanismi oli toisella vuosisadalla Montanos nimisen henkilön aikaansaama harhaoppi, joka saarnasi lopun ajan ja Kristuksen pikaisesta tulemisesta. Muiden muassa profetoiminen kuului tämän harhaopin piirteisiin. He jopa ilmoittivat maailmanlopun ajankohdan, mitä jouduttiin koko ajan siirtämään, koska sitä ei tullut. Tällainen ajattelu vei uskottavuutta Kristuksen toisen tulemisen odotukselta, joka ajan kuluessa menetti merkitystään.
Nykyisessa helluntailaisuudessa on joitain samoja piirteitä kuin montanismissa, vaikka varsinainen harhaoppi katosi jo 800-luvulla.
Nykyisessa helluntailaisuudessa on joitain samoja piirteitä kuin montanismissa, vaikka varsinainen harhaoppi katosi jo 800-luvulla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.