Vitsi vitsi

Vanhaan hyvään aikaan, silloin kun hallitukset muodostettiin vielä vaalituloksen pohjalta, toimittajat joutuivat jättämään aivot narikkaan töihin tullessaan. Silti julkisuuteen pääsi toisinaan jopa tosiasioita, ainakin rivien välissä, koska kapallista kirppuja on helpompi paimentaa kuin älyperäistä toimittajaa.

Lopulta valtaapitävät (ja poliitikot myös) kyllästyivät jatkuviin vuotoihin ja rekrytointisääntöjä paranneltiin niin, ettei toimittajia tarvinnut enää vahtia kaiken aikaa. Ammattitaitoiset toimittajat jotka ymmärsivät asioiden taustat ja tarkoitusperät, savustettiin ulos.

Nyt ei ole enää pelkoa vuodoista mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin, huumorintaju ei ole näiden uudenajan toimittajien vahvimpia puolia. Väärinkäsitysten välttämiseksi ehdotan että humoristisiin kirjoituksiin lisättäisiin alkuun, loppuun ja muutaman rivin välein hakasuluissa sanat vitsi vitsi tälleen: [vitsi vitsi].

Muuten, mielestäni olen ratkaissut erään arvoituksen, korjatkaa jos olen väärässä.
Rekrytointisääntöjen muutoksen jälkeen ihmettelin erästä uutta ilmiötä radion puolella - tv:tä minulla ei olekaan niin etten tiedä esiintyykö sama ilmiö myös siellä - nimittäin toimittajan äänekästä, kiihkeää sisäänhengitystä joka alkaa vaikeasti määriteltävällä ääniefektillä. Erityisen pahasti tämä vaivaa pilipalipolipuli valkopesutoimittajaa.
Ensin alkuun ajattelin että toimittaja on tärkeänä kuin peräruiskeen antaja ja oikein tuhisee tärkeydestä niin kuin pikkulapset hiekkalaatikolla, mutta tuntui liian uskomattomalta että aikuinen ihminen olisi niin lapsellinen. Sitten arvelin että studiossa on homesieniongelma ja se on laukaissut astman ja toimittaja haukkoo henkeään tukehtumisen partaalla, mutta sekään ei tuntunut oikein uskottavalta selitykseltä koska studioita on monta eikä ne kaikki voi olla homesienen saastuttamia.
Arvoitus alkoi ratketa kun seurailin erään luojanluoman esitystä lähisylkylässä, ensin alkuun luulin että radio on päällä mutta ei, puhuessa kaverilta valui sylki suupielistä ja vähän väliä hän ryysti sen kiihkeällä sisäänhengityksellä takaisin suuhunsa.
1387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
Aloittaja

up

Äänestä

punikkinappula.

Olet juuri sitä: vitsi, joka nostelee omia punikkisepustuksiaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tiesitkö että kapitalismi=kommunismi?
    Etpä tietenkään, mutta nyt kun tiedät niin vieläkö ole pakapitalisti?

    Äänestä

  • o.j.a kirjoitti:

    Tiesitkö että kapitalismi=kommunismi?
    Etpä tietenkään, mutta nyt kun tiedät niin vieläkö ole pakapitalisti?

    kuin nykyisin viherstalinisti ?

    Äänestä

Aloittaja

Vitsien vitsi
Roistovaltiot pelkäävät että pitkään valmisteltu Syyrian sota lässähtää jo kalkkiviivoille. Siitä voisi olla kohtalokkaita seurauksia jos roistovaltioiden talous romahtaa ennen kuin sota pääsee kunnolla alkuun. Sotalakien vallitessa sisäiset kapinat voidaan tukahduttaa helposti.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=3281

Äänestä

Juuri sen takia Syyrian armeija on kaupunkien kaduilla.

Äänestä
Aloittaja

Tuskinpa syyrialle sotaa julistetaan, se vain humanitaaripommitetaan kivikauteen, mutta seuraava välietappi matkalla Moskovaan on Iran ja se taitaakin olla jo kovempi pala. Roistovaltiot voivat joutua sen kanssa niin pahaan kuseen että niiden on julistettava sotatila saadakseen kaiken tarvittavan tykinruoan liikekannalle.

Äänestä
  • Kumpi osapuoli on loppujen lopuksi syyllinen siellä Syyriassa.Ketkä ovat taustarahoittajat ja mitkä ovat heidän motiivinsa.Ketkä ovat roistovaltion roistot?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Oikeastaan roistovaltiot ovat vain banksterien työrukkasia.

    Äänestä

Joo, mutta ei edes amerikanherrat ala suuriin pommituksiin, sillä sehän aiheuttaisi suuren pakolaisongelman.

Äänestä

USA: pakolaisongelma tukee kiinteistöbisneksiämme verorahoilla, joten pakolaiset ovat tervetulleita.

Äänestä

Selitä tarkemmin tai esitä linkkejä.

Äänestä
Aloittaja

” Onneksi Uusi Suomi ymmärsi nopeasti poistaa Erosen blogin sivustoltaan,” näin lehden lukija ei pääse tarkistamaan asiaa ja uskoo helpommin valtamedian vääristelyt.
http://www.ess.fi/?article=367464

Nyt ess. fi yrittää vielä harhauttaa lukijoitaan lisää yrittämällä esittää että toimittajat kyllä ymmärsivät huumorin mutta pitivät sitä sairaana ja siksi valehtelivat.

Tosiasia on että toimittajakin ymmärsivät satiirin satiiriksi vasta kun se kädestä pitäen osoitettiin sosiaalisessa mediassa.
Toinen tosiasia on, ettei se mihin jutun kärki osoittaa avaudu toimittajille koskaan. Se on hinta mikä niistä uusista rekrytointisäännöistä on maksettava.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

Vanhaan hyvään aikaan, silloin kun hallitukset muodostettiin vielä vaalituloksen pohjalta, toimittajat joutuivat jättämään aivot narikkaan töihin tullessaan. Silti julkisuuteen pääsi toisinaan jopa tosiasioita, ainakin rivien välissä, koska kapallista kirppuja on helpompi paimentaa kuin älyperäistä toimittajaa.

Lopulta valtaapitävät (ja poliitikot myös) kyllästyivät jatkuviin vuotoihin ja rekrytointisääntöjä paranneltiin niin, ettei toimittajia tarvinnut enää vahtia kaiken aikaa. Ammattitaitoiset toimittajat jotka ymmärsivät asioiden taustat ja tarkoitusperät, savustettiin ulos.

Nyt ei ole enää pelkoa vuodoista mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin, huumorintaju ei ole näiden uudenajan toimittajien vahvimpia puolia. Väärinkäsitysten välttämiseksi ehdotan että humoristisiin kirjoituksiin lisättäisiin alkuun, loppuun ja muutaman rivin välein hakasuluissa sanat vitsi vitsi tälleen: [vitsi vitsi].

Muuten, mielestäni olen ratkaissut erään arvoituksen, korjatkaa jos olen väärässä.
Rekrytointisääntöjen muutoksen jälkeen ihmettelin erästä uutta ilmiötä radion puolella - tv:tä minulla ei olekaan niin etten tiedä esiintyykö sama ilmiö myös siellä - nimittäin toimittajan äänekästä, kiihkeää sisäänhengitystä joka alkaa vaikeasti määriteltävällä ääniefektillä. Erityisen pahasti tämä vaivaa pilipalipolipuli valkopesutoimittajaa.
Ensin alkuun ajattelin että toimittaja on tärkeänä kuin peräruiskeen antaja ja oikein tuhisee tärkeydestä niin kuin pikkulapset hiekkalaatikolla, mutta tuntui liian uskomattomalta että aikuinen ihminen olisi niin lapsellinen. Sitten arvelin että studiossa on homesieniongelma ja se on laukaissut astman ja toimittaja haukkoo henkeään tukehtumisen partaalla, mutta sekään ei tuntunut oikein uskottavalta selitykseltä koska studioita on monta eikä ne kaikki voi olla homesienen saastuttamia.
Arvoitus alkoi ratketa kun seurailin erään luojanluoman esitystä lähisylkylässä, ensin alkuun luulin että radio on päällä mutta ei, puhuessa kaverilta valui sylki suupielistä ja vähän väliä hän ryysti sen kiihkeällä sisäänhengityksellä takaisin suuhunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu