Hupaisiakin piirteitä sai Kurikassa Kokoomuksen politikointi.
Rötöstelyyritys sai alkunsa kun Kokoomusvaltuutettu Pentti Ylinen (Kok), oli sorvaamassa tonttikauppoja Kurikan Terveyskeskuksen viereisen 6 000 neliön tontin myynnistä. Piru tai Ylinen iski, niinpä ostajalta vaadittiin YLIMÄÄRÄINEN LISÄSOPIMUS kaupan ehtona (lue : Ylisen sopimus). Ostaja oli suostuteltu ja hivutettu tähän sopimukseen. Jälkeenpäin valtuutettu Ylinen myäntää vaan tehneensä "VIRHEARVIOINNIN".
Että Kokoomussoppa syvenisi, mukaan hommattiin Kokoomuksen Lasse Mukkala neuvottelujen sovittelumieheksi. Omien sanojensa mukaan hän taas vastusti koko kauppaa.
Vaan löytyypä Kokoomuksen riveistä se puhdas pulmunenkin Juhani Kivipelto (Kok), joka on esittänyt Kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimuksen.
Hänen mielestään myynti olisi pitänyt kilpailuttaa.
Veli Kokoomukselainen veljeä auttoi ja veli kokoomukselainen hyvä sen huonoksi totesi.
Kurikassa Kokoomus rötöstelee
26
618
Vastaukset
- kiikaakiikoo
Satakunnan Kiikaisissa Kokoomuslaiset olivat hälyttäneet poliisipartiot valtuustosaliin että pääsivät äänestämään mieleisensä kuntaliitoksen.
- varförvilför
Kykypuolueelle on valta ja se keltainen neste noussut päähän.
Maakunnissa on tilaa rellestää, näköjään vaikka poliisivoimien avustuksella.
On ihmeellistä, kun nämä Kokoomuksen maakuntamokat eivät näy valtakunnan kattavissa tiedotusvälineissä, mutta takuuvarmasti paikkakuntien kunnallisvaaleissa.
Tuosta Kurikan kolmen Kokoomuspoliitikon koplasta ainakin kaksi putoaa. Liekö tuo vanhin edes enää ehdokkaana seuraavissa vaaleissa. - eeehheeeh kok
Hhheehhehee
- 2papoikaa
Kaksipa poikaa Kurikasta niin komiasti liikkuu...
Jäivätkö Kokoomuksen komiat poijaat kiinni oikein rysän päältä ja jäivät veneen alle?
Mutta eihän Kurikan latomeressää mitään vettä olekkaan. - Pohjanmaalla asunut
Pohjanmaalla isoimmat ja tyhmimmät oli ainaskin ennen kakon heiniä.
Tekivät juuri sen mitä puoluejohto käski,hakkasivat vaikka päätä senään.- 2papoikaa
Veikkaan kahden komian poijaan myyneen tontin rakennuksineen merinäköalalla.
Siis ladon jonka ovelta näkyy latomeri.
- Kuria sekoomukselle
Pääpukari on taas ehdolla Kokoomuksen listoilla.
Hyväveli-järjestelmä toimii. Hepulla on puhtoiset paperit. - uloskantoon
Pentti Ylisen viimeisin tempaus ainakin jos lehtiä on uskominen ja miksi emme uskoisi se, että hän kieltäytyi poistumasta valtuustosalista PJ:n määrättyä hänet esteeliseksi jonkun pykälän käsittelyyn.
Nyt hän muikkarin saatuaan itkeskelee paikallislehtien palstoilla kuinka suuri vääryys taas häntä kohtasi.
Aikoinaan Veikko Vennamokin kannettiin miesvoimin pois Eduskuntasalista.
Eiköhän Kurikastakin joku mies löydy. - dead monetarist
Kokoomuksen kansaedustaja Arto Satonen on rötöstellyt Sastamalassa firmansa kiinteistökaupoilla. Tuolla ahneella örisevällä pökkelöllä menee taas yksityinen ja julkinen sekaisin.
- päivänsankari8
Asiastahan en mitään tiedä, mutta kun goooglaa Arto Satonen kokoomus, niin sinnehän pätkähtää päivänsankarin mukana Jyrki Kataisen naamataulu.
- päivänsankari8
päivänsankari8 kirjoitti:
Asiastahan en mitään tiedä, mutta kun goooglaa Arto Satonen kokoomus, niin sinnehän pätkähtää päivänsankarin mukana Jyrki Kataisen naamataulu.
Nyt kun googlaamaan aloin, niin Paavo Ylinen -hakusanalla tarjottiin myös Rakennustoimisto Paavo Ylinen. Tj. onkin yllättäen jokun Veikko. Kurikka silti kotopaikka.
- päivänsankari8
päivänsankari8 kirjoitti:
Nyt kun googlaamaan aloin, niin Paavo Ylinen -hakusanalla tarjottiin myös Rakennustoimisto Paavo Ylinen. Tj. onkin yllättäen jokun Veikko. Kurikka silti kotopaikka.
Anteeksi, olin ihan väärässä, eikä ensimmäinen kerta.
Kyseessä ei siis ollutkaan mikään Paavo vaan ihan tavallinen Pentti.
Hänen hakusanallaan löytyi vanhahko mieshenkilö,
aluksi tarjottiin vaatteiden ompelua ja jotain nuorten tukemista. Sori.
Hienoa jatka valitsemallasi polulla.
- sopasta soppaan
Katso Kiitoisten kuntaliitos, siellä näkee mikäs soppa siellä
- pa oika urikasta
Kakssi
- on aika uudistaa
Nyt
- muisteloita49
Ylisen vaalimainoksessa kirjoitetaan mm." Tämä helpottaa myös työskentelyäni valtuutettuna, koska kun puhuu totta, niin ei tarvitse muistella joka välissä mitä on kellekkin sanonut."
Parempi vaan muistella !- Varförvilför
Yllättäen Ylinen oli melkein vaaliprinsessa, eli sai aikans paljon ääniä. Nyt tuli korviini Kurikan Jurvan kylästä kummallisia kokoomuksen junailemia toniikauppoja. Toivottavasti eivät ole totta, mutta huhua liikkuu. Korjatkaa, väärässähän voin olla. Joku jää kiinni.
- on ni vähän
Niit
- on nii vähän
Niil
- sul on
on nii vähän kirjoitti:
Niil
Paljonks
- Kurikaa olekaan
Ei
- Musta LISTA:.
.
Kyseinen kunta on Virkkusen MUSTALLA LISTALLA
.
- poikkaa kurrikasta
Kaksipa
- vesipedot
Kurikasta kuuluu kummia. Ovat tehneet veneilyn historiaa !
Kurikan markkinoiden aikaan onnistuivat upottamaan kelluvan jokilautan risteilymatkallaan todella matalaan veteen. - keikuttava Holkeri
Siellä kävi sitten kuin Holkerin hallituksen valopäille. Vahvaa markka ei saa kelluttaa. Vai keikuttiko se Liikanen.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862